

Lapsiperheeseen sopivien koirarotulistojen kärkipäässä keikkuvat usein esimerkiksi noutajat, saksanpaimenkoira ja bordercollie. Rodun sopivuuteen ei kuitenkaan ole yksiselitteistä vastausta, sillä huomioon pitää ottaa myös koiran koko, temperamentti, liikunnan tarve ja perheen elämäntilanne.
Riistaviettisillä ja saaliin jahtaamiseen jalostetuilla roduilla, kuten terriereillä, voi eläintenkouluttaja Anne Nyrösen mukaan olla enemmän haasteita lapsiarkeen sopeutumisessa varsinkin siinä vaiheessa, kun lapsi lähtee liikkeelle.
Kouluttamalla ja koiran hyvinvoinnista huolehtimalla rodusta kuin rodusta saa kuitenkin yleensä koulittua perhekoiran.
Lapselle ensimmäisenä opetettava ja tärkein sääntö on se, että nukkuvaa koiraa ei mennä koskaan häiritsemään, Nyrönen kertoo.
Unirauhaa helpottaa, jos koiran nukkumapaikka on kevythäkissä tai koiraportin takana. Lepopaikat ja portit kannattaa sijoittaa niin, että koira pääsee seuraamaan muun perheen menoa. Portit ovat erityisen tärkeitä silloin, kun lapsi lähtee liikkeelle.
Isommassa tai monikerroksisessa asunnossa koiralla tai koirilla voi olla useampi eri lepopaikka.
”Koira tykkää levätä niin, että se näkee jääkaapin ja ulko-oven. Jos koiran vie kammarin perimmäiseen nurkkaan, se ei välttämättä viihdy siellä.”
Eläintenkouluttaja kannustaa ottamaan lapset pienestä pitäen mukaan koiran hoitamiseen, kuten ruuan antamiseen.
”Isommat lapset voivat pitää luuta kädessä ja antaa koiran syödä sitä. Se voi helpottaa koiran omistushalua.”
Jos koira on ennestään hyvin resurssitietoinen, suosittelee Nyrönen selkeää ja erillistä ruokintapaikkaa. Hänen omilla koirillaan, hollanninpaimenkoira Ilsellä ja portugalinvesikoira Pedrolla, on tietyt paikat luun syömistä varten.
”Kun koira on omalla alustallaan, se voi olla varma, ettei kukaan tule häiritsemään ja vartiointi heikkenee.”
Etenkään pientä lasta ja koiraa ei kuitenkaan pidä koskaan jättää valvomatta.
”Osa koirista suhtautuu heti lapsiin lungisti, mutta pitää muistaa, että koirat ovat eläimiä.”
Murina on koiran kommunikaatiota, jonka avulla se pyytää lasta väistämään ja itselleen lisää tilaa.
Jos koira murahtaa lapselle, sitä ei pidä missään nimessä kieltää tai moittia.
”Murina on koiran kommunikaatiota, jonka avulla se pyytää lasta väistämään ja itselleen lisää tilaa. Jos koiraa kielletään, jää murina välistä ja koira voi ruveta suoraan näykkimään tai puremaan.”
Murina ei tule tyhjästä, vaan koira näyttää ennen sitä hienovaraisempia merkkejä, joita koiranomistajan pitäisi oppia lukemaan. Koiran tilan pyytämiseen liittyvät merkit kannattaa opettaa myös lapselle.
”Uhkaavassa tilanteessa valtaosa koirista tekee painonsiirron taakse. Lisäksi lihakset jännittyvät ja silmät pullistuvat valkoisiksi.”
Jokaisen vanhemman keskittymiskyky herpaantuu joskus, jolloin ärsytetty koira voi päästä näykkäisemään lasta. Koirasta luopumisen sijaan omistajan kannattaa katsoa ensin peiliin ja miettiä, mistä näykkääminen johtui.
”Mitä tapahtui puoli minuuttia ja mitä kaksi minuuttia aiemmin? Tilanne on voinut alkaa jopa puoli tuntia aiemmin. Koira voi näennäisesti näyttää kestävän esimerkiksi lapsen riehakasta leikkiä, kunnes jossain vaiheessa tulee mitta täyteen.”
Nyrösen mukaan koirat sietävät paljon, mutta lempeimmilläkin yksilöillä on rajansa.
”Erässä tapauksessa kultainennoutaja oli purrut lasta naamaan ja koira vietiin eläinlääkäriin lopettavaksi. Siellä selvisi, että lapsi oli nitonut koiran korvaan useamman niitin.”
Jos koiran ja lapsen yhteiselossa on ongelmia, ei omistajan kannata olla häpeissään.
”Suomalaisten perisynti on häpeäminen, eikä välttämättä uskalleta pyytää apua”, Nyrönen sanoo.
Hänellä on lapsen ja koiran yhteensovittamisesta omakohtaista kokemusta. Vuonna 2011 perheen pienin oli vain kuukauden ikäinen, kun taloon tuli beaucenpaimenkoira.
”Siihen saakka käyttämäni koulutustapa ei enää tuottanutkaan toivottua tulosta, vaan pahensi entisestään ei-toivottuja käytöksiä.”
Oman koiran käytösongelmien ratkominen sai Nyrösen kiinnostumaan eläinten kouluttamisesta. Vuonna 2016 hän jätti työnsä puhelinoperaattorin asiakaspalvelussa ja siirtyi täysipäiväiseksi yrittäjäksi.
Suomalaisten perisynti on häpeäminen, eikä välttämättä uskalleta pyytää apua.
Ongelmatilanteissa eläintenkouluttajat lähtevät aina liikkeelle koiran hyvinvointikartoituksesta.
Nyrösen mukaan ongelmakäytös on hyvin usein seurausta jostain muusta arkisemmasta ongelmasta, joka voi liittyä esimerkiksi koiran terveyteen, ravintoon tai sosiaalisiin suhteisiin. Toisinaan ongelmien taustalla on koiran vahva temperamentti.
”Ensin varmistetaan, että koiran olosuhteet ja asiakkaan pohjataidot koulutukseen ovat kunnossa. Vasta sitten on kotikäynnin aika.”
Usein sopeutusongelmien taustalta paljastuu jonkinasteinen koiran kipu. ”Kun se hellittää, koiran sopeutuminen alkaa lisääntyä.”
Lasta näykänneistä tai purreista koirista tulee Nyröselle yhteydenottoja onneksi melko harvoin.
”Ehkä kerran kuukaudessa. Valtaosa lapsen ja koiran yhteiseloon liittyvistä ongelmista korjaantuu molempien hyvinvointia tarkastelemalla.”