• Kyläkauppatuki elvyttää, mutta ei pelasta – tukipotti pienenee jatkossa

    Kyläkaupan toimintatuki muuttui tästä vuodesta alkaen pysyväksi. Kyläkaupat eivät ole vain sympaattinen maalaisympäristön ilmiö, vaan niillä on iso merkitys alueen elinvoimalle.
    Kyläkauppojen merkitys maaseudun elinvoimalle ja huoltovarmuudelle on tunnistettu.
    Kyläkauppojen merkitys maaseudun elinvoimalle ja huoltovarmuudelle on tunnistettu.  Kuva: Taina Renkola
    Lukemisto|Talous
    9.1.202406:00
    Johanna Koskiahde

    Kyläkauppojen määrän kehitystä kuvaa tasaisen laskeva käyrä, kertoo Päivittäistavarakauppa ry:n johtaja Ilkka Nieminen. Päivittäistavarakaupan mukaan kyläkauppoja on Suomessa noin 180. Viidessätoista vuodessa määrä on pudonnut kolmannekseen.

    ”Kyläkauppatuki on erittäin hyvä asia, mutta se ei ole onnistunut kääntämään laskevaa trendiä. Tuki lähinnä paikkaa yritysten tulovirtaa”, toteaa Nieminen.

    EU:n kylmälaiteaineita koskevat vaatimukset ovat kova isku kyläkaupoille, sillä ne pakottavat yritykset uusimaan laitteistoa lähivuosina.

    ”Kyläkauppojen tulevaisuuden kannalta on huomioitava investointitarpeet ja korjausvelka. Arviolta 6–10 miljoonan investointituella mahdollistettaisiin kyläkauppatoiminnan jatkuvuus”, sanoo Nieminen.

    Kyläkauppojen säilymisessä on Niemisen mukaan kyse kansalaisten tasapuolisesta asemasta ja huoltovarmuudesta.

    ”Elintarvikkeiden myynti on oleellinen peruspalvelu, joka pitää turvata maaseudun kylille. Erityisesti ikäihmisten maaseudulla asumisen tukemisessa ja siten tuetun palveluasumisen tarpeen hillitsemisessä kyläkaupoilla on iso merkitys. Uusia asukkaita on myös vaikea houkutella syrjäisemmille alueille, jos kauppaa ei kylällä ole. Se on kilpailutekijä monipaikkaisista etätyöntekijöistä kilpailtaessa.”

    ”Tätä pienemmistä, muutaman tuhannen euron tukisummista, ei yrittäjälle juuri iloa ole.” Tommi Alanko

    Ruokaviraston ylitarkastaja Tommi Alanko pitää valtion myöntämää kyläkauppatukea tärkeänä lisänä pienille yrityksille. Tuki muutettiin pysyväksi parin kokeiluvuoden jälkeen. Jaossa oli tänä vuonna kaksi miljoonaa euroa.

    ”Yhtäkään kyläkauppaa tukirahalla ei pelasteta, mutta kahden miljoonan potista jaettavaa on niin, että yrittäjä saa palkattua pariksi viikoksi kesäsijaisen tai hankittua laitteita. Tätä pienemmistä, muutaman tuhannen euron tukisummista, ei yrittäjälle juuri iloa ole”, Alanko toteaa.

    Kyläkauppatukea käytetään tuensaajien raporttien mukaan myös pieniin remontteihin tai pelkästään laskujen maksuun.

    Kyläkauppatuen pääkriteerit koskevat valikoiman suuruutta, palveluiden etäisyyttä muusta palvelutarjonnasta sekä kaupan lisäpalveluja.

    ”Lisäpalveluja on laidasta laitaan, käteisnostopalvelusta apteekin palvelupisteeseen. Niissä piilee liiketoiminnan kehittämisen ja asiakasvirran lisäämisen mahdollisuuksia, esimerkiksi sähköisten palvelujen laajenemiseen liittyen”, Alanko mainitsee.

    ”Kyse on asukkaiden palvelun ohessa myös huoltovarmuudesta.” Auli Sihvola

    Valtion ensi vuoden budjettiin kyläkauppatukea on esitetty 1,25 miljoonaa.

    ”Odotettavissa on, että tukea tullaan vähentämään nyt jaetusta kahdesta miljoonasta. Tilanne on haastava, kun yritysten kustannukset kuitenkin jatkavat nousuaan”, arvioi erityisasiantuntija Auli Sihvola maa- ja metsätalousministeriöstä.

    Sihvola pitää tuen vakinaistamista positiivisena. Poliittinen tahtotila on ollut palveluverkoston säilyttäminen koko maassa.

    ”Jo nyt idässä ja pohjoisessa on alueita, joilta tämä yritystoiminta on loppunut. Kyse on asukkaiden palvelun ohessa myös huoltovarmuudesta”, toteaa Sihvola.

    Lisää aiheesta
    • Mukkalan myymäläauto kiertää Kankaanpään ja Kauhajoen syrjäisimmissäkin kylissä. Reittiä muutetaan tarvittaessa.

      Kauppa | Yksi viimeisistä: Juha Mukkalan kuljettama kauppa-auto kiertää syrjäkyliä – ”Aika monelle asiakkaalle olen ainoa ihmiskontakti viikon aikana”

      Tilaajalle
    • Kauppias Tiina Iivari ja iltaisin sekä viikonloppuisin hänen apunaan oleva puoliso Jaakko Iivari.

      Kauppa | Rovaniemeläinen kyläkauppias Tiina Iivari sanoo, että kesä on Lapissa vilkkaampi kuin talvi- ja joululomasesonki − hän paljastaa myös kyläkaupan tärkeimmän valtin

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”