• Kerro, riistäytyykö kännykän käyttö teillä käsistä

    Somessa roikkuminen ja puhelimen plärääminen yötä myöten koukuttavat varsinkin nuoria ja lapsia. Päätettiinkö teidän perheessänne panna puhelimet parkkiin? Kerro kokemuksistasi, teemme aiheesta juttua.
    Monella nuorella ruutuaikaa kertyy päivässä huolestuttavan paljon.
    Monella nuorella ruutuaikaa kertyy päivässä huolestuttavan paljon. Kuva: MT-arkisto
    Lukemisto|Perhe
    31.7.202422:00
    Aura Pilkama

    Koulujen puhelinkielto on koulun alun lähestyttäessä ollut jälleen otsikoissa. Moni kaipaa kouluihin järeämpiä keinoja puuttua häiritsevään puhelimen käyttöön. Eduskunnassa on peräänkuulutettu kansallisia ruutuaikasuosituksia.

    Moni somealusta on tehty koukuttamaan käyttäjäänsä. Monessa perheessä riidellään ruutuajasta, joka syö aikaa nukkumiselta, leikeiltä ja yhdessäolosta. Toisaalta puhelimella pidetään yhteyttä kavereihin ja harrastusryhmiin.

    Teemme aiheesta juttua ja keräämme lukijoiden kokemuksia ruutuajasta. Miten puhelimen käyttö on vaikuttanut erityisesti perheenne lapsiin ja kuinka mahdollisiin ongelmiin on tartuttu? Mikä konsti tehosi, mikä ei?

    Ota meihin yhteyttä ja kerro kokemuksistasi sähköpostilla: aura.pilkama@mt.fi

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten