• Voimalinjojen alta lunastettavien maiden korvaukset ovat surkeita – maanomistaja toivoo kohennusta uudelta hallitukselta: ”Maanomistajan kannattaa lukea sopimuspaperi huolella”

    Voimalinjojen alle jäävien maiden lunastuskorvauksissa riittää vielä tekemistä.
    Maanomistaja ja liikemies Matti Pesonen seisoo rantatontillaan, jonka horisontissa siintää osa Louhukankaan tuulivoimaloista.
    Maanomistaja ja liikemies Matti Pesonen seisoo rantatontillaan, jonka horisontissa siintää osa Louhukankaan tuulivoimaloista. Kuva: Johannes Tervo
    Lukemisto|Energia
    23.7.202305:00
    Harri Kallio-Kurssi
    Alajärvi

    Alajärven Louhukankaalla pohjalainen lakeus muuttuu mäkiseksi Suomenseläksi, jossa tuulet viihtyvät lähes vaaramaisen harjanteen yllä.

    Alue sijoittuu yhden Suomen kantaverkon merkittävimmän solmupisteen, Alajärven sähköaseman, välittömään läheisyyteen.

    Naton ilmasotaharjoituksessa liittokunnan taisteluhävittäjät tekivät hiljattain tuttavuutta mastojen kanssa, kun koneet syöksyivät matalalentoa alueen yli matkallaan Kauhavan kentälle.

    ”Täältä on vain alamäkeä rannikolle aina Vaasaan asti”, sanoo maanomistaja ja liikemies Matti Pesonen, joka innostui tuulivoimasta jo 18-vuotiaana isänsä Antti Pesosen kanssa.

    Hän on yksi niistä seudun vajaasta kymmenestä maanomistajista, jotka aikoinaan käynnistivät yhteishanketta tuulivoiman saamiseksi pääosin entiselle turvetuotantoalueelle. Toteuttajaksi valikoitui kolmesta tarjouksesta Ilmatar.

    Voimalinjoihin liittyvät lunastuskorvaukset ovat olleet surkeita, mutta Pesonen toivoo niihin parannusta uudelta hallitukselta.

    Pesosen mukaan vuokrasopimus energiantuottajan kanssa on aina neuvottelutyön tulos kymmenien vuosien päähän.

    ”Maanomistajan kannattaa lukea sopimuspaperi huolella. Jos on epäselvyyksiä, niistä saa kyllä tolkun kysymällä riippumatonta tietoa vaikka Suomen Tuulivoimayhdistykseltä”, Pesonen neuvoo.

    Ukrainan sodasta aiheutunut energiakriisi on Pesosen mukaan tehnyt työtä tuulivoiman kannatuksen eteen.

    Kaikki asiat eivät ole silti reilassa. Voimalinjoihin liittyvät lunastuskorvaukset ovat olleet surkeita, mutta Pesonen toivoo niihin parannusta uudelta hallitukselta.

    ”Se, miten vuokratulo jaetaan itse voimalan ja puiston vaikutusalueen maanomistajien kesken, on sopimusasia”, Pesonen sanoo.

    Pienten tai kapeiden metsäkiinteistöjen vuoksi lähialueen kiinteistölle ei aina voi rakentaa tuulivoimalaa, koska sellainen jo sijaitsee liian lähellä.

    Tuulivoimayhdistys muistuttaa, että voimalapaikan vuokraamisen lisäksi voidaan maksaa erillistä korvausta tuulenottoalueen muille maanomistajille.

    Lisää aiheesta
    • Suomesta voi tulla sähköntuotannon suurvalta. Yhtä tärkeää kuin sähkön tuotantoon investoiminen, ovat investoinnit sähkön jatkojalostamisen Suomessa.

      Yhteiskunta | Sähkössä muhii Suomelle todella suuri mahdollisuus

    • Tuulivoimaloita Porissa vuonna 2021.

      Energia | Suomella edellytykset tuottaa kymmenes Euroopan energiasta ”ilman suurempia ongelmia” – vety mahdollistaa energian viennin ja teollisuuden kasvun

      Tilaajalle
    • Energia | Maaseudun on pidettävä puolensa, kun vihreän sähkön jättituottoja jaetaan

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Volter Oy on Heizomatin uusi maahantuoja. Yhteistyötä on tehty aiemminkin. Kuva Heizomatin osastolta Agritechnicasta, missä esiteltiin teollisuuslaitokseen sopivaa pakkausmateriaalien polttamiseen perustuvaa lämmöntuotantoa.

    Koneviesti | Kattilavalmistaja Heizomat:n edustus Suomessa Volter Oy:lle

  • AlfaFlamen 1 000 kW:n biouuni on sijoitettu konttiin. Uunia käytetään kasvihuoneiden ja kuivaamon lämmönlähteenä. Uunin tuottama ilma johdetaan 1000 mm kanavia pitkin joko kasvihuoneeseen tai kuivaamoon. Hake syötetään erillisestä siilosta ruuvin avulla uuniin.

    Koneviesti | Biolämpökontti viljankuivaamon ja kasvihuoneiden lämmönlähteenä – kustannusten jakautuminen lyhentää takaisinmaksuaikaa

    Tilaajalle
  • OptiGrid-järjestelmä skaalautuu eri kohteisiin.

    Koneviesti | Avant Powerilta mikroverkkojärjestelmä – uuden tutkimushankkeen tavoitteena on yhdistää uusiutuvan energian tuotanto yhdeksi kokonaisuudeksi