Sinikuvioiset kalsarit – aikamiespojan painajainen

Lapsena kävin välillä yökyläilemässä setäni luona ja siellä suurta huvia oli tonkia sinkkuelämää viettäneen sotaveteraanin kaappeja, ruokakomeroita ja laatikoita. Niistä löytyi jännittäviä aikuisten miesten juttuja, ei yhtään tylsiä pöytäliinapinkkoja, bostonkakkuja ja villalankakeriä kuten naisvaltaisesta kodistani.

Hassuimpia löytöjä olivat yläkomeroiden avaamattomat joululahjapaketit. Tätini toi sitkeästi pikkuveljelleen joululahjoja joka vuosi ja yhtä järkkymättömästi setäni sulloi paketit joulujen jälkeen yläkaappeihin ilman aikomustakaan avata niitä.

Lapselle moinen toiminta oli käsittämätöntä: miksi joku jättäisi lahjan avaamatta? Kevään korvalla niitä suurella innolla ja kikatuksella availtiin sedän puolesta. Pian tosin kävi ilmi, että pakettien sisältö oli yleensä varsin yksipuolista. Niistä kuoriutui liuta sinikuviollisia pitkiä kalsareita.

Liki sata vuotta sitten syntyneen setäni lahjakammo palautui mieleeni, kun muuton yhteydessä käsiini joutui avaamaton lahja. Itse asiassa jo joitakin vuosia joululahjat ovat tuntuneet jollain lailla joutavilta turhakkeilta ja niiden avaaminen voi venähtää. Ja nyt se vasta valkeni: yleisen änkyräisyyden ja itsepäisyyden ohella myös vastahakoisuus lahjojen vastaanottamiseen periytyy - se vain alkaa oireilla vasta 40 ikävuoden tienoilla.