• Näin pikkukunnan asukkaiden arki mullistuu, kun saarelle rakennetaan silta – kaikkia muutos ei ilahduta

    Onko saari enää saari, kun sinne pääsee ajamaan maantietä pitkin? MT selvitti, miten silta muuttaa oman yhteisön rauhaan tottuneiden asukkaiden elämää.
    Tilaajalle
    Lauttamatka jonotuksineen jää historiaan, kun kahden sillan ja pengertien muodostama kiinteä yhteys valmistuu Hailuodon ja Oulunsalon välille. Valtaosa hailuotolaisista odottaa siltayhteyttä innokkaasti, sillä se helpottaa mantereella asiointia huomattavasti.
    Lauttamatka jonotuksineen jää historiaan, kun kahden sillan ja pengertien muodostama kiinteä yhteys valmistuu Hailuodon ja Oulunsalon välille. Valtaosa hailuotolaisista odottaa siltayhteyttä innokkaasti, sillä se helpottaa mantereella asiointia huomattavasti. Kuva: Timo Heikkala
    Lukemisto|Rakentaminen
    6.4.202405:00
    Suvi Jylhänlehto
    Hailuoto

    Perämeren suurin saari Hailuoto on saamassa kauan odotetun kiinteän yhteyden, kun kahden sillan ja pengertien rakentaminen alkaa tänä keväänä.

    Valtaosa saarelaisista sanoo ”vihdoinkin”, mutta myös vastustusta löytyy. Menettääkö saari erityispiirteensä, kun sinne pääsee ajamaan autolla milloin vain?

    Siltaa on suunniteltu 1980-luvulta asti. Nyt hanke toteutetaan valtion budjettirahoituksella.

    Tammikuussa korkein hallinto-oikeus hylkäsi vesilupapäätöksestä tehdyn valituksen ja hankkeen vesilupa sai lainvoiman.

    ”Tuntuu enemmän kuin hyvältä”, Hailuodon kunnanjohtaja Maarit Alikoski henkäisee. Hetki on Hailuodolle historiallinen.

    Marjaniemen majakkapiha, kalasatama ja aurinkoinen ranta saaren länsipäässä ovat matkailijoiden suosiossa.
    Marjaniemen majakkapiha, kalasatama ja aurinkoinen ranta saaren länsipäässä ovat matkailijoiden suosiossa. Kuva: Timo Heikkala

    Oulunsalon Riutunkarin ja Hailuodon Huikun väliä kulkeneet lautat ovat pitkän palveluikänsä päässä, ja lauttaliikenteen ylläpito tulee pitkällä aikavälillä kalliimmaksi kuin kiinteän yhteyden rakentaminen.

    Väyläviraston mukaan lauttayhteyden vuosittaiset käyttö- ja ylläpitokustannukset ovat noin kuusi miljoonaa euroa.

    Kiinteä yhteys maksaa itsensä takaisin 15–20 vuodessa, hankkeen projektipäällikkö Jukka Päkkilä Väylävirastosta kertoo.

    Hailuotolaisten arki rytmittyy nykyisin lautta-aikataulun mukaan. Kaikki menot mantereelle täytyy suunnitella etukäteen.

    ”Silta parantaa saaren ja mantereen välistä yhteyttä sekä nopeuttaa saaressa asuvien ja siellä työskentelevien kulkua”, Alikoski toteaa. Kunnanjohtaja pendelöi itsekin päivittäin Oulusta Hailuotoon.

    Hailuodon kiinteä yhteys

    Perämerellä sijaitsevaan Hailuotoon rakennetaan kiinteä maantieyhteys Oulun Riutunkarin ja Hailuodon Huikun välille.

    8,5 kilometriä pitkä yhteys sisältää pengertieosuuden ja kaksi siltaa. Huikun silta on 767 metriä ja Riutun silta 737 metriä pitkä.

