• Lukijat vetoavat omistajiin: "Lopettakaa lemmikkinne ajoissa!"

    Eläintä ei voi hoitaa niin kuin ihmistä, MT:n lukijat muistuttavat. "Ennemmin päivä liian aikaisin, kuin yhtään liian myöhään."
    Rakkaasta kaverista voi olla vaikeaa luopua, mutta eläimellä on oikeus elää lajityypillistä elämää.
    Rakkaasta kaverista voi olla vaikeaa luopua, mutta eläimellä on oikeus elää lajityypillistä elämää. Kuva: Lari Lievonen
    Lukemisto
    18.8.201618:15
    Terhi Pape-Mustonen

    MT kertoi torstaina, että eläinklinikat tarjoavat Suomessakin yhä enemmän erikoiseläinlääketieteen palveluita yleiseläinlääketieteen lisäksi. Yhä useampi lemmikinomistaja myös odottaa saavansa lemmikilleen yhtä laadukasta palvelua kuin ihmislääketieteen puolella on totuttu saamaan.

    Lukijat kommentoivat teemaa kiihkeästi MT:n Facebooksivuilla.

    "Suurin osa ihmisistä venyttää viimeiseen asti lopetuspäätöstä. Se surullisen kuuluisa maalaisjärjen puute mahtaa olla syynä", Jenni Ainassaari painottaa.

    "On ihan hirveä lukea fb-ryhmistä mitä kaikkea hoitoja esimerkiksi nivelrikkoisille tai syöpään sairastuneille koirille tehdään että saadaan muutama kuukausi lisäaikaa ja ketjuuntuneet eläinlääkäriasemat repivät samalla ihmisten tunteilla järkyttäviä summia rahaa. Siinä vaiheessa kun lemmikin elämä, esimerkiksi koiran elämä ei ole enää elämisen arvoista eikä se voi käyttäytyä sairautensa vuoksi lajityypillisesti, on aika päästää kaveri pois."

    Sirpa Salmi kertoi olevansa täysin samaa mieltä.

    "Kyllä ihmisen pitää oppia luopumaan. Elämään nyt vaan kuuluu myös kuolema", hän muistuttaa.

    "Yksityisklinikat tekevät bisnestä ja käyttävät suorastaan hyväkseen eläimiinsä hysteerisesti takertuneita ihmisiä. Taksat ovat aivan poskettomia ja toimenpiteet monesti turhia. Tiedän monia koiria joiden hoitamiseen on rahaa ajettu kohtuuttomia, ja aiheutettu samalla ylimääräistä kipua, ja lopuksi koira on kuitenkin mennyt monttuun. Ja tämä vain siksi että ihminen ei kestä luopumista."

    "Rokotukset, madotukset, sterilointi ja lopetus", Ulla Taavitsainen linjaa.

    "Hammaskiven poisto jos sitä kertyy. Muiden hoitojen tarvetta ja järkeä lemmikin kannalta miettisin todella tarkkaan."

    Hoitojen hinta voi yllättää omistajan ja silloin koko eläimen pito voi muuttua mahdottomaksi.

    "Hoitohinta pitäisi ennen aloittamista kertoa. Yllättävän moni hevonen joutui myyntiin laskun takia", Marita Astala kertoo.

    "Olen pari laskua tonne eläinlääketieteelliselle maksanut, ei oo halpaa lystiä. Huonolla tuurilla edes hevosen vakuutusrahat hoidon epäonnistuessa ei riitä."

    Myös iäkäs koira voi kuitenkin hyötyä hoidosta.

    "Meidän 12 vuotias brasilianterrierimme tuli keväällä yhtäkkiä huonokuntoiseksi. Hienossa peruskunnossa oleva koira. Vein lääkäriin ja selvisi että levinnyt kohtutulehdus ja leikkuriin. Kysyin parikin kertaa lääkäriltä että leikataanko tosiaan noin vanha koira?", Johanna Hamunen kertoo.

    "No näin tapahtui ja koira komplikaatioista huolimatta selvisi ja palautui erittäin hyvin. Tuolla hän kipittää reippaana ja entistä ehompana. Välistä olen kyllä miettinyt, kun eläinlääkärit ovat valmiita milloin mihinkin eläimen hengen pelastamiseksi, että missä se raja menee? Minulla rajan tekee lompakko ja järki. Jos sillä eläimellä ei ole entisenkaltainen elämä operaation jälkeen todennäköinen, ei operaatiossa ole järkeä."

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja