MT kyselyssä vain 9 prosenttia suomalaisista uskoo koronan kukistuvan tänä vuonna. Melkein 79 prosenttia ei siihen uskonut, ja 12 prosenttia ei osannut sanoa.
Huomenna, maanantaina ilmestyvässä lehdessä kerrotaan MT-gallupin tulokset kokonaisuudessaan. Lisäksi virologian johtava tutkija arvioi, kuinka pitkään epidemia vielä kestää ja kuinka arjen olisi jatkuttava hänen mielestään tästä eteenpäin.
Koronan laantumiseen uskovat herkimmin 18–30-vuotiaat miehet, kun taas samanikäiset naiset näkivät tulevaisuuden synkimmäksi.
Puoluetausta ei juuri vaikuttanut tulokseen. Toiveikkuutta on kuitenkin eniten kokoomuksen äänestäjissä, sillä 71 prosenttia heistä uskoo koronaepidemian jatkuvan ja 15 prosenttia taittuvan. Synkimmin koronaepidemian kehityksen näkevät vasemmiston ja perussuomalaisten kannattajat.