• Eläköön sotaveteraanit! Veteraani Aatos Hautaniemi: "Olen ollut ahkera metsämies ja hoitanut omat metsäni"

    Tänään 27.4. vietetään kansallista sotaveteraanipäivää. Suomessa elää noin 14 000 veteraania.
    Aatos Hautaniemen oma metsäpalsta sijaitsee muutaman kilometrin päässä kotoa.
    Aatos Hautaniemen oma metsäpalsta sijaitsee muutaman kilometrin päässä kotoa. 
    Lukemisto
    27.4.201821:01
    Tuulikki Viilo

    Myrkyn kylässä Karijoella kaikuvat kevään merkit. Pellolle laskeutuneet joutsenet kajauttavat keväthuutonsa myös rivitalossa asuvan Aatos Hautaniemen korviin.

    "On töyhtöhyyppiä ja kurkiakin", mainitsee pian 93-vuotias sotaveteraani.

    Sotiin osallistui yhteensä noin 600 000 miestä ja 100 000 naista. Sodan aikaan Hautaniemi palveli Helsingin ilmantorjuntayksikössä. Tykkiin tarttunut Hautaniemi oli tuolloin vasta 17-vuotias. "On tullut elettyä", hän virkkoo.

    Matka Myrkyn kylältä Karijoen kylälle ja Karijoen sotaveteraaniyhdistyksen tapaamisiin taittuu edelleen omalla autolla. Muutaman kilometrin päässä kevätaurinkoon kurkottelevat oman metsäpalstan puut.

    "Olen ollut ahkera metsämies ja hoitanut omat metsäni."

    Ihan kaikkea ei kuitenkaan tarvitse tehdä vanhemmiten itse. Kodissa arkeen helpotusta tuo esimerkiksi menumaatti. Ruuat saa itse valita listasta ja täydennys tehdään kahden viikon välein.

    Menumaatti myös kypsentää ruuan ja ilmoittaa, kun ruoka on valmista. "Ruuat ovat maistuvia, eivätkä tunnu pakasteilta."

    Juhlavuodelta jäi mieleen sotaveteraanien 60-vuotisjuhla viime syksyltä. Kyläyhdistyksen edustaja toi terveiset presidentti Sauli Niinistöltä: suklaakonvehtirasian jokaiselle sotaveteraanille.

    Nykyisestä sotaveteraanien tukitasosta Etelä-Pohjanmaalla Hautaniemellä ei ole valittamista.

    "Kyllä tukirahat ovat nousseet. Omalta kohdaltani olen tyytyväinen."

    Lue myös:

    Veteraanien kotiinsa saama apu riippuu asuinpaikasta – "Pienillä paikkakunnilla suhde sotaveteraaneihin on osa arkea"

    Artikkelin aiheet
    sotaveteraanit
    Aatos Hautaniemi
    Karijoki
    kansallinen sotaveteraanipäivä
    Menumaatti
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten