• Lääkärit antavat esimerkkejä omista hoitotahdoistaan - "Pidättäytykää kalliista hoidoista ja antakaa mausteista ruokaa"

    Elämänsä viimeisiin hetkiin voi itse vaikuttaa laatimalla hoitotahdon.
    Hoitotahdossa voi määrätä tietyistä asioista sekä esittää toiveita, joita hoitohenkilökunta pyrkii parhaansa mukaan toteuttamaan.
    Hoitotahdossa voi määrätä tietyistä asioista sekä esittää toiveita, joita hoitohenkilökunta pyrkii parhaansa mukaan toteuttamaan. Kuva: Jukka Pasonen
    Lukemisto
    4.11.201716:50
    Katja Lamminen

    Miten lääkärit varautuvat elämänsä loppuun? Esimerkkejä lääkärien itselleen tekemistä hoitotahdoista voi lukea netin Terveyskirjastosta. Tässä poimintoja toiveista vakavan sairauden varalle.

    ”On mahdollista, että vaikka olenkin hiljaa, voin silti kuulla. Toivon ympärilleni elämän ääniä ja musiikkia, mieluiten klassillista, rauhallista ja positiivista.”

    ”Mikäli en pysty nielemään, minua ei pidä ruokkia syöttöletkun kautta, ei myöskään suonensisäisellä nesteytyksellä.”

    ”Ruoka saa olla hyvää, mausteista ja maukasta, se voi sisältää kolesterolia ja rasvaa (esim. suklaata ja kermaa). Toivon saavani joskus myös hyvää viiniä. Konjakista en välitä, siitä saan päänsärkyä.”

    ”Koska sieluni ei sijaitse elimissäni, jäljellä olevan maallisen tomumajan voi polttaa. Muistotilaisuuteni olkoon itseni ja elämäni näköinen, iloinen ja naurava, tunteita täynnä, silloinkin kun sydän ja sisin ovat olleet hajalla. ”

    ”Jos sairastun äkillisesti sairauteen, joka vaurioittaa vakavasti aivojani, toivon että elämääni ylläpitäviä hoitoja ei jatketa kauemmin kuin on diagnostisen selvittelyn ja ennusteen arvioinnin vuoksi perusteltua.”

    ”Pyydän pidättäytymään hoidoista, joiden kustannukset saavutettavaa laatu­painotettua elinvuotta kohti ylittävät sellaisen kansallisesti sovitun tason, jolla nämä hoidot voidaan vastaavassa tilanteessa antaa kaikille kansalaisille.”

    ”Hoitooni liittyvissä muissa kysymyksissä luotan täysin vaimooni ja lapsiini. He tuntevat elämänfilosofiaani ja osaavat toimia parhaan etuni mukaisesti.”

    Lue myös:

    Vakavan sairastumisen varalle kannattaa laatia hoitotahto ja muita asiakirjoja

    Artikkelin aiheet
    hoitotahto
    lääkärit
    elämän loppuvaihe
    terveydenhuolto
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja