• Yli kaksi miljoonaa katsojaa kotimaisille elokuville ensimmäistä kertaa vuosiin – nämä viisi elokuvaa ovat keränneet huimat katsojamäärät

    Suomalaiset katsovat kotimaisia elokuvia ahkerammin kuin maailmalla yleensä.
    Kotimaisten elokuvien lipputulot ovat yhteensä noin 25,5 miljoonaa euroa.
    Kotimaisten elokuvien lipputulot ovat yhteensä noin 25,5 miljoonaa euroa. Kuva: Johannes Tervo
    Lukemisto|Elokuva
    25.11.202420:00
    Laura Kuivalahti

    Suomalaisia elokuvia on käyty tänä vuonna katsomassa elokuvateattereissa yli kaksi miljoonaa kertaa. Rajapyykki ylittyi viime viikon keskiviikkona, kertoo Suomen elokuvasäätiö.

    Asia on merkityksellinen, sillä viimeksi kotimaiset elokuvat ovat keränneet yli kaksi miljoonaa katsojaa vuonna 2017.

    ”Kuluva vuosi on osoittanut, että kotimainen yleisö haluaa ja tarvitsee kotimaista elokuvaa”, sanoo Suomen elokuvasäätiön johtaja Lasse Saarinen tiedotteessa.

    Viisi suomalaista elokuvaa on kuluvana vuonna kerännyt yli 100 000 katsojaa.

    Tänä vuonna elokuvissa on käyty yhteensä yli kuusi miljoonaa kertaa. Kotimaisten elokuvien katsojaosuus on siis kolmannes, mikä on maailmalla huippuluokkaa.

    Viisi suomalaista elokuvaa on kuluvana vuonna kerännyt yli 100 000 katsojaa. Selvästi suosituin kotimainen elokuva on Tiina Lymin ohjaama Myrskyluodon Maija, joka on kerännyt 469 000 katsojaa.

    Myrskyluodon Maijan lisäksi yli 100 000 katsojaa ovat saaneet Luottomies-elokuva: All in (324 000 katsojaa), Kyllä isä osaa -elokuva (223 000), Heinähattu, Vilttitossu ja kana (182 000) ja Mielensäpahoittajan rakkaustarina (171 000).

    Myös kotimaisilla dokumenttielokuvilla on mennyt tänä vuonna hyvin. Kolme elokuvaa on ylittänyt erinomaisen 10 000 katsojan rajapyykin. Ne ovat Havumetsän lapset, Ismo – maailman hauskin ulkopuolinen ja Pepe.

    Lisää aiheesta
    • Aki Kaurismäen elokuva Kuolleet lehdet sai keväällä Cannesin elokuvajuhlien tuomaristopalkinnon. Kuvassa Cannesissa poseeraavat Kaurismäen lisäksi elokuvan päänäyttelijät Alma Pöysti ja Jussi Vatanen. Kuolleiden lehtien menestyksen myötä suomalainen elokuva on taas nosteessa.

      Elokuva | 2010-luku oli suomalaisen elokuvan kultakausi

    • Mielensäpahoittajalla (Heikki Kinnunen) on uutisia kerrottavana pojilleen, joita esittävät Ville Tiihonen (vas.) ja Iikka Forss.

      Elokuva | Mielensäpahoittaja sai jatkoa – tämän verran rakkaustarina kiinnosti ihmisiä ensimmäisenä viikonloppuna

      Tilaajalle
    • Helsingin Ala-Tikkurilan Filmtown myi ja vuokrasi vielä elokuvia marraskuussa.

      Radio ja TV | Videovuokraamot ovat historiaa, mutta elokuvatallenteiden kuolemaa ei kannata vielä povata

    • Tuulikki Paananen näytteli Manjaa Valentin Vaalan ohjaamassa Varastetussa kuolemassa. Lahjakas ohjaaja kuoli talvisodassa.

      Elokuva | Asiantuntija Juri Nummelin listaa kymmenen suosikkiaan suomalaisista elokuvista – oletko nähnyt näitä Suomi-filmin helmiä?

    Artikkelin aiheet
    kotimainen elokuva
    elokuvateatteri
    katsojamäärät
    Suomen elokuvasäätiö
    Myrskyluodon Maija
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”