• Tietokirjailijat ovat taas koolla Kustavissa − Tuulentuvalla paikalla muun muassa psykoterapeutti Maaret Kallio

    Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikko järjestetään jälleen 12-16.7. Suomen tietokirjailijat ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskus tuovat yhteistyössä oman ohjelmansa tapahtumaan.
    Tietokirjapäivä on jo muodostunut perinteiseksi osaksi Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikkoa.
    Tietokirjapäivä on jo muodostunut perinteiseksi osaksi Volter Kilpi Kustavissa -kirjallisuusviikkoa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto|Kirjallisuus
    11.7.202322:00
    Joonas Kananen

    Kirjallisuusviikon teemana on tänä vuonna Volter, rakas! – rakkaus muuttaa kaikkea.

    Osana viikon ohjelma Suomen tietokirjailijat ja Tietokirjallisuuden edistämiskeskus järjestävät perinteisen Tietokirjapäivän. Kirjailijajärjestö Suomen tietokirjailijat ry kertoi asiasta tiedotteessaan.

    Nimensä mukaisesti tietokirjallisuuteen keskittyvää Tietokirjapäivää vietetään Kustavin keskustassa Tuulentuvalla.

    Sen esiintyjiä ovat kouluttajapsykoterapeutti Maaret Kallio, kulttuurihistorioitsija Henna Karppinen-Kummunmäki, kirjailija, FT Tiina Raevaara sekä kirjailija Ville-Juhani Sutinen.

    Juontajana toimii tietokirjailija, kirjallisuustieteen dosentti ja kirjallisuusterapeutti Päivi Kosonen.

    Kustavin tietokirjapäivään on vapaa pääsy. Monitieteellisellä ja -taiteellisella kirjallisuusviikolla järjestetään runsaasti myös muuta ohjelmaa, johon voi tutustua tapahtuman verkkosivuilla.

    Lisää aiheesta
    • Vehreä näkymä Axxellin oppilaitoksen arboretumista Espoon Överbyssä.

      Kirjallisuus | Kirjauutuus opastaa oman arboretumin perustamisessa ‒ puulajipuisto mahtuu mökkitontille tai takapihalle

      Tilaajalle
    • ’Skeda’ hurmaa tummilla kukillaan. Lajike on hieman talvenarka, mutta taimia on jo ollut saatavilla Suomessakin.

      Piha ja puutarha | Omajuuriset löytöruusut selviävät pohjoisessakin puutarhassa – Ruotsissa ne on nyt dokumentoitu jopa kirjaksi saakka

      Tilaajalle
    • Tampereen keskustassa sijaitsevan Lastenkirjainstituutin Kirjakori-näyttely esittelee vuonna 2021 Suomessa julkaistut lasten- ja nuortenkirjat.

      Kirjallisuus | Lastenkirjallisuuden maaseutu on jämähtänyt viime vuosituhannelle – Tutkija toivoo muutosta: ”Tarvitaan kotimaisia tekijöitä, joilla saisi mieluusti olla omaa kosketusta luontoon ja maaseutuun”

    Artikkelin aiheet
    Volter Kilpi Kustavissa
    tietokirjapäivä
    Kustavi
    Suomen tietokirjailijat
    kirjallisuusviikko
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Hyvinvointi | Yllättävä tutkimus: Netin käytöllä samoja myönteisiä vaikutuksia hyvinvointiin kuin luonnossa kävelyllä

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Koneklassikot-kirja nyt saatavana nettikirjakaupasta

  • Koneviesti | Metsätyökoneiden historiikki