• Nuoret suhtautuvat eri tavalla kulttuuriseen moninaisuuteen – tytöt poikia avarakatseisempia

    Nuorten mielestä koti, lähipiiri ja koulu ovat tärkeässä asemassa asenteiden ja ennakkoluulojen syntymisessä.
    Asenteissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia vuodesta 2013, jolloin tehtiin vastaava selvitys.
    Asenteissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia vuodesta 2013, jolloin tehtiin vastaava selvitys. Kuva: LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ
    Lukemisto
    13.4.201815:35
    STT

    Sukupuoli, äidinkieli ja koulutustausta vaikuttavat siihen, kuinka avarakatseisia nuoret ovat ja miten he mieltävät kulttuurisen moninaisuuden. Tytöistä 88 prosenttia piti itseään joko erittäin tai jokseenkin avarakatseisina, kun pojista näin ajatteli 64 prosenttia, käy ilmi tuoreesta selvityksestä.

    Myös suhtautuminen kulttuurisen moninaisuuden lisääntymiseen oli erilainen tytöillä ja pojilla. Kun tytöistä yli puolet piti asiaa kiinnostavana tai innostavana, pojista vajaa kolmannes.

    Suomenkielisistä asiaa piti kiinnostavana tai innostavana kaksi viidestä, ruotsinkielisistä kolme viidestä.

    Yläkoululaisten, lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien näkemyksiä kulttuurisesta moninaisuudesta ja avarakatseisuudesta kartoitettiin viime syksynä Fountain Parkin kyselyssä, johon vastasi lähes 16 000 nuorta eri puolilta maata.

    Kulttuurisen moninaisuuden lisääntymisen koki pelottavana tai ärsyttävänä alle 10 prosenttia nuorista. Pojista näin koki 17 ja tytöistä 8 prosenttia. Monet perustelivat tuntemuksiaan rikosten lisääntymisellä tai terrorismin uhalla.

    Asenteissa ei ole tapahtunut suuria muutoksia vuodesta 2013, jolloin tehtiin vastaava selvitys.

    Kyselyn mukaan myös koulutustausta vaikuttaa nuorten avarakatseisuuteen. Lukiolaiset kokevat ammattiin opiskelevia useammin kulttuurisen moninaisuuden myönteiseksi asiaksi itselleen ja Suomelle. Vastausten mukaan myös rasismia ja syrjintää esiintyy lukioissa vähemmän kuin yläkouluissa ja ammattioppilaitoksissa.

    Nuorten mielestä koti ja lähipiiri ovat avainasemassa asenteiden ja ennakkoluulojen syntymisessä. Myös koulun merkitystä avarakatseisuuden lisäämisessä pidettiin tärkeänä.

    Nuoret ehdottivat muun muassa eri kulttuurien opettamista kouluissa, vierailijaluentoja, oppilas- ja opiskelijavaihtoja sekä eri kulttuureihin liittyvien juhlapäivien viettämistä kouluvuoden aikana.

    "Nuoret nostivat kyselyssä esiin konkreettisia toimia avarakatseisuuden lisäämiseksi. Nuo ehdotukset on nyt otettava työpöydälle koulutuksen kaikilla tasoilla, ja pyydettävä niitä myös lisää", toteaa Opetushallituksen pääjohtaja Olli-Pekka Heinonen.

    Artikkelin aiheet
    kulttuurinen moninaisuus
    nuoret
    avarakatseisuus
    sukupuolierot
    koulutus
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja