

Suomalaiseen kesään mahtuu erilaisia ja erikoisia tapahtumia. Monissa on urheilujuhlan tuntua. Hyrynsalmen suopotkupallo ja Sonkajärven eukonkanto keräävät osallistujia ulkomailta asti maailmanmestaruussarjaan.
”Mieleen on jäänyt suolistoksi pukeutunut joukkue.”
Hyrynsalmen suolla pelatessa varusteet on otettava vakavasti. Kengät tulee teipata tiukasti kiinni jalkoihin, sillä muuten suo vie kengät mukanaan.
”Tulevaisuuden arkeologeilla on ihmettelemistä, jos löytävät kenkiä vilisevän suon”, arvelee lajin tunteva Jarmo Virtanen.
Vuorisuolla, Ukkohallan matkailukeskuksen lähellä pelataan tänäkin vuonna suopotkupalloa. Alun perin idea tuli kilpahiihtäjä Esa Romppaiselta vuonna 1997. Hiihtäjien voimaharjoittelua tehtiin suolla, tyypillisesti juosten. Kunnassa liikuntakerhoja vetänyt Romppainen kertoi syksyllä ideansa.
Mitä mieltä olisit, voisiko suolla potkia palloa, muistaa Virtanen hiihtäjän kysyneen aamukahvilla.
Tuota on pakko kokeilla, tuumi Hyrynsalmen vapaa-aika- ja matkailusihteerinä toiminut Virtanen. Suomen mestaruuskilpailut pelattiin 1998, sen jälkeen kisattiin ensin Euroopan mestaruudesta ja seuraavana vuonna maailmanmestaruudesta.
”Mieleen on jäänyt suolistoksi pukeutunut joukkue. Asu oli rakennettu sukkahousuista. Silloista drag-esiintymistä edustivat erilaiset emäntätyyliset asut.”
Kesätapahtumissa on urheilun tuntua myös yllättävissä yhteyksissä. Visuveden Pusujuhlina tunnettu tapahtuma määritti vielä 1990-luvulla suutelukilpailun voittajan. Lajissa kisattiin ainakin kannattelussa ja imutuksessa: reppuselässä ei kilpakumppania kuitenkaan saanut kannatella. Imutuskyky mitattiin letkulla pullosta vettä imemällä, luonnehtii Visuveden kyläyhdistyksen Arto Kovasin.
Suutelun maailmanmestaruuskisa kuivui siihen, kun virolaiset joukkueet voittivat liian monta kertaa peräkkäin, vitsailee Kovasin. Vakavissaan hän arvioi tapahtuman olleen hauskaa oman aikansa.
Sonkajärvellä kisattiin tänä vuonna eukonkannossa kesä-heinäkuun vaihteessa. Tässä lajissa reppuselässä puolestaan on pysyttävä, toisin kuin Pusujuhlissa.
Osa kesätapahtumista on Suomessa saanut traagisen käänteen. Edes kuolemantapauksilta ei ole vältytty.
Osa kesätapahtumista on Suomessa saanut traagisen käänteen. Edes kuolemantapauksilta ei ole vältytty. Saunomisen maailmanmestaruuskilpailu päättyi vuonna 2010, kun venäläinen kisailija menehtyi Heinolassa.
Tämä ei ole ainoa yleisötapahtumassa sattunut kuolemantapaus. Esiintyvä taiteilija Aimo Leikas menehtyi vahingossa pieleen menneessä venäläisen ruletin tempussaan Hartolan markkinoilla vuonna 1976.
Nykyiset tapahtumatkin ovat pohtineet turvallisuutta. Suopotkupallon haasteena ovat suosta nousevat kannot, jotka ovat pelaajille vaarallisia. Kantojengiksi nimetty ryhmä alkoi alussa käymään läpi vanhoja kantoja. Aina kun haperoitunut, terävä kanto nousi esiin, se merkittiin heinäseipäällä ja kiskottiin ylös.
”Kantoja oli jossain vaiheessa sadoittain tien vieressä.”
Menestyksen salaisuutena nousee esiin yhdistelmä kilpailuhenkisyyttä ja hauskanpitoa. Suopotkupallo ja eukonkanto houkuttelevat paitsi ammattiurheilijoita, myös muita harrastajia.
Suopotkupallon haasteena ovat suosta nousevat kannot, jotka ovat pelaajille vaarallisia.
Suolla on ajettu pappatunturilla saunaan, uitu suolammessa, palkittu hyvästä esiintymisestä ja juotu keskiolutta. Tunnelmaa kuvataan festarimaiseksi.
”Ei suopotkupallo kovin kilpailuhenkistä ole”, sanoo Virtanen.

Luultavasti myös mediahuomiolla on ollut osuutensa. Virtanen muistelee, että 2000-luvun alussa CNN nimesi suopotkupallon vuoden tapahtumaksi.
Ideat tapahtumiin ovat syntyneet paikallisten huomioista. Oivallus Pusujuhlista tuli silloiselle Visuveden kyläyhdistykselle paikallisen rakennuksen nimestä. Kylän vieressä on jo 1500-luvulta sijannut Pusun talo, Pusunvuolteen rannalla.
Idea suopotkupalloon on tullut innostuneilta tekijöiltä. Suopotkupallo tuo myös kunnalle hyötyä, kun ennen lähinnä talvikaudella käytössä ollut matkailukeskus sai käyttötarkoituksen myös kesälle.
Monet erilaiset tapahtumat ovat sittemmin päättyneet. Sääskentapon maailmanmestari Henri Pellonpää kuvaa, että Pelkosenniemellä järjestetty tapahtuma oli lystiä oman aikansa.
Hyttysten loppumisesta ei tiettävästi ole kyse.