

”Minulla on aivan hirveän olematon viherpeukalo”, janakkalalainen Rita Lindblom sanoo. ”Kun siskoni aikanaan oli kukkakaupassa töissä, hän toi kaikki uudet kasvit kokeiltavaksi minulle. Sitten hän analysoi, millä tavalla olin kunkin tappanut.”
Rita ja Pasi Lindblomin piha on osoitus siitä, ettei viherpeukaloa välttämättä tarvita. Kokonaisuus voi silti olla hurmaava.
Kasvien elossapidon sijaan tervakoskelaisen talon emännällä on roppakaupalla muita taitoja. Lahjakas keraamikko on koristellut pihan yllättävin, herkin ja hupaisin yksityiskohdin. Ja kun isäntä vielä nikkaroi puusta kaiken, mitä emäntä toivoo, puutarhan joka kulmalla riittää ihasteltavaa.
Lindblomit ostivat vuonna 1965 rakennetun omakotitalon 2021. He ovat vasta talon toiset asukkaat. Molemmat ovat nyt eläkkeellä, joten pihan rakentelulle on aikaa.
Piha oli täynnä omenapuita ja marjapensaita – edellisen talonväen harrastuksena oli ollut viininvalmistus, joten raaka-ainetta tarvittiin.
Marjapensaita Lindblomit ovat vähentäneet. Omenapuita on leikattu ja pystyyn kuollut vadelmikko raivattu pois, samoin naapurin rajalla ollut tuhkapensasaita. Muuten kasveihin ei juuri ole koskettu.
”Meillä alkaa tässä nyt kolmas kesä. Vielä katsellaan, mitä pihasta nousee, ja vielä sieltä putkahtelee ihan uusia yllätyksiä”, Rita kertoo.
Pihan tutkiminen on kävijälle seikkailu. Katse osuu yhä uusiin, yllättäviin yksityiskohtiin.
Pioneille on tehty tukikehikko raudoitusraudasta ja langasta. Kun raudat uhkasivat keihästää puutarhassa puuhaajan, ne saivat päihinsä lauman ilmeikkäitä keramiikkapupuja. Pupujen seassa uiskentelee keramiikkakala.
Jäkälöityneen valaisimen päälle on kiertynyt keräksi kirjava keramiikkakäärme.
Ulkohuussin keraaminen käsienpesuallas on kuin kivettynyt raparperinlehti, ja sellaista sen muottina onkin käytetty.
Yhden keramiikkapylvään alimmaisena nököttää munan päällä seisova noita-akka. Se kannattelee jänistä, joka kannattelee kahvipannua. Pannun päällä on kissa, joka käpälöi perhosta. Eikä kokonaisuus ole sekava vaan sen oloinen, että juuri nuo kaikki kuuluvat yhteen.
Yhdessä pihan tuulikelloista roikkuu avaimia, toisessa pikkulusikoita ja pieniä kahvikuppeja.
Koska emäntä ei muista kasvien nimiä, joka omenapuussa on suloinen keraaminen lajikekyltti.
Suunnitelmia riittää. ”Tuohon tulee vesiaihe, tuonne istutan hernettä. Tuohonkin tulee jotain kasvia, kunhan keksin, mitä”, Rita luettelee.
Pihan hämmästyttävin rakennelma löytyy tontin rajalta. Tällaista aitaa et takuulla ole ennen nähnyt!
Kaikki alkoi vanhoista hetekoista, joita Rita kerran koronaa potiessaan tuli varanneeksi Tori.fi:stä. Niistä piti ensin tulla pergola, mutta tulikin aita. ”Näin meillä aina käy, tehdään suunnitelma ja muutetaan sitä!”
Aitaa rakennetaan yhdessä naapurin, Anna Ambrusinin kanssa. Yhteistyö on niin tiivistä, että tonttien välillä kulkeva polku on saanut oman katukyltin. Siinä lukee Annankatu.
Hetekat ovat aidan perusrunko, mutta kaikenlainen muukin vanha kelpaa materiaaliksi. On hellanrenkaita ja hevosenkenkiä, länget, vanhoja ikkunanpokia, pajupunosta ja vanhan kirjahyllyn lasit.
Aidan juurelle on istutettu köynnöksiä, mutta niiden kasvua saadaan vielä odottaa.