• ITE-taiteen kartoitukset koko Suomessa on vihdoin tehty – hanke kesti yli 25 vuotta

    Uusmaalaisten ITE-taiteilijoiden etsinnässä yleisö lähetti toistasataa vihjettä omaehtoisista, itseoppineista visuaalisen nykykansantaiteen tekijöistä.
    Hankolaisen rakennusmestarina työskennelleen Heikki Meriläisen pihapiirin ja itse rakennetun ateljeen ympärille keskittyvän kodin täyttävät sadat veistokset, teokset, maalaukset ja piirustukset.
    Hankolaisen rakennusmestarina työskennelleen Heikki Meriläisen pihapiirin ja itse rakennetun ateljeen ympärille keskittyvän kodin täyttävät sadat veistokset, teokset, maalaukset ja piirustukset.  Kuva: Veli Granö
    Lukemisto|Kulttuuri
    5.3.202422:00
    Juho Mäkelä

    Suomalaisen nykykansankulttuurin yksi merkkihetki on koittanut, kun Maaseudun Sivistysliitto sai päätökseen viimeisessä maakunnassa toteutetun ITE-taiteen kartoituksen.

    Vuonna 1998 alkaneet kartoitukset ovat edenneet maakunta toisensa jälkeen läpi koko Suomen. Viimeisenä oli vuorossa Uusimaa, jossa tehty työ päättyy helmikuun lopussa. Kartoitushanketta ovat rahoittaneet uusmaalaiset Leader-yhdistykset Euroopan maaseuturahastosta.

    Uusmaalaisten ITE-taiteilijoiden etsinnässä yleisö lähetti toistasataa vihjettä omaehtoisista, itseoppineista visuaalisen nykykansantaiteen tekijöistä. Kartoitushankkeen dokumentaristit kävivät tapaamassa yli 50 taiteilijaa. Kokoon on saatu laaja tietoaineisto, jota löytyy muun muassa ITE-taiteen kotisivulta ja sosiaalisesta mediasta.

    Tallennettavaksi valikoituun kuva-arkistoon on kenellä tahansa vapaa pääsy Finna-tiedonhakupalvelun kautta. Sieltä löytyy ITE-taiteilijoiden tuotannosta nyt jo lähes 10 000 kuvaa, jotka ovat peräisin eri puolilla Suomea tehdyistä kartoituksista.

    Porvoolaisen Sirkka Turkin Ruusulinna on koskettava kesäparatiisi ja taideaarre. Satukaupunki täyttää koko tuvan. Hahmoja kaupungissa on yli tuhat.
    Porvoolaisen Sirkka Turkin Ruusulinna on koskettava kesäparatiisi ja taideaarre. Satukaupunki täyttää koko tuvan. Hahmoja kaupungissa on yli tuhat.  Kuva: Heini Heikkilä.

    Lyhennesana ITE viittaa sanayhdistelmään ”itse tehty elämä”.

    ITE-taiteen kartoitukset ovat tuottaneet tietoa myös matkailualan tarpeisiin. Yleisölle avoimista ITE-taideympäristöistä on saatavilla kootusti tietoa esimerkiksi visitite.fi-hakemistosta. Myöhemmin keväällä hankkeessa löydettyjen taiteilijoiden esittelyjä julkaistaan vielä kirjana.

    Hankkeen myötä saatiin kokoon aineistoa, josta Maaseudun Sivistysliitto tuotti virtuaalisen teoksen Elis Sinistön Taivaat. Tämä on uudenlainen tapa tallentaa ja esitellä katoavaa taideympäristöä.

    Maaseudun Sivistysliitto haluaa, että kiinnostus ja arvostus kotiseutuun ja paikalliskulttuuriin kasvaa. ITE-taiteen synnyn taustalla on usein kokonaisvaltainen luovuuden täyttämä elämänmuoto, josta niin yksilöt kuin yhteisöt voivat ammentaa esimerkkiä ja innoitusta.

    Lyhennesana ITE viittaa sanayhdistelmään ”itse tehty elämä”. ITE-taide on tekijänsä elinympäristöön, kulttuuriseen taustaan ja kokemusmaailmaan sitoutuvaa taidetta.

    Karjaalainen Greger Grönholm täyttää värikylläiset maalauksensa niin ettei tyhjää tilaa juuri jää. Grönholmin ilmaisu poikkeaa perinteisestä ITE-taiteesta ja siinä on nähtävissä kansainvälisen outsider-taiteen virtauksia.
    Karjaalainen Greger Grönholm täyttää värikylläiset maalauksensa niin ettei tyhjää tilaa juuri jää. Grönholmin ilmaisu poikkeaa perinteisestä ITE-taiteesta ja siinä on nähtävissä kansainvälisen outsider-taiteen virtauksia.  Kuva: Veli Granö
    Lisää aiheesta
    • Marja-Liisa ja Pekka Tikkanen Lapinlahdesta ovat entisiä karjatilallisia ja viljelijöitä, joiden taiteessa näkyy rakkaus lehmiin.

      Kulttuuri | ITE-taiteen helmiä esillä Pohjois-Savossa – teoksissa näkyvät myös taiteilijoiden maa- ja metsätalousammatit

    • Näkymä Hakkilan konttikylän värikkäistä konteista.

      Kulttuuri | Hakkilan konttikylä valittiin vuoden ITE-taiteilijaksi

    • Sanna Saarinen käyttää materiaalina paljon puuta, metallia ja tekstiiliä. Kuvassa taideteos nimeltä Kotokorpin poikanen, josta piti tulla alun perin enkeli.

      Kulttuuri | Taiteilija Sanna Saarinen näkee romuissa kauneutta: ”Haluan antaa katsojalle mahdollisuuden nähdä taiteen omasta näkökulmastaan”

    • Alpon savanni Kauhajoella on maamme merkittävimpiä ITE-taideympäristöjä ja maaseudun matkailukohteita.

      Kulttuuri | Entinen maanviljelijä Alpo Koivumäki on vuoden ITE-taiteilija – vanhat renkaat ja rautaromu taipuvat käsissä eläinveistoksiksi

      Tilaajalle
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta