• MT 100 vuotta sitten: Vesi valtoinaan luhtamailla

    Maaseudun Tulevaisuus kirjoitti sata vuotta sitten kevättulvista, karjakouluista ja talonpoikaiskongressista.
    Tulvat tulevat vuodesta toiseen.
    Tulvat tulevat vuodesta toiseen. Kuva: Johannes Tervo
    Lukemisto|Historia ja perinne
    23.4.202221:00
    Tuovi Mäkipere

    Maaseudun Tulevaisuus 22.4.1922.

    Kevättulva näyttää Etelä-Pohjanmaan jokialueilla muodostuvan suureksi. Nyt jo on vesi luhtamailla valtoinaan, mutta jokiin saakka ei vesi vielä ole päässyt täydellä voimallaan, kun viemärit eivät ole puhjenneet. Kuitenkin on tulvavesi joissa jo niin paisunut, ettei voi enää ajatellakaan ylikulkua. Kun kevät tänä vuonna on näin myöhäinen, niin voi täydellä syyllä odottaa, että lumi sulaa nopeasti ja siten aiheuttaa tavallista ankaramman tulvan, päinvastoin kuin mitä Suomen eteläosissa on ennustettu. – Vaasa

    Vähin sanoin.

    Maaseudulla on toiminnassa 3,959 yläkansakoulua, joissa on 5,701 opettajaa, näistä 631 epäpätevää.

    Kiertävät karjanhoitokoulut.

    Maatalousministeriö on myöntänyt Viipurin läänin maanviljelysseuralle kuluvaksi vuodeksi 3,000 mkn suuruisen lisämäärärahan kiertävää karjanhoitokoulua varten sekä samoin 3,000 mkn lisämäärärahan Oulun läänin talousseuralle kiertävää karjatalouskoulua varten.

    Kansainvälinen talonpoikaiskongressi.

    Lehdessä kerrottiin myös Pohjois- ja Keski-Europan maiden talonpoikaiskongressista.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Emeritusprofessorit <strong id="strong-f423de44eaffb2bd2459742ce739a88d">Jukka Ahokas</strong> ja <strong id="strong-0e729a3bee79d50c85340aa9af4875dc">Aarne Pehkonen</strong>.

    Koneviesti | Historiikki kertoo Suomen maatalousteknologian opetuksen vaiheista

  • Turun Rautateollisuus ja Vaunutehdas Oy valmisti Kullervo-traktoreita vuosina 1919–1924. Kullervoja valmistui todennäköisesti alle 200 kappaletta. Valmistus jouduttiin lopettamaan traktorin teknisten ongelmien ja korkean hinnan vuoksi. Kullervot eivät toimineet odotetusti, esimerkiksi alun perin venekäyttöön suunnitellun moottorin jäähdytysteho ei kynnettäessä riittänyt. Sarka-museon yksilö aloitti kartanossa Kangasalla vuonna 1918. Kymmenen työvuoden jälkeen se siirrettiin ensin kartanon omaan museoon ja sieltä Tampereen kautta Loimaalle.

    Koneviesti | Loimaan Sarka-museo esittelee Suomen maatalouden ja maaseudun kehitystä ennen koneita ja koneistumisen jälkeen – katso otteita laajasta näyttelyannista

    Tilaajalle
  • Testit ovat tärkeä osa Koneviestin sisältöä ja keino erottautua muista lehdistä. Testit tehdään käytännön olosuhteissa yrityksissä, tiloilla ja tutkimuslaitoksissa. Kuva on traktorin renkaiden talviominaisuuksien testistä, joka tehtiin MTT Vakolassa vuonna 2011.

    Koneviesti | Koneviesti-lehti tänään vuonna 2012: Vain muutos on pysyvää