Diktaattorikissa Nessu kouli ihmisistä nöyrän kuuliaisia – juomaksi vain juoksevaa vettä vessan hanasta

"Ensimmäinen kissani Nessu oli rodultaan ragdoll ja luonteeltaan diktaattori. Se vihasi suljettuja ovia. Niinpä säännöllisin väliajoin talo kaikui vaativista naukaisuista, kun herra halusi tietää, mitä oven takana on. Sama vanha makuuhuone edelleen... tai kellari... tai vessa.

Kun ovi avattiin, Nessu tepasteli kunniakierroksen kyseisessä huoneessa palatakseen välittömästi takaisin sinne mistä lähti. Kunhan sai ihmiset jalkeille.

Nessu passuutti palveluskuntaansa monin tavoin. Sillä oli erilainen tapa naukua, jos oli nälkä. Jos oli jano. Jos halusi rapsutusta. Jos halusi leikkiä. Ja kaikki tarpeet piti täyttää luonnollisesti silmänräpäyksessä.

Etenkin juomapuolen kanssa olimme välillä helisemässä. Nessu nimittäin eräänä päivänä vuosia sitten keksi, ettei suostu enää juomaan tavallisesta kupista, vaan ainoastaan juokseva vesi vessan hanasta kelpaa. Ja se päätös piti koko loppuelämän ajan.

Kun herra johtajalle tuli jano, se marssi päättäväisesti vessan ovelle, istahti sen eteen ja naukaisi. Mikäli äänimerkki ei aiheuttanut välitöntä liikehdintää alaisissa, alkoi rytmikäs rummutus tassulla oveen. Eihän kissarukkaa voi janossa pitää, joten joku aina ampaisi apuun. Ovi aukeni, kissa marssi vessaan, hyppäsi pöntön kannelle (jonka piti aina olla kiinni!) ja siitä lavuaarin tasolle. Hana avattiin juuri sopivalle voimakkuudelle, ei liian hiljaiselle saati liian kovalle.

Sitten Nessu joi.

Välillä se toki vain istahti tuijottamaan valuvaa vettä vailla aikomustakaan sammuttaa oletettu janonsa. Kunhan sai ihmiset jalkeille.

Jos kotiin tuli vieraita, ja istuttiin pöydän ääressä juttelemassa, niin eipä aikaakaan, kun Nessulle tuli nälkä. Tai ”nälkä”, juurihan se oli syönyt. Se maukui vaativasti ja istui kuppinsa viereen napottamaan syyttävästi ihmisiä, jotka kehtaavat jutella, kun kissaparka on nälkään kuolemaisillaan!

Jos murhaava katse ei tepsinyt, alkoi sähköpatterin kaikuva rummutus etutassulla. Viimeistään sitten joku menetti hermonsa, ja antoi diktaattorille pari ruokapalasta – saadakseen sen vaikenemaan. Juttelusta ei nääs tullut enää mitään, kun peltinen patteri kaikasi. Ei Nessu välttämättä edes syönyt. Kunhan sai ihmiset jalkeille.

Nessu kouli ihmisistään 15 vuoden mittaan nöyrän kuuliaisia. Ihminen oppii toistosta siinä missä eläinkin. Muut kissani ovat tehneet sen paljon hienovaraisemmin. Pienemmällä volyymilla. Tassun alla ollaan silti edelleen visusti.

Lokakuun alussa Nessu pääsi taivaallisen lavuaarin ääreen. Vanhoilla kissoilla hyvin yleinen nivelrikko alkoi vaivata, joten katsoin parhaimmaksi päästää rakkaan diktaattorin lepoon.

Nyt talo on kovin hiljainen. Tosin aina ukkosen jyristessä arvelen sen olevan Nessun, joka ajaa Luojan hermoromahduksen partaalle hakkaamalla taivaallisen vessan ovea. Palvelun kun pitää pelata."

Tarinan kertoi Stiina Hovi.

Kerro meille oma eläintarinasi ja lähetä siihen liittyvä kuva tästä!

Eläinlajilla ei ole väliä. Tarinaan voi yhtä hyvin liittyä lemmikki, hyötyeläin, lintulaudan vieras tai metsän eläin.

Parhaat tarinat kuvineen julkaistaan MT:n joulukalenterissa joulukuun aikana.

Aiemmat luukut löydät osoitteesta mt.fi/joulukalenteri.