• Mouhijärveltä ponnistanut Markku Aro on viihdyttänyt jo yli 50 vuotta − laulajan elämä pannaan kansien väliin elokuussa

    Iskelmälaulaja Markku Arosta julkaistaan kirja elokuun puolivälissä. Asiasta tiedotti kirjan kustantava Visual Media.
    Uutuuskirja kantaa pitkän uran tehneen laulajan ensimmäisen hittikappaleen nimeä.
    Uutuuskirja kantaa pitkän uran tehneen laulajan ensimmäisen hittikappaleen nimeä. Kuva: Visual Media
    Lukemisto|Musiikki
    16.7.202323:00
    Joonas Kananen

    Kirja kertoo pitkän uran suomalaisen musiikin kentällä tehneen Markku Aron elämäntarinan. Hän on Karjalan evakoiden jälkeläinen ja hänen matkansa kansansuosioon lähti Mouhijärveltä.

    Kirja kantaa nimeä Käyn uudelleen eiliseen, joka oli myös Aron ensimmäinen iso hittikappale. Se ilmestyi vuonna 1968, ja Aro kiertää esiintymässä vielä 55 vuotta myöhemmin.

    Aro on urallaan edustanut Suomea euroviisuissa sekä napannut Iskelmä-Finlandia -palkinnon. Lisäksi hänet tunnetaan ikivihreistä kappaleistaan, kuten Keskiyön aikaan, Hyvännäköinen ja Etsin kunnes löydän sun.

    Kirjan kirjoittaa Tomi Lindblom, joka on pitkän linjan media-alan ja musiikkimaailman ammattilainen. Tätä ennen hän on kirjoittanut jo yksitoista kirjaa, muun muassa Joel Hallikaisesta ja Jarkko Aholasta.

    Lindblomin mukaan onkin kunnia saada kirjoittaa iskelmätaivaan kestotähden elämäntarina.

    ”Minulle on ollut suuri ilo ja kunnia saada kirjoittaa kirja Markku Arosta, joka on yksi iskelmätaivaamme kirkkaimmista tähdistä. Hän kertoo kirjassa monipuolisesta urastaan sekä siviilielämänsä käänteistä. Kirja on kertomus laulajasta, jossa äärimmäisen suuri ammattitaito yhdistyy nöyryyteen ja toisten ihmisten kunnioittamiseen”, hän toteaa tiedotteessa.

    Lisää aiheesta
    • Ennen eläkkeelle jäämistään Jukka Kuoppamäki toimi pappina Stuttgartissa, Wupperthalissa ja Dortmundissa. Puoliso Sirpa hoitaa yhteydenpidon perheen ystäviin, sillä Jukka ei käytä nettiä. Hän ei ole kiinnostunut nykytekniikasta.

      Musiikki | Tämä isänmaallinen laulu joutui poliitikkojen hampaisiin ja aiheutti Moskovan boikotin, kertoo hittikuningas Jukka Kuoppamäki

    • "Lapsena totuin siihen, että pöydällä on aina mustekynä ja ruutupaperia, joihin isä kirjoittaa sanoituksia. Se oli arjen rutiinia kotonamme", Topi Salmi kertoo.

      Topi Salmi kävi sanoituksen pikakurssin: sanoittajamestari Vexi Salmi tiivisti riimit ja nuotit puoleen tuntiin

    • Pirkko Mannola ja Eino Grön ovat tehneet vuosien aikana paljon yhteistyötä keskenään. Jo 1960-luvun alussa he muun muassa esiintyivät samassa elokuvassa ja levyttivät kaksi yhteistä laulua.

      Musiikki | Eino Grön ja Pirkko Mannola juhlistavat 85-vuotissyntymäpäiviään yhteiskiertueella

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Markku Aro
    iskelmämusiikki
    elämäkerta
    suomalainen musiikki
    kirjajulkaisu
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”