• Näitä asioita suomalaiset googlasivat eniten – mukana yllättävä resepti liittyen Käärijään

    Euroviisuhuuma näkyi suomalaisten Google-hauissa.
    Viime vuonna 2022 suomalaisten suosituimpia Google-hakuja olivat esimerkiksi Ukraina sekä Vesa-Matti Loiri.
    Viime vuonna 2022 suomalaisten suosituimpia Google-hakuja olivat esimerkiksi Ukraina sekä Vesa-Matti Loiri. Kuva: Unsplash
    Lukemisto|Yhteiskunta
    14.12.202313:10
    Jussi Vehkala

    Google on julkaissut dataa vuoden suosituimmista Google-hauista Suomessa. Henkilöistä suomalaiset hakivat eniten Käärijää. Käärijä oli myös musiikkikategorian haetuin artisti. Euroviisuhuuma ilmeni yllättävällä tavoin jopa etsityimmissä resepteissä.

    ”Käärijä-ilmiö näkyy hauissa esimerkiksi siten, että suomalaisten toiseksi haetuin resepti tänä vuonna oli Piña Colada -resepti”, kommentoi Googlen Pohjoismaiden viestintäpäällikkö Sondre Ronander.

    Toiseksi haetuin henkilö oli kevään euroviisut voittanut ruotsalainen Loreen. Kolmantena tuloksena oli politiikan puolelta valtiovarainministeri Riikka Purra (ps.).

    Viihteen saralla suosituin haku oli ydinfyysikko Robert Oppenheimerista kertova elokuva Oppenheimer. Myös Barbie movie ja pentulive olivat listan kärkisijoilla.

    Yleisin selaimesta haettu miksi-alkuinen kysymys oli ”miksi tänään liputetaan 1.10”.

    Ihmetys selittyy sillä, että vuosi 2023 oli ensimmäinen vuosi, kun lokakuun ensimmäinen päivä oli virallinen liputuspäivä. Kyseessä on uusi Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä. Miina Sillanpää oli 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla toiminut kansanedustaja ja ministeri.

    Syyt epävakaiden sähkömarkkinoiden ja kalliiden sähkölaskujen taustalla mietityttivät myös suomalaisia. Toiseksi suosituin miksi-alkuinen haku oli nimittäin ”miksi pörssisähkö on kallista”.

    Kuinka-alkuisista hauista suosituin oli ”kuinka syvällä Titanic on” ja toiseksi suosituin ”kuinka monta hukkui juhannuksena 2023”.

    Lisää aiheesta
    • Christopher Nolanin tuoreessa ohjaustyössä Oppenheimerissa (2023) musiikista vastaa ruotsalainen säveltäjä Ludwig Göransson. Kuvassa nimiroolia Oppenheimerissa näyttelevä Cillian Murphy.

      Radio ja TV | Elokuvamusiikki on taidetta itsessään

    • Ensi-iltaan 21. heinäkuuta tulevan elokuvan pääroolia näyttelee Cillian Murphy.

      Elokuva | Atomipommin isä pohtii hieman ennen ensimmäistä ydinkoetta, voisiko se aiheuttaa maailmanlopun – ja päättää testata asian

    • Käsityömessujen yli 200 näytteilleasettajan tarjonnassa on monipuolinen valikoima lankoja, askartelutarvikkeita, valmistuotteita, kankaita, koruja ja luonnonkosmetiikkaa.

      Käsityöt | Barbie-vaatteiden näyttely, Niko Saarisen askartelunurkkaus, Kauhava-neule – Seinäjoen käsityömessuilla on paljon nähtävää

    • Greta Gerwigin Barbie on ensimmäinen yli miljardin lipputulot niittänyt elokuva, joka on yksinomaan naisen ohjaama.

      Elokuva | Barbie keräsi yli miljardin dollarin lipputulot ensimmäisenä yksinomaan naisen ohjaamana elokuvana

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

  • Lisää aiheesta Koneviestissä

    Koneviesti | Kehitystyö Koneviestissä jatkuu – auta meitä tekemään Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Koneviesti | Kehitä kanssamme Koneviestistä entistä kiinnostavampi!

  • Verkkotietopiste.fi-palvelu edistää yhteisrakentamislain tavoitteita ja kuuluu sen velvoitteisiin.

    Koneviesti | Verkkotietopiste.fi-nettipalvelu tarjoaa apua erilaisten tieto-, tele- ja energiaverkkojen yhteisrakentamiseen — palvelu lisää yhteisrakentamista ja helpottaa tiedonvaihtoa

    Tilaajalle