• Kuka muistaa Heikki Silvennoisen hieman tuntemattomamman yhtyeen, joka sai myös kansainvälistä mainetta?

    Kummelista tuttu Heikki Silvennoinen ja lauluntekijä Mikko Kuustonen perustivat 1980-luvulla bändin, joka niitti mainetta myös Suomen ulkopuolella.
    Tilaajalle
    Q.Stone esiintyi Provinssirockissa vuonna 1991.
    Q.Stone esiintyi Provinssirockissa vuonna 1991. Kuva: Petri Tynkkynen / Lehtikuva
    Lukemisto|Musiikki
    25.1.202506:00
    Kolumni
    Riku-Matti Akkanen

    Joulukuussa edesmennyt Heikki Silvennoinen (1954–2024) ehti olla monessa mukana. Hänet muistetaan suomalaisten naurattajana, Kummeli-Heikkinä, ja kitaravirtuoosina, jonka ehkä tunnetuin bändi oli 1970-luvun alussa perustettu progeyhtye Tabula Rasa.

    Vähemmälle huomiolle on jäänyt Q.Stone, joka oli yksi ensimmäisistä Suomessa menestyneistä englanninkielisistä bluesrock-yhtyeistä. Silvennoinen perusti Q.Stonen yhdessä laulaja Mikko Kuustosen kanssa, johon bändin nimikin viittaa.

    Bluesmusiikin pariin Kuustonen siirtyi kristillistä rockia soittavasta Pro Fidestä. Muillakin yhtyeen jäsenillä oli vahva gospel-tausta, kuten basisti Mikko ja rumpali Sakari Löytyllä.

    Bändin nimeä kantaneen esikoisalbumin tuotti vuonna 1988 yhdysvaltalainen Larry Norman, joka tunnetaan kristillisen rockin pioneerina.

    Normanin ansiosta Q.Stone sai heti kansainvälistä huomiota ja se pääsi soittamaan yhteiskeikoille isojen nimien, kuten John Mayallin Bluesbreakersin kanssa.

    Albumi oli tyyliltään Eric Claptonin tapaista hiottua bluesrockia, jota edustaa esimerkiksi High Winds -kappale. Rouheampaa rytmibluesia löytyi puolestaan Blues Man -raidalta.

    ”Q.Stone lunasti oikeastaan ensimmäisen kerran sen, mitä olin aina haaveillut. Oikeaa rock-blues-poppia. Ja onhan sielläkin raskaampia aineksia”, muisteli Heikki Silvennoinen Soundin 70-vuotishaastattelussaan keväällä 2024.

    Albumi oli tyyliltään Eric Claptonin tapaista hiottua bluesrockia.

    Lisää aiheesta
    • Heikki Silvennoinen tunnettiin erityisesti Kummelista. Kalastus oli hänelle mieluista hommaa, vaikka saalista ei aina tullutkaan.

      Radio ja TV | Heikki Silvennoinen lähti kanssamme ongelle vuonna 2016 – tuolloin vakavasta sairaudesta ei ollut vielä merkkejä

    Annetaan puheenvuoro Kuustosellekin, joka kävi läpi Q.Stone-vuosiaan Musiikintekijä-lehdessä vuonna 2013.

    ”Ironista ajatella, että löysin soittamisen ilon juuri bluesista, joka on aika synkkää musiikkia. Minulla oli myös halu tehdä englanninkielisiä ja hyvin yksinkertaisia tekstejä”, pohti laulaja, joka on myös blues-huuliharpun taitaja.

    Samassa jutussa Kuustonen kertoo lopulta irtautuneensa bändistä soolouralle, kun hän alkoi kirjoittaa suomenkielisiä lauluja. Niitä toivottiin myös Q.Stonen keikoilla.

    Yhteistyö Silvennoisen kanssa tosin jatkui miehen menestyksekkäällä soolourallakin.

    ”Kangasalan Claptonin” kitarointia kuullaan esimerkiksi Enkelit lentää sun uniin -hitillä.

    Suomalaisten tuntema tv-kasvo Mikko Kuustosesta tuli 90-luvun alussa eli samoihin aikoihin kuin Heikki Silvennoisestakin.

    Kun jälkimmäinen panosti Kummeli-sketseihin, isännöi Mikko Yleisradion TV 2:n Q-klubia, joka tarjosi katsojille runsaan kattauksen bluesia ja muutakin juurimusiikkia.

    Vieraina ohjelmassa nähtiin suomibluesin kärkiyhtyeitä, kuten Pepe Ahlqvistin H.A.R.P. sekä Honey B & T-Bones.

    Vaikka neljä albumia julkaisseen Q.Stonen aktiivinen ura kesti vain viitisen vuotta, se oli kotimaisen bluesrockin kiistaton suunnannäyttäjä. Tuona aikana bändi kiersi aktiivisesti ulkomaillakin, muun muassa Pohjoismaissa ja Keski-Euroopassa.

    Yhtyeen ansiosta juurimusiikista tuli yhä selvemmin osa myös valtavirran popmusiikkia.

    Kirjoittaja työskentelee Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkönä.
    Lisää aiheesta
    • Heikki Silvennoinen kuvattuna onkimassa vuonna 2016, kun hän osallistui MT:n onkihaasteeseen.

      Musiikki | Heikki Silvennoinen on kuollut

    • Tankki täyteen on yksi ikimuistoisimpia huumorisarjoja. Kuvassa Ylivieskan teatteriyhdistyksen taannoinen näytelmäversio samasta aiheesta.

      Radio ja TV | Toisto toimii televisiossa ainakin tämän sketsisarjan kohdalla, miksi?

    • Matti Jokinen kuvailee itseään introvertiksi insinööriksi, mutta levykauppiaana hän rupattelee mieluusti asiakkaiden kanssa vaikka kuinka pitkään.

      Musiikki | Matti perusti vanhempainvapaan aikana kivijalkapuodin ja aikoo osoittaa epäilijöiden olevan väärässä

      Tilaajalle
    Artikkelin aiheet
    Heikki Silvennoinen
    Q.Stone
    Mikko Kuustonen
    bluesrock
    suomiblues
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan