

Unettomia öitä, itkua ja tappelua, tylsiä reissuja täpötäysiin kauppakeskuksiin ja huvipuistoihin. Lapsiperheiden elämä näyttäytyy usein julkisuudessa pelkästään kielteisessä valossa.
Juha Itkosta tämä harmittaa ja hän haluaa tuoda romaaneissaan ja muissa kirjoituksissaan esiin myös vanhemmuuden onnea ja iloa. Kirjailijalla on vaimonsa Maija Itkosen kanssa neljä lasta: 18-vuotias poika, 12-vuotias poika sekä 6-vuotiaat kaksoset.
Kaksosten syntymä vuonna 2017 oli käänne, joka teki Juha Itkosesta nykymittapuulla suurperheen isän ja mediaa kiinnostavan kokemusasiantuntijan.
Isäksi tulo uudelleen 42-vuotiaana muutti miehen elämänfilosofian. Juha Itkonen kävi puolisonsa kanssa läpi keskosina syntyneiden kaksosten tehohoidon sairaalassa.
”Nuorennuin henkisesti, kun saimme vauvat vihdoin kotiin. Tuntui, että aika pysähtyi muutamaksi vuodeksi kaksosten synnyttyä. Onnen ja harmonian tunnetta on vaikea sanoin kuvata.”
Siemailemme kahvia Itkosten kesäpaikan terassilla Porvoon saaristossa. Juha on käynyt juuri juoksulenkillä ja 6-vuotiaat lapset Otso ja Vellamo touhuavat aamupalaa äitinsä kanssa keittiössä.
48-vuotias Itkonen iloitsee siitä, että hän on saanut nauttia poikkeuksellisen pitkään pikkulasten äänistä ja elämästä ympärillään. Se on inspiroinut kirjoittajana ja pitänyt miehen aivot virkeänä.
”Kaksosten syntymä tarjosi minulle itsereflektion mahdollisuuden vanhempana. Ajattelin aktiivisesti, millainen isä haluan oikeasti olla ja mistä asioista voin nauttia aiempaa enemmän.”
Nuorennuin henkisesti, kun saimme vauvat kotiin. Tuntui, että aika pysähtyi muutamaksi vuodeksi kaksosten synnyttyä.
Juha Itkosen uusin, omakohteisiin kokemuksiin perustuva kirja Teoria perheestä ilmestyi maaliskuussa. Hän kirjoittaa teoksessa lomittain sekä lapsuuden perheestään Hämeenlinnassa 1970- ja 80-luvuilla että 2000-luvulla itse perustamastaan perheestä Helsingissä.
Noin kuukausi sitten Itkosten klaani kokoontui Porvoossa. Paikalla olivat Juhan vanhemmat, veljen perhe, osa siskon perheestä ja hänen nykyinen perheensä.
”Tapaamisiin sisältyy nykyään haikeutta, koska vanhemmat lähestyvät 80 ikävuotta ja isällä on terveysongelmia. Kun vierailen heidän luonaan Hämeenlinnassa, he kertovat poikkeuksetta, että joku lapsuudesta tuttu ihminen on kuollut”, Itkonen sanoo.
Isyys on muuttunut sitten 1980-luvun osallistuvampaan suuntaan. Teoria perheestä -kirjassa Itkonen kirjoittaa, että hänen isänsä vaihtoi tuskin koskaan vaippoja tai heräili öisin. Kotityöt kuuluivat silloin luonnostaan äidille.
Juhan ja hänen isänsä Heikin yhdessäolo liittyi paljolti luonnossa liikkumiseen. He juoksivat, hiihtivät ja suunnistivat yhdessä Hämeenlinnassa ja lähiseuduilla. Isä oli 1970-luvulla piirikunnallisen tason maileri.
”Olin itsekin aika hyvä juoksussa ja voitin 12-vuotiaana Hämeen piirin mestaruuden 1 000 metrillä. Lopetin murrosiässä kilpaurheilun, kun touhu meni liian vakavaksi. Liikunnallinen elämäntapa kuitenkin jäi.”

Tapaamisiin sisältyy nykyään haikeutta, koska vanhemmat lähestyvät 80 ikävuotta ja isällä on terveysongelmia.
Isän teorian mukaan juoksutausta on hyödyttänyt Juha Itkosta myös kirjailijan ammatissa, eikä hän väitä vastaan.
”Romaanin kirjoittaminen ja kestävyysjuoksu edellyttävät päätä. On jaksettava uskoa, että maali tulee, vaikka aina ei tunnu kivalta”, Itkonen sanoo.
Suomalaisten miesten ylisukupolvinen puhumattomuus on klassinen teema, jota myös Juha Itkonen pohtii uusimmassa kirjassaan. Kun Juha sairastui teini-iässä anoreksiaan, ongelmasta keskustelu oli isälle hankala paikka.
”Sukupolvensa mieheksi isä pärjäsi lopulta aika hyvin. Vaikeista asioista puhuminen oli toki vaikeaa ja minulla se on astetta helpompaa lasteni kanssa. Eivät sanat ole silti kaikki”, Itkonen muistuttaa.
Yhdessä tekeminen on hänen mukaansa mitä luontevin tapa osoittaa lapsille rakkauttaan. Urheilu esimerkiksi yhdistää Itkosta 12-vuotiaaseen HJK:ssa jalkapalloa pelaavaan poikaansa.
”18-vuotiaan esikoispojan kanssa yhteys puolestaan syntyy musiikin kautta. Pystyn juttelemaan hänelle nuoruuteni suosikkibändeistä, kuten Blurista, mikä on hienoa.”

Perheellisten ja perheettömien vastakkainasettelu tuntuu Juha Itkosesta täysin turhalta. Lapsen saaminen on iso elämänmuutos, mutta kirjailijan mielestä sitä myös paisutellaan.
”Nuoren lapsettoman aikuisen elämä nähdään ideaalina ja ikuisena, vaikka se on vain yksi elämänvaihe. Ikä muuttaa joka tapauksessa ihmistä.”, Itkonen huomauttaa.
Lapsia kohdellaan nykyään perheissä keskimäärin paremmin kuin 1980-luvulla. Esimerkiksi kuilu aikuisten ja lasten välillä on aiempaa pienempi.
Juha Itkonen on toisaalta huomannut, että yhteiskunnallinen ilmapiiri lapsia kohtaan on koventunut viime vuosina. Lapsia haukutaan kakaroiksi ja muksuiksi, mitä kirjailija pitää halventavana puheena.
”Ymmärrän sen, että julkista taloutta pitää tasapainottaa, mutta lapsilta ei saa leikata. Hallituksen on löydettävä säästökeinot muualta”, Itkonen painottaa.
Nykyään korostetaan usein, että lapsiperheiden vanhemmilla täytyy olla rentoutuakseen omaa aikaa. Itkonen mielestä taistelu vapaa-ajasta johtaa kuitenkin helposti ongelmiin.
”Melkein kaikki nuoret vanhemmat päätyvät taistelemaan omasta ajasta. Niin meillekin kävi Maijan kanssa. Jatkuvassa ekselöinnissä ja vaihtokaupassa on iso riski, että elämät eriytyvät”, Itkonen varoittaa omiin kokemuksiinsa vedoten.
Hämeenlinnassa vuonna 1975 syntynyt Juha Itkonen on yksi kotimaisen nykykirjallisuuden näkyvimmistä nimistä.
Esikoisromaani (Myöhempien aikojen pyhiä) ilmestyi vuonna 2003. Työskennellyt ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistä muun muassa Apu-lehdessä eri toimitustehtävissä.
Saanut kirjallisuuden valtionpalkinnon, Kalevi Jäntin - ja Veijo Meri -palkinnon sekä ollut kaksi kertaa ehdolla Finlandia-palkinnon saajaksi.
Perheeseen kuuluvat puoliso Maija Itkonen ja neljäs lasta. Asuu Helsingissä, kesäpaikka Porvoon maaseudulla. Harrastaa puuhailua lasten kanssa, liikuntaa, puutarhanhoitoa ja musiikkia.
Puoliso Maija Itkonen on nyhtökaurasta tunnetun Gold & Green Foodsin perustaja ja kehittäjä. Nykyään hän työskentelee Onego Bio -yrityksessä. Se kehittää munanvalkuaista solumaatalouden keinoin ilman tuotantoeläimiä.
Juha Itkosen uusin fiktiota ja faktaa yhdistävä kirja Teoria perheestä, Gummerus 2023, 297 sivua. Tarjolla myös rikastettu äänikirjaversio, jonka Itkonen on itse lukenut.

Helsinkiläiset Juha ja Maija Itkonen ostivat kesäpaikan Porvoon maaseudulta samana vuonna 2017, kun kaksoset syntyivät. Päärakennus on talviasuttava, joten perhe viettää maalla aikaa ympärivuotisesti.
Juha Itkonen on tyytyväinen, että pystyy isänä antamaan nuoremmille lapsilleen säännöllisen kokemuksen maaseudusta hektisen kaupunkielämän vastapainoksi.
Itkosten Porvoon kodin isolla pihamaalla on marjapensaita ja omenapuita. Perhe kasvattaa muun muassa perunaa, papuja, kurpitsaa, sipulia, kurkkua, tomaattia ja erilaisia salaatteja kotitarpeiksi.
”Minullakin on syntynyt täällä erilainen suhde maahan, kun isken käteni konkreettisesti multaan perunoita istuttaessa. Ruohon leikkaaminen, ojien raivaaminen ja kaislojen kiskominen merestä ovat vaihtelua aivotyölle”, Itkonen iloitsee.