• Suomalainen kitaravirtuoosi loistaa samassa seurassa Eric Claptonin ja Buddy Guyn kanssa

    Kuopiolainen kitarataituri on vakuuttanut soitollaan kriittisen bluesyleisön ympäri maailman.
    Lukemisto|Musiikki
    22.10.202210:00
    Kolumni
    Riku-Matti Akkanen

    Erja Lyytinen (1976–) on yksi tämän hetken merkittävimpiä suomalaisia bluesartisteja. Kuopiossa syntynyt muusikko on vakuuttanut tyylillään myös maailman estradit.

    Tästä osoituksena hän sijoittui vuonna 2019 Guitar World -lehden Maailman parhaat blueskitaristit -äänestyksessä sijalle 14. Häntä ennen listalla olivat muun muassa sellaiset kitarasankarit kuin Joe Bonamassa, Eric Clapton ja Buddy Guy.

    Tunnustusta oli tullut jo vuonna 2017 Lyytinen valittiin European Blues Awards -äänestyksessä vuoden parhaaksi blueskitaristiksi.

    Lyytisen tie blueskuningattareksi on ollut pitkä. Kitaransoiton jo 15-vuotiaana aloittanut Lyytinen kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion Yhteiskoulun Musiikkilukiosta. Musiikin maisteriksi vuonna 2010 valmistunut virtuoosi on myös ensimmäinen sähkökitaraa Sibelius-Akatemiassa pääaineenaan opiskellut nainen.

    Myös laulajana ja lauluntekijänä tunnustusta saanut Lyytinen on sanonut arvostavansa musiikin teossa tiimityöskentelyä:

    ”Soittaminen on kemiaa ja perustuu keskinäiseen luottamukseen ja yhteiseen fiilikseen siitä, mitä on tekemässä.”

    Kehuja kriitikoilta saaneen Dreamland Blues -albumin (2006) Lyytinen äänitti Yhdysvaltain Mississippissä yhdessä paikallisten muusikoiden kanssa.

    Levyltä löytyvällä kappaleella Why a Woman Plays the Blues hän myös vastasi oleelliseen kysymykseen miksi nainen soittaa bluesia.

    "Vanhempani ovat muusikoita, ja äitini liidasi bändiä, joten minulle oli itsestään selvää, että mimmit pystyvät siihen, mihin kunditkin."

    Erja Lyytisen mukaan hän ei valinnut bluesia, vaan blues valitsi hänet. Hän kertoi haastattelussa viehättyneensä musiikkityylin tunnelataukseen, emotionaalisuuteen ja alkukantaisuuteen.

    Lyytisen soittotyyli on melko raskas, ja siinä on myös paljon rock- ja soulvaikutteita. Häntä pidetään erityisesti slide-kitaran taiturina. Kitaransoittotyylissä kieliä ei paineta kohti otelautaa, vaan onttoa putkea liu’utetaan pitkin kieliä.

    Yhdysvaltain eteläosien bluesmusiikista peräisin olevaa soittotekniikkaansa Lyytinen on kuvaillut näin:

    ”Tykkään mahdottomasti slide-kitaran soundista, joka on ihanan laulava ja sitä voi soittaa korvakuulolta ja antaa sävelen viedä seikkailuihin.”

    Miesten hallitsemassa bluesmaailmassa pärjääminen on vaatinut Lyytiseltä sitkeää työtä ja periksiantamattomuutta. Varsinkin uran alkuvaiheessa tytöttelijöitä riitti.

    Sanavalmis muusikko on todennut selvinneensä useimmista tilanteista rempseällä huumorilla. Musiikki puolestaan tuli tutuksi jo lapsuudenkodissa.

    "Vanhempani ovat muusikoita, ja äitini liidasi bändiä, joten minulle oli itsestään selvää, että mimmit pystyvät siihen, mihin kunditkin", Lyytinen on todennut.

    Kirjoittaja on Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkö.

    Lisää aiheesta
    • Erja Lyytisen uusi levy on aiempia henkilökohtaisempi. ”Äitiys muuttaa naista vahvasti. Se ja arjen ristiaallokot ovat siirtyneet musiikkiin.”  Miro Palokallio

      Juureton juurimuusikko

    • Erja Lyytinen on äiti, esiintyvä bluesmuusikko ja oman musiikkialan yrityksen sekä levy-yhtiön yrittäjä.

      Erja Lyytisen vuosien työ näkyy kalenterin täyttymisenä - silti muusikolle elämä on jatkuvaa pätkää

    • Blueskuningatar -kirja maalaa kuvan itsepäisyyteen asti sisukkaasta muusikosta, joka paahtaa töitä itseään säästämättä.

      Kirja-arvio: Itsepäisyyteen asti sisukas savolainen pärjää maailman turuilla

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”