• Videovuokraamot ovat historiaa, mutta elokuvatallenteiden kuolemaa ei kannata vielä povata

    Suoratoistomarkkinoilla käydään kovaa kilpailua katsojista. Suomessakin on tarjolla jo yli kymmenkunta tilausvideopalvelua.
    Helsingin Ala-Tikkurilan Filmtown myi ja vuokrasi vielä elokuvia marraskuussa.
    Helsingin Ala-Tikkurilan Filmtown myi ja vuokrasi vielä elokuvia marraskuussa. Kuva: Matti Sahlberg
    Lukemisto|Radio ja TV
    19.11.202317:00
    Kolumni
    Juho Mäkelä

    Suomen viimeinen videovuokraamoketju FilmTown ilmoitti vastikään lopettavansa elokuvien vuokraamisen. Vuonna 1991 perustettu liike jatkaa karkkikauppana nimellä CandyTown. Toinen tunnettu suomalainen videovuokrafirma Makuuni ajautui konkurssiin jo vuonna 2018.

    Tänä syksynä uutisoitiin myös, että Netflix postitti Yhdysvalloissa viimeisen dvd-levyn maailmalle. Kyseessä oli Coenin veljesten ohjaama elokuva Kova kun kivi (2010). Se on uudelleenfilmatisointi vuoden 1969 John Wayne -klassikosta.

    Dvd-levyjen kysyntä alkoi laskea Suomessa vuonna 2009, minkä jälkeen alamäki on ollut pysyvä. Myös blu-ray-tallenteiden myynti on ollut jyrkässä laskussa jo monta vuotta. Netflixin ja HBO:n kaltaiset kuukausimaksulliset suoratoistopalvelut ovat pitkälti korvanneet fyysiset elokuvatallenteet.

    Suomessakin käydään kovaa kilpailua videotilauspalveluiden välillä. Tänä syksynä C-Moren sisällöt yhdistyivät uuteen MTV Katsomo -suoratoistopalveluun. Elisa Viihde puolestaan vaihtoi kumppanikseen ViaPlayn sijaan Sanoman omistaman Nelonen Median. Elisa Viihteen alkuperäissarjat ovat jatkossa katsottavissa Ruutu+:sta. Vuoden digipalveluksi valittu Yle Areena on suoratoiston todellinen pioneeri Suomessa. Ylen videopalvelu avattiin jo kesäkuussa 2007.

    Vaikka videovuokraamot katosivat katukuvasta, fyysisiä elokuvatallenteita myydään edelleen. Osa ihmisistä haluaa hypistellä levyjä ja koota suosikkielokuvistaan kattavan kokoelman kirjahyllyyn. Keräilijät laittavat tallenteissa paljon painoarvoa suomikansille. Niistä maksetaan enemmän kuin uusista julkaisuista, joissa elokuvien nimet jätetään yleensä kääntämättä.

    Lisää aiheesta
    • Kilpailun kiristymisestä kertoo muun muassa Finnpanelin tutkimusdata, jonka perusteella markkinajohtaja Netflixin tilaajamäärä on pudonnut vuoden takaisesta selvästi. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

      Netflix on joutunut ahtaammalle, mutta suoratoistopalveluiden suosio kasvaa – suomalaisille tv-tuotannoille avautunut kilpailussa ennennäkemättömiä mahdollisuuksia

    • Siirtyminen painetusta kirjasta erilaisiin suoratoistopalveluihin ei ole toteutunut kirjailijoiden kannalta suotuisasti. Kuvituskuva.

      Kirjallisuus | Kirjojen suoratoistopalvelut ovat heikentäneet kirjailijoiden tuloja ‒ suurin osa ei edes tiedä, mitä sopimukset pitävät sisällään

    • Perinteinen suolainen popcorn valmistetaan butterfly-lajikkeen jyvistä.

      Ruoka | Suomalaisten elokuvankatsojien suosikkievään asema ei horju, vaikka valikoima laajenee

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”