Taivaalle paiskattu räsymatto on ilmojen kuningas

Lentävä merikotka näyttää siltä kuin joku olisi paiskannut taivaalle räsymaton: valtavat siivet ovat tasalevyiset koko pituudeltaan, ja niiden päissä harittavat pitkät käsisulat. Kookas lintu kaartelee siipiään räpyttämättä hyödyntäen nousevia ilmavirtauksia.

Merikotkan erottaa maakotkasta siipien asennon perusteella: kaarrellessaan merikotka pitää siipiään vaakatasossa, kun taas maakotkan siivet muodostavat matalan v-kuvion.

Merikotka on Ahvenanmaan maakuntalintu. Sen herkkupala hauki on puolestaan Ahvenanmaan maakuntakala.

Merikotkan pesivät useimmiten ulkosaaristossa ja luodoilla puiden latvoissa. Oksista kyhätty pesä voi painaa jopa tuhat kiloa, joten puunkin täytyy olla melkoisen järeää tekoa.

Merikotkakanta on viime vuosina runsastunut. Kuva: Juho Rahkonen

Eteläisen Suomen rannikkoalueen olosuhteet muistuttavat karuudeltaan ja kasvillisuudeltaan Lapin tuntureita. Myös merikotka viihtyy molemmilla alueilla, ja nykyisin merikotkan pesän voikin löytää lähes mistä tahansa päin Lappia. Pohjoinen pesimäkanta ulottuu Kuusamoon asti.

Erityisen runsas merikotkakanta on pohjoisilla merialueilla, esimerkiksi Norjan Varanginvuonolla. Sehän ei ole kaukana Suomesta: maiden rajalle on vuonon reunoilta vain parikymmentä kilometriä.

Vielä 1970-luvulla Suomen merikotkakanta oli vaivaiset parikymmentä lintua. Tuolloin laajasti hyönteismyrkkynä käytetty DDT kerääntyi ravintoketjun huipulla saalistaviin merikotkien elimistöön ja esti niitä saamasta poikasia.

Kotkia alettiin pelastaa ruokkimalla niitä myrkyttömillä teurasjätteillä. Vähitellen kannat elpyivät.

Merikotka pesii nykyisin jopa pääkaupungissa. Muutama talvi sitten merikotkapari asettui taloksi vanhaan harmaahaikaran pesään Helsingin Viikissä Vanhankaupunginlahdella. Alue on ennenkin tunnettu monipuolisesta lintulajistostaan, mutta merikotkien asettuminen sinne oli sensaatio.

Merikotka syö kalojen lisäksi vesilintuja kuten sorsia ja haahkoja. Kuva: Juho Rahkonen

Merikotkakanta on viime vuosina runsastunut, ja lajin vanhat asuinympäristöt Varsinais-Suomessa, Ahvenanmaalla ja Merenkurkussa alkavat olla täynnä. Siksi merikotkat tulevat myös kaupunkien liepeille.

Tässä suhteessa merikotka eroaa sukulaisestaan maakotkasta, joka vaatii valtavan reviirin ja elelee pääosin erämaiden syvyyksissä, kaukana ihmisasutuksesta.

Merikotkan ruokalistalle kuuluvat kalojen lisäksi vesilinnut kuten sorsat ja haahkat, ja verottavatpa koukkunokat myös merimetsokantoja.

Merikotkan englanninkielinen nimi on white-tailed eagle, ja valkopyrstöisyys on myös lajin tieteellisessä nimessä Haliaeetus albicilla (albus tarkoittaa valkoista ja cilla on pyrstö). Nuoren merikotkan höyhenasu on ruskeankirjava, ja tunnusomainen keltainen nokka sekä valkoinen pyrstö löytyvät aikuisilta, vähintään 5–6-vuotiailta linnuilta. Siitä ei lintu paljon komeammaksi muutu!