• Neljä maakuntajohtajaa kritisoi hallituksen leikkauksia –”Emme suostu jäämään kulttuurin kannalta eriarvoiseen asemaan kuin muu Suomi”

    Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan maakuntajohtajat pelkäävät, että leikkaukset heikentävät erityisesti alueteatteritoimintaa.
    Kuvassa on Kajaanin kaupunginteatterin henkilökuntaa syksyllä 2018. Vasemmalta näyttelijä Markus Virtanen, lavastaja Markku Hernetkoski, ohjaaja Heta Haanperä ja pukusuunnittelija Riitta Raunio.
    Kuvassa on Kajaanin kaupunginteatterin henkilökuntaa syksyllä 2018. Vasemmalta näyttelijä Markus Virtanen, lavastaja Markku Hernetkoski, ohjaaja Heta Haanperä ja pukusuunnittelija Riitta Raunio. Kuva: MISKA PUUMALA
    Lukemisto|Kulttuuri
    30.8.202413:30
    Juho Mäkelä

    Neljä maakuntajohtajaa ilmaisee syvän huolensa valtiovarainministeriön budjettiesitykseen sisältyvistä kulttuurin rahoitusleikkauksista.

    Lapin, Pohjois-Pohjanmaan, Kainuun ja Pohjois-Karjalan maakuntajohtajat pelkäävät, että leikkaukset heikentävät erityisesti alueteatteritoimintaa. Sillä huolehditaan pitkien etäisyyksien Suomessa kulttuurin alueellisesti tasapuolisesta saavutettavuudesta.

    ”Mikäli alueteatteritoiminta supistuu, reilusti yli puolen Suomen alueella jäädään ilman kotimaista ammattiteatteria. Tämä uhkaa kulttuurin perusoikeuksien tasa-arvoista saatavuutta ja keskittää suomalaisen kulttuurin pois Itä- ja Pohjois-Suomen sydänalueilta”, maakuntajohtajat toteavat kannanotossaan.

    Maakuntajohtajat muistuttavat, että hallitus haluaa erityisohjelmien kautta panostaa sekä itäisen että pohjoisen Suomen elinvoimaan.

    Kulttuuri on kuitenkin korvaamaton osa suuralueen elinvoimaa ja aluetaloutta. Lisäksi kulttuurin saavutettavuuden merkitys alueen väestön hyvinvoinnille on johtajien mukaan huomattava.

    ”Edellytämme, että maan hallitus harkitsee leikkauksia uudelleen, etteivät Itä- ja Pohjois-Suomen kulttuuripalvelut vaarannut. Emme suostu jäämään kulttuurin kannalta eriarvoiseen asemaan kuin muu Suomi”, he vaativat tiedotteessa.

    Lapin, Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntajohtajat muistuttavat, että kaikilla kulttuuriin kohdentuvilla leikkauksilla on vaikutusta myös erilaisten paikkakuntien vetovoimaan.

    Lisää aiheesta
    • Antti Kaikkonen arvostelee tiedotteessa yleisen arvonlisäverokannan nostoa. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA.

      Talous | Kaikkonen pettyi Purran budjettiehdotukseen, vasemmistoliitto moittii verolinjaa

    • Pääministeri Sanna Marin kertoi hallituksen sovusta perjantai-iltana Valtioneuvoston linnassa. LEHTIKUVA / SEPPO SAMULI

      Hallitus pääsi sopuun: kohutut kulttuurialan leikkaukset peruttu, samoin muut Veikkauksen edunsaajat saavat rahansa

    • Veikkaus-tuottojen pienentyminen johtaa väistämättä kulttuurialan työpaikkojen karsimiseen ensi vuonna, arvioi tiede- ja kulttuuriministeri Antti Kurvinen (kesk.) LEHTIKUVA / Heikki Saukkomaa

      Kulttuuriin, liikuntaan ja tieteeseen jyvitettiin yli 40 miljoonan leikkaukset – ministeri Kurvinen ennakoi työpaikkojen vähenevän

    • Lepo vaan, maakuntateatterit!

    Artikkelin aiheet
    maakuntajohtajat
    kulttuurin leikkaukset
    alueellinen tasa-arvo
    alueteatterit
    Pohjoinen Suomi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta