
Suomessa talvisota yhdisti kansan, mutta Thunder Baysta sisällissodan perintö ei ole kadonnut.
Ehkä alueelle myös päätyi ääriaineksia, mikä johti toisinaan jopa väkivaltaan, tutkija Juho-Antti Junno pohtii.
Poliittinen vastakkainasettelu jatkui pidempään ja oli voimakkaampaa kuin Suomessa, hän kuvailee.
Osa punaisista lähti Kanadasta Neuvostoliittoon. Osa pääsi takaisin, osa kuoli Stalinin leireillä.
Kuuluisa tapaus koskee Viljo Rosvallia ja Janne Voutilaista, jotka katosivat Thunder Bayssa vuonna 1929.
Tukkimiesten ammattiliittoa edustaneet Voutilainen ja Rosvall kulkivat tukkikämpästä toiseen houkutellen ihmisiä lakkoon. Voutilainen oli paikallinen turkismetsästäjä, Junno kertoo.
He katosivat ja löytyivät menehtyneinä järvestä. Kevättalvella järjestetyt Rosvallin ja Voutilaisen hautajaiset olivat paikallinen merkkitapaus.
Tukkimiesten ammattiliitto oli aikanaan suomalaisten kommunistien perustama. Oletus on, että niin sanotut valkoiset tappoivat kaksikon. Junnoa kiinnostaa tapauksen tarkempi tutkiminen.
Thunder Bayssa historiasta puhuttaessa keskustelu siirtyy yhä herkästi sosialisteihin ja valkoisiin.
”Se on ollut niin keskeistä, tärkeä osa historiaa.”