• Kesäkukkien kylvämisaika jakaa mielipiteet ‒ innokkaimmat ovat jo kylväneet kukat, mutta toiset odottavat kesäkuuhun: ”Hallaa ei tarvitse pelätä”

    Kesäkukilla tarkoitetaan perinteisesti yksivuotisia kukkia, joista monet sopivat mainiosti myös hyötykasvikylvöjen joukkoon lisäämään monimuotoisuutta.
    Kodin Kukat -puutarhan omistaja Juha Toikka kylväsi kesäkukkien siemensekoitusta maahan Haminassa maanantaina 16. toukokuuta.
    Kodin Kukat -puutarhan omistaja Juha Toikka kylväsi kesäkukkien siemensekoitusta maahan Haminassa maanantaina 16. toukokuuta. Kuva: Carolina Husu
    Lukemisto|Eläimet ja kasvit
    18.5.202217:09
    Janica Pörhönen

    Kesäkukkien kylvämisaika jakaa mielipiteet. Innokkaimmat viherpeukalot alkavat kylvää jo toukokuussa kukkia puutarhaan tai vaikkapa terassille, mutta toiset haluavat odottaa lämpimämpiä kelejä.

    Taimitarhatuotannon erikoiskonsulentti Jyri Uimonen Puutarhaliitosta sanoo, että nyt on oikea aika kylvää kesäkukkien siemenet puutarhaan. Hallaa ei tarvitse pelätä eikä myöskään takatalvea.

    Jos vain lumi on sulanut eikä maa ole jäässä, kesäkukkien ja kasvisten siementen kylvämisen voi aloittaa.

    Puutarha ja Kauppa -lehden toimittaja ja hortonomi Elina Vuori odottaisi sopivaa hetkeä.

    ”Maa saisi olla hieman lämmennyt ja sopivasti kuivunut. Liian kostean maan rakenne tiivistyy pilalle ja haittaa kesän kasvua”, Vuori sanoo.

    Harsoilla voi suojella kukkia kylmiltä öiltä sekä nopeuttaa siementen itämistä ja taimettumista.

    Jos kylvön aloittaa nyt, ensimmäiset kukat puhkeavat kesäkuussa.

    Maa saisi olla hieman lämmennyt ja sopivasti kuivunut.

    Juha Toikka pitelee käsissään amppeleita, joissa on punaisia, pinkkejä ja keltaisia miljoonakelloja.
    Juha Toikka pitelee käsissään amppeleita, joissa on punaisia, pinkkejä ja keltaisia miljoonakelloja. Kuva: Carolina Husu

    Kesäkukilla tarkoitetaan perinteisesti yksivuotisia kukkia. Vuoren mukaan aloittelijalle sopivat auringonkukka, kehäkukka, ruiskaunokki sekä erilaiset kesäkukkasekoitukset, joissa on mukana useaa siementä.

    Myös monivuotisia kukkia, kuten pelargoneja, voi kylvää samaan aikaan kuin yksivuotisia.

    ”Kesäkukkia kannattaa käyttää myös hyötykasviviljelyyn, sillä ne houkuttelevat pölyttäjiä ja kukkakärpäsiä, joista jälkimmäisten toukat torjuvat kirvoja. Esimerkiksi kehäkukkia ja kääpiösamettikukkaa voi kylvää hyötykasvi-istutusten joukkoon”, Vuori sanoo.

    Neuvoa yhteensopivista kukista ja kasveista kannattaa kysyä puutarhurilta.

    Ennen kylvön aloittamista on tärkeä poistaa monivuotuisten rikkaruohojen juurakot maasta ja muokata maa kylvölle sopivaksi.

    ”Siemenpusseissa opastetaan, millaisilla riviväleillä ja syvyyksillä ne tulee kylvää. Nämä vaihtelevat kukkalajeittain. Kukkien siementen kylväminen on helppoa. Ei kannata ainakaan pelätä, että se olisi liian työlästä”, Uimonen sanoo.

    Kylvöjä pitäisi kastella sopivasti kesäkuun loppuun asti, sillä olosuhteet vaihtelevat eri puolilla maata. Loppukesän kukat pärjäävät jo vähemmällä kastelulla, kun ne ovat isompia.

    Kesäkukkia kannattaa käyttää myös hyötykasviviljelyyn, sillä ne houkuttelevat pölyttäjiä ja kukkakärpäsiä, joista jälkimmäisten toukat torjuvat kirvoja.

    Petunia on perinteinen yksivuotinen kesäkukka. Sen kylvöaika on jo maaliskuussa.
    Petunia on perinteinen yksivuotinen kesäkukka. Sen kylvöaika on jo maaliskuussa. Kuva: Carolina Husu
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja