

Alpakat rymistelevät sääsuojastaan kohti vehreää laidunta. Pian eläimet aloittavat rauhallisen rouskutuksen.
Tuore heinä kiinnostaa, joogamatoilla kännyköitä kaivelevat ihmiset eivät niinkään.
Linnunradan tilalla Kempeleessä Oulun kupeessa voi tänäkin kesänä osallistua joogatunnille ainutlaatuisessa ympäristössä alpakoiden keskellä.
Tilan emäntä Sanna Siira oli käynyt Yoga Feenixin Tanja Wunschin joogatunneilla ja heittänyt idean, voisiko joogatunteja pitää heidän luonaan alpakoiden keskellä.
Elämysmatkoja ja metsäjoogatapahtumiakin järjestänyt Wunsch innostui ja nyt alpakkajoogaa järjestetään jo viidettä kesää.
”Joka vuosi tunnit ovat olleet entistä suositumpia”, Siira kertoo. Palaute on ollut todella hyvää. Eläinten läsnäololla on terapeuttinen vaikutus, murheet unohtuvat.
Alpakat ovat Siiran mukaan asiallisia ja rauhallisia, vähän kuin kissat, jotka pikkuhiljaa tulevat lähemmäs ihmistä ja antavat silittääkin.

On vaikeaa malttaa pitää silmiä kiinni, kun vieressä käyskentelee kolme kamelieläintä. Ne katselevat välillä asentoa vaihtavia ihmisiä, mutta jatkavat sitten rouskutustaan.
Pikkuhiljaa omakin mieli rauhoittuu ja keskittyminen kehon tuntemuksiin voi alkaa.
”Alpakat ovat voimaeläimiä. Niillä on rauhoittava vaikutus ihmisiin”, Wunsch kuvailee.
”Alpakat ovat voimaeläimiä. Niillä on rauhoittava vaikutus ihmisiin.” Tanja Wunsch
Hän pitää joogatunteja mielellään ulkoilmassa, koska kehon ja mielen yhteyden lisäksi hän pitää arvossaan yhteyttä luontoon.
Kesäkuun alku onkin upeaa aikaa maata nurmella. Vaikka ilma on melko kylmä, linnut laulavat, kukat tuoksuvat ja alkukesän vehreys on vielä jäljellä.
Puu-asanassa seistään yhdellä jalalla niin, että toinen jalka nojaa tukijalan pohkeeseen tai sisäreiteen.
Tuuli huojuttaa tasapainoa hakevia osallistujia. Wunsch kehottaa ottamaan kiintopisteen jostakin laitumen puusta ja pohtimaan mikä puu itse olisi mieluiten.
Alpakkalaitumella harjoitetaan rauhallista hathajoogaa, joka sopii kaikille.
Tunnin päätyttyä laitumella on raukean oloisia ihmisiä, joilla on hymy korvissa.
”Upea kokemus”, Anne Suvanto henkäisee.
”Tässä todellakin pysähtyi hetkeen ja käyttämään kaikkia aisteja”, Leila Paavola sanoo. Hän kuvailee tuntia myös hauskaksi, elämykselliseksi ja tunteelliseksi.
Hetkittäin hathajoogasta astuttiin naurujoogan puolelle, kun yksi alpakoista narskutteli hampaitaan aivan naisten vieressä.

Alpakka on niukkaruokainen heinänsyöjä, joka elää laumassa. Laiduntajana se on siisti ja tekee tarpeensa yleensä yhteen ja samaan paikkaan. Pehmeä antura ei riko maan pintaa.
Linnunradan tilalla on nyt kymmenen alpakkaa. Ensimmäiset Siira hankki kuusi vuotta sitten.
”Alusta asti tilalla on harjoitettu eläinavusteista toimintaa muun muassa erityisryhmille”, yrittäjä kertoo.

Alpakat keritään alkukesästä. Villa putsataan ja lähetetään kehrättäväksi. Tilalla myydään omien alpakoiden villasta tehtyä lankaa.
Suomessa alpakkajoogaa tarjoavat myös ainakin Porin Ahlaisissa sijaitseva Humisevan Harjun alpakkatila sekä Holvin Alpakat Turussa.