
Mielenterveysongelmista kärsii maailmassa WHO:n mukaan joka kahdeksas ihminen. Suomessa tilastot näyttävät vielä ankeammilta. Esimerkiksi työkyvyttömyyseläkkeellä olevista yli puolella perusteena on mielenterveys.
Terveyskirjaston tietojen mukaan 6 prosenttia suomalaisista kärsii masennuksesta ja masennuslääkkeitä käyttää yli 400 000 kansalaista. Se on kaikilla tavoin kallista lystiä.
Löytyisikö lääkityksen ja psykoterapian oheen vaikkapa liikunnasta apua ongelmaan? Juuri ilmestyneen tutkimuksen vastaus on kyllä.
Australialaiset tutkijat kävivät läpi julkaisut, joissa oli selvitetty liikunnan vaikutuksia masennuksen, ahdistuneisuuden ja tuskaisuuden oireisiin.
Hyvin tehtyjä satunnaistettuja ja kontrolloituja tutkimuksia löytyi 97. Tutkimusten kohteena niissä oli ollut yhteensä yli 120 000 henkilöä. Liikunnan lajit olivat moninaiset: kävely, pilates, jooga ja kuntosalitreenit.
6 prosenttia suomalaisista kärsii masennuksesta ja masennuslääkkeitä käyttää yli 400 000 kansalaista.
Tulokset näyttävät yllättävän selkeiltä. Liikunta vähensi kaikkien seurattujen mielenterveysongelmien oireita. Selkein teho liikunnalla oli masennukseen. Vaikka kaikella liikunnalla oli positiivinen vaikutus, hyödyllisintä oli korkeatehoinen liikunta. Voimalajit tehosivat etenkin masennusta poteviin, kun taas ahdistukseen auttoi jooga. Vaikutukset olivat nähtävissä kolmen kuukauden kuluessa. Liikunnan teho oli verrattavissa psykoterapiaan ja lääkehoitoon.
Selityksinä tarjottiin erilaisia hormonaalisia ja sosiaalisia mekanismeja. Liikunnan herättämän endorfiiniryöpyn lisäksi hermostoon vaikuttavilla serotoniinilla ja norepinefriinillä voi olla merkitystä.
Tutkijoiden päätelmä tuloksista on, että liikunta kuuluisi ilman muuta osaksi masennuksenkin hoitoa. Monessa maassa ei liikunta kuitenkaan hoitosuosituksiin kuulu. Syynä voivat olla vaikeudet hoidon toteuttamisessa.
Lääkeresepti on rutiinia liikuntaresepti ei. Masennuksesta kärsivän aloitekykykin on vähissä ja lähteminen liikkumaan saatikka sen säännöllinen toteuttaminen voi olla ylivoimaista. Näiden esteiden voittamiseksi pitäisi löytää keinot.
Kirjoittaja on lääketieteen tohtori.