• Useampi kuin joka kolmas aikuistuva nuori uskoo täysi-ikäisyyden lisäävän ahdistusta

    A-klinikkasäätiön kyselyyn vastasi runsas 400 16–20-vuotiasta nuorta.
    Kuva: Stiina Hovi
    Lukemisto
    4.12.201811:30
    STT

    Yli kolmannes aikuistuvista nuorista uskoo täysi-ikäisyyden lisäävän ahdistusta, selviää A-klinikkasäätiön teettämästä Aikuistuminen ja päihteet -kyselystä. Kyselyyn vastasi reilut 400 16–20-vuotiasta nuorta.

    Yli kaksi kolmasosaa nuorista kertoi käyttävänsä alkoholia. Täysi-ikäiset kertoivat alaikäisiä useammin juovansa hauskanpidon ohella esimerkiksi surullisena tai ahdistuneena.

    Viidennes nuorista vastasi käyttävänsä päihteitä uskaltaakseen puhua vieraille ihmisille, mutta yli puolet ei kokenut tarvitsevansa alkoholia tuomaan rohkeutta sosiaalisiin tilanteisiin.

    Yli puolet vastanneista nuorista tunsi olonsa yksinäiseksi vähintään joskus, täysi-ikäiset kokivat yksinäisyyttä hieman alaikäisiä useammin.

    Kannabista oli vähintään kokeillut 15 prosenttia kaikista vastaajista, alaikäisistä reilu kymmenes ja täysi-ikäisistä lähes viidennes.

    Kyselyn toteutti Taloustutkimus Oy tänä syksynä.

    Artikkelin aiheet
    aikuistuminen
    nuoret
    ahdistus
    päihteet
    alkoholi
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja