• Kiinalaiset herkut pois koirien kidoista? Lähellä tuotettujen puruluiden kysyntä räjähti

    ”Vastaavaa tuotteen kysynnän räjähdysmäistä kasvua emme ole aiemmin alalla nähneet”, sanoo Tree of Petsin maajohtaja.
    Nahkainen luu ei vahingoita koiran hampaita eikä siitä lohkea teräviä palasia, jotka voisivat vahingoittaa koiran suolistoa.
    Nahkainen luu ei vahingoita koiran hampaita eikä siitä lohkea teräviä palasia, jotka voisivat vahingoittaa koiran suolistoa.  Kuva: Hannu Huttu
    Lukemisto|Lemmikit
    8.11.202417:15
    Tuulikki Viilo

    Lähituotettujen puruluiden kysyntä on noussut huomattavasti.

    Viimeisen kolmen kuukauden aikana kysyntä on kaksinkertaistunut, paljastaa tiedotteessa eläintarvikkeiden erikoisliikkeisiin tuotteita toimittavan, ruotsalaisen Tree of Pets Oy:n maajohtaja Petri Taponen.

    ”Vastaavaa tuotteen kysynnän räjähdysmäistä kasvua emme ole aiemmin alalla nähneet.”

    Yritys on toiminut lemmikkiruokatuotteiden maahantuojana vuodesta 1991. Viime vuonna yritys löysi ruotsalaisen sopimustuottajan, jonka valmistamia koirien puruluita myydään Monster-tuotemerkin alla.

    Puruluut ovat valkaisemattomia, joten puruluusta voi nähdä esimerkiksi minkävärisestä naudasta raaka-aine on peräisin.

    ”Ensin ajattelimme, että kuluttajat voisivat vierastaa luiden ulkonäköä, mutta käytännössä tilanne onkin ollut päinvastainen ja luonnollisuus selvästi puhuttelee”, selittää Taponen.

    Puruluut paitsi hoitavat hampaita, myös tarjoavat koirille lajinmukaista tekemistä ja tavan purkaa stressiä.

    Monsterin puruluissa uusimpana versiona ovat Hairy-puruluut, joista karvojakaan ei ole poistettu vaan nahka on paistettu mahdollisimman minimaalisen käsittelyn jälkeen.
    Monsterin puruluissa uusimpana versiona ovat Hairy-puruluut, joista karvojakaan ei ole poistettu vaan nahka on paistettu mahdollisimman minimaalisen käsittelyn jälkeen. Kuva: Tree of Pets

    Kysyntään voi vaikuttaa hiljattain mediassa on ollut esillä tapaus, jossa nuori koira sai pelkokohtausoireita ja niihin epilepsialääkityksen.

    Kohtausten tarkka aiheuttaja ei selvinnyt, mutta eläinlääkärin mukaan asiassa on selkeä syy-yhteys Kiinassa valmistettujen puruluiden kanssa.

    Eläinlääkäri kirjasi potilasasiakirjaan, että ”tärkeintä on lopettaa Kiinassa valmistettujen puruluiden antaminen”.

    Oikaisu 13.11.: Kuva vaihdettu.

    Lisää aiheesta
    • Lemmikit | Eläinlääkäri kielsi antamasta koiralle enää mitään puruluita, jotka on valmistettu Kiinassa

    • Hyvää Suomesta -merkin saanut Neufrau valmistaa koirien tuoreruokaa Porissa.

      Lemmikit | Näin porilainen koiranruokafirma sai ensimmäisenä suomalaisista raaka-aineista kertovan merkin

      Tilaajalle
    • Arkistokuva, kuvan koira ei liity tapaukseen.

      Lemmikit | Kotimaista vai Kiinan yllätyksiä? Lemmikin kohdalla vastuuttomiin ostoksiin sortuminen on liian helppoa

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten