• Kokemukset USA:n massatuotannosta vakuuttivat tulevan agronomin siitä, että Suomen maatalouden tulevaisuus nojaa omiin valtteihin

    Taru Luomajärvi on opiskellut ja hankkinut kokemusta viljelystä myös rapakon takaa. Samalla on vahvistunut oma mielipide, kuinka Suomi voi pärjätä massatuotannolle.
    Taru Luomajärvi valmistuu maatalous-metsätieteiden maisteriksi ensi keväänä. Tuleva agronomi on kotoisin karjatilalta Kurusta, ja kaulaliina on tehty omien lampaiden villasta.
    Taru Luomajärvi valmistuu maatalous-metsätieteiden maisteriksi ensi keväänä. Tuleva agronomi on kotoisin karjatilalta Kurusta, ja kaulaliina on tehty omien lampaiden villasta. Kuva: Sanne Katainen
    Lukemisto|Maatalous
    30.10.202212:00
    Jarmo Hankivaara

    Viikissä kuudetta vuotta opiskelevan Taru Luomajärven, 24, maisterin paperit häämöttävät jo. Hän naurahtaa, että sen ääneen sanominen on varma tapa lisätä itselleen paineita.

    Luomajärvi edustaa tulevien agronomien uutta polvea, joka on kiertänyt muutakin kuin tahkoa ja pellonlaitaa – myös tuleva työ saattaa olla jossain muualla kuin Suomessa.

    Takana on korkeakouluopintoja Helsingin Viikissä, harjoittelua Brysselissä ja Yhdysvalloissa Montanassa sekä lisäksi opintoja Minnesotassa.

    ”Meiltä maisteriksi valmistuneet tekevät työkseen kaikkea mahdollista pankinjohtajista maatalousyrittäjiin.”

    Hän tarkentaa, että koulutuksen vahvuus on monipuolisuus. Tuntumaa ja valmiuksia saa esimerkiksi koneisiin, kasvinsuojeluun, säiden vaikutuksiin sekä yrityksen pyörittämiseen.

    Luomajärvi itse on erikoistunut ympäristönmuutokseen ja -teknologiaan. Kansainvälisessä maisteriohjelmassa hän on perehtynyt esimerkiksi luonnon ja maatalousympäristön suhteeseen.

    Lopullinen sijoituspaikka työelämässä selviää ajallaan.

    ”Tartun tilaisuuksiin, mutta mitään pitkän linjan suunnitelmia ei ole. Kansainvälinen ura kiinnostaa, mutta toisaalta monet muutkin asiat, kuten edunvalvonta.”

    ”Vanhemmat maksoivat 10 senttiä jokaisesta juurineen kitketystä hevonhierakasta.”

    Luomajärven vanhempien kotitilalla Kurussa on hereford-lihakarjaa ja rehujen tarpeiksi peltoa. Lampaiden hankinnassa Taru Luomajärvellä oli sormensa pelissä.

    ”Olin viidennellä luokalla, kun tahdoin meille lampaita. Ja ne olivatkin sitten pitkälti hoidossani.”

    Vaikka Luomajärvi muutti lukion alkaessa Tampereelle, lampaat ovat tilalla säilyneet. Hänen kaulassaan on komea, omien lampaiden villaista kudottu kaulaliina.

    ”Siskoni tekemä. Hän on koulutukseltaan artesaani ja huolehtii villoista yleensä sen jälkeen, kun ne on keritty.”

    Lapset otettiin tilan töihin jo nuorena, ja joskus niistä sai myös pientä tienestiä.

    ”Hevonhierakan kitkeminen 8–9-vuotiaana on jäänyt mieleen. Vanhemmat maksoivat 10 senttiä jokaisesta juurineen kitketystä kasvista, joten satanen tai pari niistä kertyi kaudessa.”

    ”Pitää keskittyä siihen, mitä tehdään ja tehdä se kunnolla.”

    Lukion jälkeen vuonna 2017 Luomajärven tie vei Viikkiin korkeakouluopintoihin kavereiden suosituksista sekä omasta kiinnostuksesta maatalouteen.

    Hän ehti opiskella vajaa kolme vuotta normaalisti, kunnes korona teki etäopiskelusta normin ja monet perinteet ainejärjestössä katkesivat.

    Nyt kysellään, kuinka ennen oli tapana toimia. Luomajärvi huomauttaa, että kaikkia vanhoja käytäntöjä ei välttämättä tarvitse herättää henkiin. Sitä hän hieman harmittelee, että parin vuosikurssin opiskelijoihin jäi tyystin tutustumatta.

    Paluu Kuruun jatkamaan kotitilaa on jossain vaiheessa mahdollista mutta epätodennäköistä.

    ”Pohjoinen Pirkanmaa ei ole maatalouden kannalta kovin hääviä aluetta. Kallio ja kivet tulevat läpi pelloille herkästi, joten siellä on enemmän metsää kuin peltoa. Ainakin täytyisi erikoistua johonkin.”

    Viikin pellot ovat käyneet Taru Luomajärvelle tutuiksi.
    Viikin pellot ovat käyneet Taru Luomajärvelle tutuiksi. Kuva: Sanne Katainen

    Vuosi Yhdysvalloissa auttoi ymmärtämään, että rapakon takana operoidaan volyymeilla mutta meidän vahvuutemme on puhdas ja laadukas tuotanto. Yhdysvalloissa hän hieman hämmästeli esimerkiksi suurta kasvinsuojeluaineiden määrää, joka peltoihin kylvettiin.

    ”Täällä pitää keskittyä siihen, mitä tehdään ja tehdä se kunnolla.”

    Hän lisää vielä, että asiallinen korvaus on kaiken edellytys.

    ”Ei tarvitse suurta perehtyneisyyttä huomata, kuinka kauppaketjut tahkoavat vuosisadan tulosta ja maatalousyrittäjillä menee huonommin kuin koskaan. Väkisin tulee mieleen, olisiko kaupoilla potentiaalia maksaa tuottajille hieman enemmän.”

    Lisää aiheesta
    • Agronomiliitto ry:n hallitus valitsi liiton uudeksi toiminnanjohtajaksi 41-vuotiaan agronomi Ilkka Pekkalan lokakuussa 2019. Hän siirtyi tuolloin tehtävään Lantmännen Agro Oy:stä.

      Kasvinjalostus | Ilkka Pekkala jätti operatiiviset tehtävät, Agronomiliitto etsii nyt uutta toiminnanjohtajaa

    • "Jyrki Niemellä on erityinen kyky esittää monimutkaisetkin asiat selkeästi ja kiinnostavasti myös suurelle yleisölle", Agronomiliitto toteaa Vuoden vaikuttaja 2019 -valintaperusteissaan.

      Agronomiliitto valitsi: Jyrki Niemi on Vuoden vaikuttaja 2019

    • Elina ja Jarno Järvenoja kehittävät maitotilaa pitkäjänteisesti. Kuvassa Taimi ja Tilta. Yhdeksän kuukauden ikäinen Toive oli kuvaushetkellä päiväunilla.

      Maatalous | Kahden maisterin maitotilalla työnjako sujuu mutkattomasti: "Budjetti on tiukka, mutta väärässä paikassa ei kannata säästää”

  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Edellisen kerran MaatalousKonemessut järjestettiin vuonna 2024.

    Koneviesti | MaatalousKonemessut 2026 tulevat taas Helsinkiin ‒ tavoitteena on vahvistaa viljelijöiden profiilia ja yhteishenkeä

  • Koneviesti | Liian suuri akselikuorma tiivistää peltoa ‒ työkoneyhdistelmän oikea tasapaino säästää sekä maata että konetta

    Tilaajalle
  •  John Deere nousi elokuun rekisteröintilistalla ykköseksi ohi Valtran.

    Koneviesti | Elokuu oli lähes kaikille traktorimerkeille tukala – John Deere nousi rekisteröinneissä kärkeen