• Kollaassa vuonna 1939 jouluvirret veisattiin konekiväärin säestyksellä

    Vartiomies Kollaan tien varressa.
    Vartiomies Kollaan tien varressa. 
    Lukemisto
    25.12.201810:00
    Meri Vilen

    Laatokan Karjalassa Suistamon pitäjässä Kollaanjoella taisteltiin puna-armeijan miesylivoimaa vastaan talvisodassa. 7. joulukuuta 1939 alkaneet taistelut jatkuivat aina sodan loppuun maaliskuussa 1940.

    Kollaa on jäänyt jälkipolvien mieleen sanonnasta ”Kollaa kestää”. Siellä taisteli myös kuuluisa tarkka-ampuja Simo Häyhä.

    Talvisodan käynyt ja jatkosodassa menehtynyt Jorma Heiskanen kuvailee vuonna 1941 painetussa kirjassa Kenttäpappina Kollaalla elämää rintamalla.

    Lehtemme lukija Matti Rantala lähetti kirjan toimitukseen toivoen, että muistaisimme sota-aikojen jouluja. Hän pitää kirjaa arvokkaana dokumenttina rintamalla palvelleiden miesten tunnoista.

    Kirjan kuvaus joulunvietosta keskellä puna-armeijan hyökkäyksiä kertoo, miten lähellä kuolemaa silloin oltiin.

    ''Juutilaisen teltoilta korsukukkulan takarinteestä kuului jouluaattona Kollaan ensimmäinen jouluvirsi. Olin pari sataa metriä taempana menossa tulenjohtueemme teltoille, kun veisuu alkoi kuulua väkevänä ja ytimekkäänä niinkuin miesten suusta, jotka veisuuseen purkivat ikävänsä ja uskonsa. Kukkulan harjan takaa alkoi satakunta metriä pitkä eturinne, sitten pieni puro, kaistale ei-kenenkään-maata, ja sen takana oli vihollinen. Mitä lienee siellä mahdettu ajatella äkkiä kantautuvasta jouluvirrestä? Vihaiset kk-ryöpyt pieksivät joka tapauksessa eturinnettä, ja silloin tällöin kuului suihku ulvahtavan aivan läheltä kokoontuneen rivistön päitten yli.''

    Olkaamme kiitollisia rauhasta ja vapaasta isänmaasta tänä jouluna.

    Artikkelin aiheet
    talvisota
    Kollaa
    Simo Häyhä
    joulunvietto
    sotahistoria
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten