Dekkari havainnollistaa lastensuojelun ruuhkaista työtä, jossa yhteiskunnan ei todellakaan pitäisi säästää

Sosiaalitoimien resurssipula on usein otsikoissa. Alueilla missä ongelmallisia lapsiperheitä on paljon, apuun rientävät tekevät työtä uupuneina. Ehtivätkö he ajoissa, näkevätkö tarpeet? Jaksavatko toimia hädässä olevien parhaaksi, kun omallakin perheellä on odotuksensa.

Suomalainen, ruotsiksi kirjoittava Eva Frantz (s. 1980) on ottanut neljännen Anna Glad -dekkarinsa ydinteemaksi huostaan otetut lapset. Tapansa mukaan hän kietoo kuvioon useita henkilöitä. Lukija voi luottaa siihen, että lopussa langat kohtaavat.

Keskiössä on viisivuotias Veera. Vauvana hänet pelastettiin huumevanhemmilta. Veeran ja lapsettoman sijaisäidin välille on syntynyt vahva kiintymys. Kun biologinen äiti väittää saaneensa elämänsä kuntoon ja vaatii lasta palautettavaksi itselleen, tilanteesta tulee vaikea.

Samaan aikaan poliisi Anna Glad selvittää murhaa. Koulusihteeri, säntillinen nainen, on löytynyt katukaivosta kannen alta. Lähiseudulta löytyy vastaavasta paikasta toinen yhtä epätodennäköinen uhri. Mikä tapauksia yhdistää, tuleeko niitä lisää?

Kerronnan vahvinta osuutta ovat takaumat. Ne vievät 1970-luvulle, huostaan otettujen poikien koulukotiin. Henkilökunnassa on sadisteja. Frantz pystyy eläytymään julmia rankaisuja kokevien nuorten osaan.

Keveämpää puolta edustaa kansainvälisesti kiinnostava taideteos. Huhutaan, että sellainen on maalattu piiloon pikkukaupungissa purku-uhan alla olevan rakennuksen seinälle.

Frantz luo loppua kohden tiivistyvää jännitystä, mutta ei mässäile väkivallalla. ”Lasta et minulta vie” havainnollistaa lastensuojelun ruuhkaista työtä, jossa yhteiskunnan ei todellakaan pitäisi säästää.

Näen siinä samantapaista humaania inhimillisyyttä kuin Seppo Jokisen dekkareissa, vaikkakin kotikutoisemmin toteutettuna. Tunnustustakin Frantz on saanut. Dekkariseura myönsi hänelle Vuoden johtolanka-palkinnon vuonna 2019 teoksesta Kahdeksas neito.