Sotilaspastori Henri Kivijärvi palasi Upinniemeen takaisin
Kivijärven isä toimi saman varuskunnan sotilaspastorina jo 1970-luvulla. "Merikappeli on henkilökohtaista."
"Juoksentelin näillä lattioilla jo lapsena, kun isäni hoiti samaa virkaa kuin minä nyt", kertoo Henri Kivijärvi. Kuva: Markku VuorikariUpinniemen Merikappelin ikkunoista lankeaa tummasävyiseen kappeliin raaka keväinen valo. Sotilaspastori Henri Kivijärvi katselee ympärilleen.
”Olen takuuvarmasti saanut tähän tehtävään pisimmän mahdollisen koulutuksen. Isäni hoiti tätä tehtävää, kun synnyin. Olen juossut näillä lattioilla jo lapsena.”
Kun tuli aika miettiä tulevaisuutta, vaihtoehdot tuntuivat olevan kaikki auki.
”Ajattelin, etten lähde ainakaan papiksi opiskelemaan. Harkitsin insinöörin uraa, upseerin uraa ja myös taidemaalariksi ryhtymistä. Mutta sitten tuli se vanha kulunut kliseinen hetki. Kutsumus.”
Niinpä Henri Kivijärvi päätyi opiskelemaan teologiaa. Sotilaspastoriksi hän ei kuitenkaan halunnut.
”Olin sanonut, että lähden sotilaspapiksi vain, jos pääsen Upinniemeen.”
Työskenneltyään kuusi vuotta seurakunnissa, yhtenä päivänä soi puhelin.
”Olemme kuulleet, että saatat olla kiinnostunut työskentelemään Upinniemessä sotilaspastorina.”
Siitä on nyt jo kymmenen vuotta.
”1. maaliskuuta 2008 aloitin täällä.”
Henri Kivijärvi on tänä keväänä komennettu esiupseerikurssille. Joskus tulevaisuudessa Kivijärvi saattaa siis saada ylennyksen komentajakapteeniksi.
”Konttorin antamien jollekin toiselle on helppoa, mutta vähän vaikeampaa on antaa tätä. Työasiat ovat työasioita, mutta Merikappeli on henkilökohtaista”, levittää mies käsiään.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