    Kiinteä yhteys korvaa nykyisen 6,9 kilometriä pitkän ja 25 minuuttia kestävän lauttayhteyden.

    Eduskunnan hankkeelle myöntämä valtuus on 121 miljoonaa euroa.

    Hanke toteutetaan allianssimallilla. Kumppaniksi valitun ryhmittymän muodostavat rakennuttaja GRK Suomi sekä suunnittelijat Afry Finland ja A-Insinöörit.

    Rakentaminen kestää arviolta kolme kesäkautta. Tavoitteena on, että tieyhteys on käytössä loppuvuodesta 2026.

    Lähde: Väylävirasto

    Hailuodosta tulee myös matkailijoille nykyistä helpommin saavutettava kohde. Kesäviikonloppuisin lauttaan pääsyä voi joutua odottamaan toista tuntia, festivaaliviikonloppuina jopa tuntikausia.

    Kunnalla on suuret odotukset, että silta lisää lähimatkailua ja tuo saareen niitä, joille lauttamatka on ollut kynnys jättää tulematta.

    Alikosken mukaan kiinteä yhteys on tärkeä myös kunnan kehittämisen näkökulmasta. Silta helpottaa rakentamista ja elinkeinotoimintaa ja siten myös uusien asukkaiden muuttamista saareen.

    Uusia tontteja omakotitalo- ja rivitaloasumiseen on tulossa kaavaluonnosvaiheeseen Hailuodon Keskikylällä.

    ”Asuminen ja yrittäminen Hailuodossa helpottuvat”, kunnanjohtaja kiteyttää.

    Hailuodon kunnanjohtaja Maarit Alikoski iloitsee kiinteän yhteyden rakentamisen alkamista. Hän uskoo, että se inspiroi yrittäjiä kehittämään vapaa-ajan palveluita.
    Hailuodon kunnanjohtaja Maarit Alikoski iloitsee kiinteän yhteyden rakentamisen alkamista. Hän uskoo, että se inspiroi yrittäjiä kehittämään vapaa-ajan palveluita. Kuva: Timo Heikkala

    Kasvupotentiaalia hän näkee erityisesti matkailupalvelujen kehittämisessä.

    ”Hailuotoon tullaan rentoutumaan ja virkistymään. Uskon, että vapaa-aikaan ja luonnossa liikkumiseen liittyvä liiketoiminta kehittyy, kun kysyntä kasvaa.”

    ”Asuminen ja yrittäminen Hailuodossa helpottuvat.” Maarit Alikoski

    Alikoski myöntää, että vajaan tuhannen asukkaan kunnassa osalle saarelaisuus on identiteettikysymys.

    ”Hailuodossa on oma rauha etäisyydestä ja lauttamatkasta johtuen.”

    Lisää aiheesta
    • Lautan päällikkö Pasi Kortesuo kertoo, että koneiden käynnistämiseen menee noin varttitunti. Konepäällikkö tarkastaa konehuoneen ja käynnistelee esipainepumput ennen moottoreiden käynnistystä. Samaan aikaan komentosillalta tarkistetaan muut laitteet, esimerkiksi peräsin.

      Liikenne | Lautturi suree Hailuodon siltapäätöstä: ”Saari tulee olemaan motissa huomattavasti enemmän kuin nykyään”

      Tilaajalle

    Identiteetin muutoksen aiheuttamaa kipua kunta pyrkii lieventämään ennakoinnilla ja tiedotuksella. Alikoski uskoo, että asteittain totuttamalla uudistus ei lopulta tunnu niin vaikealta.

    ”Alkuvaiheessa vierailijoiden määrän kasvu voi olla hurjaa. Hailuodossa lähdetään käymään yhteyskokemuksen vuoksi”, Alikoski ennustaa. Sillat ja pengertie voivat olla elämys siinä missä lauttamatkakin.

    Lauttayhteyden ylläpito maksaa Väyläviraston mukaan kuusi miljoonaa euroa vuodessa. Kiinteän yhteyden rakentamiseen on budjetoitu 121 miljoonaa euroa.
    Lauttayhteyden ylläpito maksaa Väyläviraston mukaan kuusi miljoonaa euroa vuodessa. Kiinteän yhteyden rakentamiseen on budjetoitu 121 miljoonaa euroa. Kuva: Timo Heikkala

    Joitakin asukkaita on mietityttänyt, häiriintyykö oma rauha ja tulevatko vierailijat omille tiluksille asti.

    Eniten siltayhteyden pelätään vaikuttavan Hailuodon herkkään luontoon. Saaressa tavataan uhanalaisia kasvilajeja ja harvinaisia lintulajeja.

    Jäkäliköt ja rantadyynit ovat alttiita kulumiselle. Esimerkiksi mönkijällä ajelu tai liian innokas maastopyöräily voivat aiheuttaa pahaa vahinkoa.

    Alikosken mukaan on olennaista, että vierailijoita opastetaan, miten saaressa toimitaan. Erityisesti kunta aikoo viestiä matkailijoille sähköisten kanavien kautta.

    Silta voi lisätä matkailijoiden määrää aluksi runsaastikin.
    Silta voi lisätä matkailijoiden määrää aluksi runsaastikin. Kuva: Timo Heikkala

    Reilu 300 kilometriä etelämpänä on jo käytännön kokemusta siitä, miten saaristolaisten elämä muuttuu siltayhteyden myötä. Raippaluodon silta valmistui Mustasaaren kuntaan 27 vuotta sitten.

    Suomen pisimmän sillan titteliä vielä toistaiseksi pitävä silta on nykyisin kunnan maamerkki ja nähtävyys, jota tullaan ihmettelemään kaukaakin. Silta komeilee myös kunnan logossa.

    ”En ole koskaan kuullut mitään kielteistä sillasta”, Mustasaaren kunnanjohtaja Rurik Ahlberg kertoo. Hän on luotsannut pohjalaiskuntaa vuodesta 2007.

    Sillan vaikutuksia selvitettiin laajasti Tiehallinnon, Pohjanmaan maakunnan ja Mustasaaren kunnan toimeksiannosta.

    Kymmenen vuotta sillan valmistumisen jälkeen ilmestyneen raportin mukaan vaikutukset ovat lähes pelkästään myönteisiä. Saaristolaiset arvostavat siltaa hyvin paljon.

    ”En ole koskaan kuullut mitään kielteistä sillasta.” Rurik Ahlberg

    1 045 metriä pitkä silta yhdistää noin 2 000 asukkaan Raippaluodon mantereeseen. Ajallinen etäisyys lyheni sillan ansiosta 20 minuuttia.

    Työn perässä kulkeminen helpottui. Sillasta on hyötynyt myös rakennus- ja kuljetusala.

    ”Ennen siltaa nuoret muuttivat saaristosta pois. Nyt asukasmäärän lasku on pysähtynyt ja mannerta lähimpänä oleviin kyliin on muuttanut lapsiperheitä”, Ahlberg kertoo.

    Hyvät kulkuyhteydet luovat nuorille perheille paremmat edellytykset asettua saareen asumaan.

    Raippaluodon silta on rakennettu vuonna 1997.
    Raippaluodon silta on rakennettu vuonna 1997. Kuva: Jaana Kankaanpää

    Siltaa rakennettaessa moni pelkäsi, että ilkivalta ja rikollisuus lisääntyisivät ja liikenneturvallisuus heikkenisi.

    Raportin mukaan pelot osoittautuivat turhiksi. Rikokset ja liikenneonnettomuudet eivät poliisin tietojen mukaan lisääntyneet.

    Keskimääräinen vuorokausiliikenne nousi sillan valmistuttua 1 600 ajoneuvosta 2 200 ajoneuvoon. Alkuinnostuksen laannuttua liikennemäärien kehitys palasi hitaaseen kasvuun.

