Metsä on oma oksamme
JOENSUU (MT)
Läntisessä maailmassa järki on nostettu tunteiden edelle ja kaikkea arvioidaan hyödyn näkökulmasta.
”Joskus tällainen kaventuma tuntuu myös Suomen luterilaisessa kirkossa. Tarvitaan korjausliike”, kontiolahtelainen teologi Pauliina Kainulainen sanoo.
Maailmalla luonnon ja uskonnon suhde on noussut teologisen tutkimuksen keskiöön.
Kainulainen muistuttaa paavi Franciscuksen tekemästä ilmastopoliittisesta kannanotosta ja kuvaa aihepiiriä mitä polttavimmaksi. Kirkko ei voi elää irrallaan ympäristöstään.
Tervossa maatilan tyttönä kasvanut Kainulainen havahtui jo nuorena etsimään luonnosta viisautta. Yhtenä hänen uravaihtoehtonaan oli metsätieteiden opiskelu, mutta teologia vei voiton.
Papin työ on vuosien mittaan yllättänyt siinä, miten paljon yhteistä pohdittavaa luonnontieteilijöiden ja teologien välille voi syntyä.
”Huoli luonnon tulevaisuudesta on merkittävämpi kuin opilliset erimielisyydet.”
Pohjois-Karjalassa näkyvästi uraanikaivosta vastustanutta Kainulaista on määritelty sekä ekoteologiksi että feministiteologiksi. Itse hän puhuu nykyisin mieluiten metsän teologiasta. Sitä hän parhaillaan syventää Suomen kulttuurirahaston apurahatutkijana.
”Metsän teologia on nimi yhdelle kristillisen tradition lähestymiskulmalle. Kirkkomme on ottanut vaikutteita monista maailman kirkoista. Nyt olisi vihdoin aika katsoa lähelle ja löytää se, mitä lähiluonnolla on meille opetettavaa.”
Kainulainen toivoo materiaalikeskeistä elämää elävien ihmisten palaavan niille juurilleen, joista suomalais-ugrilaiset kansat ovat perinteisesti ammentaneet voimaansa.
Hiljaisuuden retriitit ja metsissä samoilu ovat tärkeä osa Kainulaisen elämää.
Lempipaikka on mökki Pielisen rannalla, josta avautuu näkymä Kolille.
Sinne hän suuntaa puolisonsa kanssa heti haastattelun päätyttyä.
Aamulla hän ehti jo pitää yliopistolla miniluennon jumalanpalveluksen olemuksesta.
Tutkijan työpäivät vaihtelevat, vaikka pääasiassa hän ajattelee, lukee ja kirjoittaa kotityöhuoneessaan. Vapaalla hän mieluummin marjastaa kuin pärisyttää raivaussahaa.
Koneet eivät häntä juuri kiinnosta, paitsi että hänellä on jo vuosien ajan ollut Pohjois-Karjalan ensimmäisiin lukeutunut biokaasuauto. Tankkausmatkat on edelleen tehtävä maakunnan ulkopuolelle.
Parasta hänen perintöpalstassaan Tervossa on ollut se, että sieltä löytyi liito-oravan pesiä ja osa metsästä kelpasi Metso-suojeluohjelmaan.
”Se tuntui niin hienolta. Toki luonnosta kohtuudella voi ottaa työtä ja toimeentuloa, mutta esimerkiksi avohakkuu on aina raju tapa käsitellä metsää.”
Kainulaiselle metsä on sellainen oma oksa, jota ei kannata sahata poikki.
Kunnioittavalla asenteella Kainulaisen mielestä pitäisi suhtautua kaikkiin luonnossa eläjiin, myös susiin.
”Toivottavasti niillekin paikka Suomesta löytyisi”, hän huokaa.
Ihmisen loputon eduntavoittelu oli pontimena perustaa kohtuusliike kuutisen vuotta sitten.
Kainulainen oli alusta saakka mukana, kun eurooppalaisten vaikuttajanimien pitämän suljetun Koli Forumin rinnalle Kolilla luotiin Kohtuus vaarassa -niminen vaihtoehtoinen, kaikille avoin kansalaistilaisuus vuonna 2009.
”Tänä syksynä julkaisemme kohtuuspamfletin. Sen avulla heitämme ideaa ympäri Suomen”, hän kertoo.
”Kyseessä on avoin kansalaisliike, jossa toimiminen sopii minulle erittäin hyvin”, Kainulainen sanoo.
Liisa Yli-Ketola
Pauliina Kainulainen kirjoittaa
tästä numerosta alkaen
kerran kuukaudessa
MT:n Viikonvaihdesivujen
Hengähdyspaikka-palstalla.
Lue Hengähdyspaikka sivulta 10.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
