• Tiesitkö: Tanskalla ja Kanadalla on kilometri yhteistä maarajaa, vaikka välissä on valtameri

    Hansinsaari ehti olla maiden välisenä kiistakapulana puoli vuosisataa, kunnes se päätettiin jakaa puoliksi.
    Jopa hyisestä valtamerestä nousevasta kivenmurikasta saattavat valtiot saada riidan aikaiseksi.
    Jopa hyisestä valtamerestä nousevasta kivenmurikasta saattavat valtiot saada riidan aikaiseksi. Kuva: Markku Vuorikari
    Lukemisto|Politiikka
    11.6.202321:00
    Tuovi Mäkipere

    Maailmassa on vain kourallinen maita, jolla on maarajaa vain yhden muun valtion kanssa. Tällainen on tilanne esimerkiksi Monacolla, joka on ainoastaan Ranskan rajanaapuri.

    Viime vuoteen asti Tanskalla oli maarajaa vain Saksan kanssa ja Kanadalla vain Yhdysvaltojen kanssa. Nyt Tanskalla ja Kanadalla on kuitenkin kilometrin verran yhteistä maarajaa. Mutta miten ihmeessä tämä on mahdollista, kun kerran mailla on kokonainen Atlantin valtameri välissään?

    Vastauksen tarjoaa Grönlanti, joka on Tanskalle kuuluva itsehallintoalue pohjoisella Atlantilla. Kanadan koilliskulmassa sijaitsevan Nunavutin territorion ja Grönlannin välissä sijaitsee koko joukko saaria, joista yksi on nimeltään tanskaksi Hans Ø, englanniksi Hans Island ja grönlanniksi sekä inuktitutiksi Tartupaluk. Suomeksi kyseistä vähän yli neliökilometrin kokoista saarta kutsutaan Hansinsaareksi.

    Saari ehti olla Tanskan ja Kanadan välisenä kiistakapulana 50 vuotta.

    Piskuisella saarella ei ole yhtikäs mitään, ei edes puita. Se on kuin kylmästä vedestä nouseva kivenmurikka. Kyseinen saari ehti silti olla Tanskan ja Kanadan välisenä kiistakapulana 50 vuotta.

    1970-luvun alussa maat nimittäin alkoivat vetää kartalle tarkkaa arktisten vesien rajaansa. Hansinsaaren kohdalla kynä ei liikkunut, sillä kumpikin piti sitä omanaan. Saaripahanen nimittäin sijaitsee aivan tarkalleen keskellä Kennedyn kanaalia, 18 kilometriä sekä Grönlannista että Kanadasta.

    Saarikiista ehti 1980-luvulla saada jo koomisiakin piirteitä, kun tanskalaiset veivät saarelle isännän elkein tanskalaista akvaviittia ja kanadalaiset puolestaan oman maansa viskiä. Kesti vuoteen 2022 asti, ennen kuin maat päättivät jakaa Hansinsaaren keskenään. Nyt saaren keskellä, kalliohalkeamaa pitkin, kulkee maiden välinen raja.

    Lisää aiheesta
    • Younous Omarjeen kotisaarella Reunionilla keskilämpötila on noin 20 astetta.

      Politiikka | Tiesitkö, että Intian valtamerellä on pieni pala EU:ta – ”Helpompi sinne on päästä kuin Lappiin”, saarelta kotoisin oleva EU-pomo veistelee

      Tilaajalle
    • 8 tuntia yössä nukkuvalla ihmisellä on hereillä oloajan  noin 6 200 ajatusta vuorokaudessa.

      Hyvinvointi | Tiesitkö: Ihmisen päivään mahtuu keskimäärin yli 6 000 ajatusta

    • Vastapainon teos avaa haavan roolia esimerkiksi sienten, jäkälien, nilviäisten, hyönteisten, lintujen ja nisäkkäiden elämässä.

      Luonto | Tiesitkö, että haapa on ekosysteemin avainlaji – monet kuoriais- ja perhoslajit sekä liito-oravat ovat siitä riippuvaisia

      Tilaajalle
    • Sisällöltään melkoisen muutoksen rikoslaissa on kokenut luku 23, jonka alkuperäinen sisältö koski kaksintaistelua.

      Koti | Tiesitkö: Venäjänmaan keisari vahvistaa edelleen Suomen rikoslain

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Traktori on usein peruskoneena lumiurakoinnissa.
    Pääkirjoitus
    Eemeli Linna

    Koneviesti | Viranomaisten käyttämä valta osoittautuu usein kohtuuttomaksi koneyrittäjälle – kunnioittaako viranomainen kansalaisia ja koneurakoitsijoita?

  • Nykyisestä karjanlantapoikkeuksesta luovutaan kahden vuoden siirtymäajan jälkeen. Kuvituskuva.

    Koneviesti | Uusi fosforiasetus voimaan – lannoituksen säätelyn kattavuus paranee

  • Hankinta- ja muuntotuet kohdennetaan jatkossa etenkin raskaaseen liikenteeseen sekä pakettiautoihin.

    Koneviesti | Muutoksia vähäpäästöisten ajoneuvojen hankintatuen hakuaikoihin – painotus raskaassa liikenteessä ja pakettiautoissa