    Merenkurkun saaristo, johon Raippaluotokin kuuluu, lisättiin vuonna 2006 Unescon maailmanperintöluetteloon. Se on luettelossa Suomen ainoa luonnonperintökohde.

    Alueella maankohoamisilmiö tulee parhaiten esille koko maailmassa. Sen potentiaalia matkailukohteena ei ole täysin hyödynnetty.

    ”Matkailupuoli on missattu. Se voisi kasvaa lisää”, Ahlberg toteaa.

    Pohjanmaalla on perinteisesti ollut hyvä työllisyystilanne, joten kimmoketta uusien liiketoimintamahdollisuuksien, kuten matkailun, kehittämiseen ei ole ollut, kunnanjohtaja selittää.

    ”Yöpymispaikkoja ja ravintoloita tarvittaisiin kuitenkin lisää, varsinkin kesällä. Ongelma on, että kausi on lyhyt”, hän toteaa.

    Suomalaiset ovat automatkailijakansaa. Silta helpottaa kulkua, mutta toisaalta se myös nopeuttaa matkantekoa niin paljon, että yöpymiselle ei välttämättä nähdä tarvetta.

    ”Muutoksena siltayhteys on iso. Ei ole rehellistä sanoa, että mikään ei muuttuisi.” Rurik Ahlberg

    Vaikka saaristolaiset suhtautuvat siltaan myönteisesti, Ahlberg on aistinut ”tietynlaista kiukkua muita kuntalaisia kohtaan”.

    Raippaluodon kunta liittyi Mustasaaren kuntaan jo vuonna 1973, mutta vasta sillan valmistuttua 1997 siitä tuli selkeästi osa Mustasaarta, hän analysoi.

    ”Jonkin verran koetaan, ettei saaressa voi enää päättää omista asioistaan.”

    Silta liitti maaseutumaisen saariston vahvemmin osaksi Mustasaarta ja Vaasan talousaluetta. Pienessä yhteisössä oli helpompi vaikuttaa omiin asioihin kuin suuressa.

    Oulun talousalueeseen kuuluva Hailuoto on edelleen oma kuntansa, joten se saa päättää omista asioistaan.

    Lisää aiheesta
    • Hailuodon Marjaniemi kylpee kevättalven auringossa.

      Rakentaminen | 40 vuoden väännön jälkeen saarikunnan asukkaat uskaltavat jo tuulettaa kiinteän yhteyden rakentamista, mutta karkaavatko kustannukset kuten Helsingissä?

    ”Muutoksena siltayhteys on iso. Ei ole rehellistä sanoa, että mikään ei muuttuisi”, Ahlberg painottaa.

    Onko saari enää saari, kun sinne pääsee autolla? Kysymys saa Ahlbergin mietteliääksi.

    ”Erilainen saari se on. Hyvien kulkuyhteyksien saari”, hän muotoilee diplomaattisesti.

    ”Varmasti Hailuodossa identiteetti muuttuu. Saaren omaa identiteettiä tulee vaalia.”

    Rosalan saarella asuva Kemiönsaaren kunnanvaltuuston puheenjohtaja Daniel Wilson näkee, että Lövön silta on helpottanut huomattavasti saaristolaisten arkea. Matkalla saariin on yksi hidaste vähemmän.
    Rosalan saarella asuva Kemiönsaaren kunnanvaltuuston puheenjohtaja Daniel Wilson näkee, että Lövön silta on helpottanut huomattavasti saaristolaisten arkea. Matkalla saariin on yksi hidaste vähemmän. Kuva: Pasi Leino

    Varsinais-Suomen Kemiönsaareen rakennettiin vuonna 2011 Lövön silta.

    Odotteluineen 20 minuutin lossimatka vaihtui 30 sekunnin hurautukseen autolla, jolloin matkanteko mantereelta Kasnäsiin nopeutui huomattavasti.

    ”Jos haastattelisi 50:tä ensimmäistä vastaantulevaa paikallista, kukaan ei haluaisi lossia takaisin”, Kemiönsaaren kunnanvaltuuston puheenjohtaja, matkailuyrittäjä Daniel Wilson sanoo.

    ”Olihan siinä tietysti pittoreskiä tunnelmaa”, hän hymähtää.

    Kasnäs on saaristoliikenteen ja yhteysalusten solmukohta. Wilson ajaa itsekin matkustajaliikennettä kolmella aluksella.

    ”Olihan lossissa tietysti pittoreskiä tunnelmaa.” Daniel Wilson

    Hän on hyvillään siitä, että matkalla saaristoon on yksi hidaste vähemmän. Lauttajonot sekoittivat usein tilausmatkojen aikatauluja, kun asiakkaat olivat myöhästyneet lossista.

    Kasnäsin satama on tärkeä saaristoliikenteen solmukohta. Sieltä pääsee yhteysaluksilla muun muassa Örön saarelle ja Bengtskärin majakalle.
    Kasnäsin satama on tärkeä saaristoliikenteen solmukohta. Sieltä pääsee yhteysaluksilla muun muassa Örön saarelle ja Bengtskärin majakalle. Kuva: Pasi Leino

    Kasnäsissäkin sillan hyötyjä kyseenalaistettiin ennen rakentamispäätöstä. Pelättiin levottomuuksia ja rikollisuutta.

    Wilsonin mukaan rikollisuuden kasvusta ei ole näyttöä. Liikenteen hän kokee pikemminkin rauhoittuneen. Ennen siltaa viime tinkaan lähteneiden autoilijoiden oli tapana ajaa ylinopeutta, jotta ehtisivät lauttaan.

    Wilson ei näe, että saari menettäisi identiteettinsä sillan vuoksi.

    ”Norjassa on itsestäänselvyys, että heti rakennetaan silta tai tunneli”, hän toteaa.

    Lövön silta on Dragsfjärdin ja Kasnäsin väliselle yhdystielle vuonna 2011 valmistunut 473 metriä pitkä liittopalkkisilta. Silta korvasi Lövön lossin.
    Lövön silta on Dragsfjärdin ja Kasnäsin väliselle yhdystielle vuonna 2011 valmistunut 473 metriä pitkä liittopalkkisilta. Silta korvasi Lövön lossin. Kuva: Pasi Leino
    Lisää aiheesta
    • Kirkasvetinen, vähäsuolainen ja puhdas Perämeremme on maailmanlaajuisestikin hyvin ainutlaatuinen.

      Matkailu | Perämeremme on maailmanlaajuisestikin hyvin ainutlaatuinen – arktisten olosuhteidemme johdosta täällä onnistuu luoda matkailuun vetovoimaa ympäri vuoden

    • Niina Hosionaho seisoo aukealla, jonka keskeltä porhaltaisi vielä tällä vuosikymmenellä juna. Kotitalo näkyy taustalla.

      Politiikka | Hallituksen kaavailema tunnin juna Turkuun raivostuttaa maanomistajia – rata hipoisi muurlalaisen Niinan kotitaloa

    Artikkelin aiheet
    Hailuodon silta
    saaristoyhteys
    matkailu
    kuntaidentiteetti
    infrastruktuurihanke
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Konealan Gallup: Onko rakentamisen piristyminen näkynyt maarakennusalalla?

  • Suomessa infra-alalta eläköityy vuosittain noin 600 työntekijää enemmän kuin oppilaitoksista valmistuu uusia infra-alan ammattilaista vuodessa. Muuntokoulutuksella Destia ja Oamk haluavat vastata infra-alan osaajapulaan. Haku on alkanut ja koulutus alkaa 31.8.2026.

    Koneviesti | Helpotusta osaajapulaan – Destia ja Oamk aloittavat talonrakentajien infra-alan muuntokoulutuksen

  • Koneviesti | Lukijan idea: Rumpuputki sulaksi kotikonstein