• Tiesitkö: Tämä puu näytti samalta 60 miljoonaa vuotta sitten ja on selvinnyt atomipommista ja hirmumyrskystä – eräs sääilmiö oli kuitenkin koitua sen kohtaloksi

    Neidonhiuspuuta ei turhaan kutsuta eläväksi fossiiliksi.
    Kuva: Masahiro Hayata / Wikimedia Commons
    Lukemisto|Ympäristö
    7.1.202415:00
    Tuovi Mäkipere

    Vuosi vaihtui, ja kaikenlaista muutosta on itse kullekin luvassa tänäkin vuonna. Paitsi, jos sattuu olemaan neidonhiuspuu (Ginkgo biloba).

    Kyseistä puuta eivät vuosien vaihtumiset hetkauta, sillä fossiilien perusteella se näyttää tismalleen samalta kuin 60 miljoonaa vuotta sitten. Tuolloin nisäkkäiden valtakausi oli vasta aluillaan.

    Nykyisten neidonhiuspuiden geneettisesti yhteneväiset esi-isät puolestaan elelivät maapallolla jo 170 miljoonaa vuotta sitten. Vertailun vuoksi: tuolloin elettiin jurakautta ja dinosaurusten aikaa ja nykyisten maanosien sijaan planeetallamme oli vain kaksi mannerta, Lauraasia ja Gondwana.

    Neidonhiuspuita ei turhaan kutsuta eläviksi fossiileiksi, sillä ne ovat selviytyneet vuosimiljoonien aikana jos jonkinlaisesta olosuhteiden muutoksesta. Viime jäätiköitymiskauden aikaan ilmasto alkoi kuitenkin käydä puille turhan koleaksi.

    Koleus oli vähällä tappaa sen sukupuuttoon.

    Neidonhiuspuu lähes kuoli sukupuuttoon, mutta pieni puupopulaatio selvisi Kiinassa luostarien puutarhoissa. Nykyiset neidonhiuspuut ovatkin valtaosin ihmisen ympäri maailmaa levittämiä, ja niitä voi bongata nykyään monista maailman metropoleista.

    Neidonhiuspuu oli muuten yksi harvoista elävistä asioista, joka selviytyi atomipommin kylvämästä tuhosta alle kahden kilometrin säteellä Hiroshiman atomipommin pudotuspaikasta.

    Täyslaidallisen säteilyä niskaansa saanut oli yli 70-vuotias jo pommin pudottamisen aikaan vuonna 1945, mutta se selviytyi. Sitkeä puu kasvattaa edelleen vihreitä lehtiä, vaikka vuonna 2021 hirmumyrsky katkaisi sen.

    Lisää aiheesta
    • Tässä kaupungissa satelee keskimäärin 2 500 millimetriä vuodessa.

      Sää | Tiesitkö: Lähellä Suomea on paikka, jossa sataa niin paljon, että suomalainen keskivertokuukausi olisi vähäsateinen

    • Merzouga-kylä Kaakkois-Marokossa on hiekan peittämä. Jos aavikolle rakennetaan jotain, sinne tarvitaan yllättäen lisää hiekkaa.

      Rakentaminen | Tiesitkö: Hiekkaa myydään myös aavikolle – rakentaminen ei aavikon sannasta luonnistu

    • Pilaantunut kananmuna haisee rikottuna vastenmieliseltä.

      Ruoka | Tiesitkö: kananmunan tuoreuden voi tarkistaa vesilasilla ja raakuuden pyörittämällä

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Uuden metsätien rakentamista on tuettu vuosina 2016-2023 keskimäärin 42 kilometriä vuodessa. Tukea uuden metsätien suunnitteluun voi hakea vielä tämän vuoden aikana.

    Koneviesti | Valtioneuvosto esittää uusien metsäteiden tekemisen tuen lakkauttamista vuoden 2025 alusta

  • Yksityistiet ovat merkittävä palanen huoltovarmuusketjussa sekä kotimaisen puun kuljetuksissa metsäteollisuudelle ja energian tuotantoon.

    Koneviesti | Yksityisteiden valtionavustuksiin esitetään korotuksia — asetusmuutos lausuntokierrokselle

  • Koneviesti | Vuoden 2023–2027 CAP-ohjelma on työn alla – nämä ovat ehdotukset tärkeimmistä viljelytoimenpiteistä