• Suomen suurin ehtoollinen järjestettiin Suviseuroissa – näin paljon gluteenitonta ehtoollisleipää ja kirkkoviiniä varattiin

    Lauantaina Suviseuroissa järjestettyyn viikkomessuun varattiin ehtoollista 30 000 kävijälle. Huolto-osaston puheenjohtaja Jyrki Kemppainen arvioi, että kyseessä oli Pohjoismaiden suurin ehtoollinen.
    Tilaajalle
    Opetusneuvos Markku Seppänen Oulusta piti puhetta isossa seurateltassa lauantaina puolen päivän aikaan.
    Opetusneuvos Markku Seppänen Oulusta piti puhetta isossa seurateltassa lauantaina puolen päivän aikaan. Kuva: STUDIO TIMO HEIKKALA OY
    Lukemisto|Kulttuuri
    30.6.202413:00
    Janica Pörhönen

    Vuotuisissa Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen (SRK) järjestämissä Suviseuroissa vietettiin lauantaina Suomen suurinta ehtoollista perinteisessä viikkomessussa. Messuun varattiin ehtoollista 30 000 kävijälle.

    Messun aloitus viivästyi lauantai-iltapäivänä vajaa tunnilla lauantain myrskyn ja myrskyvaroitusten vuoksi.

    Ehtoolliseen oli varattu 30 000 gluteenitonta leipää ja 70 pulloa kirkkoviiniä.

    Huolto-osaston puheenjohtaja Jyrki Kemppainen arvioi, että kyseessä on Pohjoismaiden suurin ehtoollinen, sillä Suviseurat on suurin hengellinen tapahtuma Pohjoismaissa.

    Suviseurojen ehtoolliselle saavat osallistua evankelis-luterilaisen kirkon jäsenet.

    Ehtoollinen merkitsee Kemppaisen mukaan uskon vahvistusta vanhoillislestadiolaisille.

    ”Henkilö saa uskon vahvistuksen, että hän on Jumalan lapsi ja Jeesus on hänen syntiensä sovittaja. Ehtoollisessa voi kokea armoa ja kiitollisuutta. Ehtoollisviini ja leipä on myös muistoateria, joka muistuttaa Jeesuksen kuolemasta ja ylösnousemuksesta”, Kemppainen kuvaa.

    Suviseurojen 2024 huolto-osaston puheenjohtaja Jyrki Kemppainen lounasti seuraravintolassa hieman ennen voimakasta ukkosmyrskyä.
    Suviseurojen 2024 huolto-osaston puheenjohtaja Jyrki Kemppainen lounasti seuraravintolassa hieman ennen voimakasta ukkosmyrskyä. Kuva: STUDIO TIMO HEIKKALA OY

    Kävijöitä Pudasjärvellä pidettäviin Suviseuroihin oli saapunut tavallista enemmän ihmisiä, kuin on aiemmin ollut Pohjois-Suomessa pidettävissä Suviseuroissa. Lauantaina kävijöitä oli noin 80 000.

    ”Pohjoisen alueella asuu paljon vanhoillislestadiolaisia perheitä. Seurat keräävät enemmän myös päiväkävijöitä kuin aiemmin. Tapahtuma selvästi kiinnostaa ihmisiä”, Kemppainen kommentoi.

    Kansainvälisyyspalvelun mukaan seuravieraita oli tullut perjantai-iltaan mennessä ainakin 29 maasta, kaikista maanosista Etelä-Mannerta lukuunottamatta, Kemppainen kertoo.

    Ensi vuonna Lopella pidettäviin Suviseuroihin varataan enemmän majoitustilaa, kuin oli vuoden 2022 tapahtumassa. Järjestäjät haluavat tarjota kaikille halukkaille mahdollisuuden tulla tapahtumaan.

    ”Uskomme tulijoita Lopelle olevan enemmän kuin toissa vuonna, jolloin myös vara-alue otettiin käyttöön. Suunnitelmat täsmentyvät vielä, mutta tämän hetken arvion mukaan muutamia tuhansia majoittujia mahtuisi enemmän kuin toissa vuonna.”

    Perjantaina Pudasjärven lentokentällä oli noin 66 000 ihmistä.
    Perjantaina Pudasjärven lentokentällä oli noin 66 000 ihmistä. Kuva: Pasi Widgren

    Suviseurojen kävijämäärä on vuosi vuodelta hänen mukaansa vain kasvanut. Tämä yllättää Kemppaista myönteisesti.

    ”Kun portit avautuivat Pudasjärven lentokentällä, niin kyllä se ilahdutti meitä 2,5 vuotta tapahtumaa järjestäneitä.”

    Pääjärjestäjänä on tänä vuonna Kuusamon rauhanyhdistys yhteistyössä Kuusamon, Jakkukylän, Kiimingin, Posion, Pudasjärven, Ranuan, Taivalkosken, Ylikiimingin ja Yli-Iin rauhanyhdistysten kanssa.

    Suviseuroissa kävijöitä oli noin 70 000 lauantaina.
    Suviseuroissa kävijöitä oli noin 70 000 lauantaina. Kuva: STUDIO TIMO HEIKKALA OY

    Suviseurojen järjestämisessä on tänä vuonna panostettu erityisesti ennalta varautumiseen ja tiedottamiseen.

    ”Aikaisemmissa Suviseuroissa on ollut esimerkiksi liikenneruuhkia. Saapujia kehotettiin tänä vuonna käyttämään vaihtoehtoisia reittejä. He onnistuivat siinä hyvin.”

    Ympäristöturvallisuuteen kiinnitettiin myös paljon huomiota, sillä Pudasjärven lentokenttä sijaitsee pohjavesialueella.

    ”Tapahtumien ympäristöön liittyvät vaatimukset ovat kasvaneet vuosien aikana. Suviseurat haluaa olla vastuullinen toimija ja jättää seura-alueen parempaan kuntoon kuin ennen tapahtumaa.”

    Kemppaisen mukaan järjestäjät rakensivat esimerkiksi viemäröintiä tapahtumaa varten.

    ”Se tuo myöhemmille tapahtumille paremmat valmiudet ympäristöturvallisuuden huomioimiseen.”

    Haastattelun aikana lauantaina kello 12.30 Suviseuroissa alkoi voimakas ukkosmyrsky. Seuraohjelma keskeytettiin ja palvelut suljettiin kentällä myrskyn vuoksi. Kemppainen kertoi MT:lle, että myös myrskyn kaltaisiin olosuhteisiin oli varauduttu.

    ”Alueella sijaitsee oma ensiapuyksikkö, jossa työskentelee useita lääkäreitä ja täällä on myös oma ambulanssi.”

    Myöhemmin iltapäivällä Suviseurat tiedottivat, että ukkosmyrskyssä kuoli yksi nainen. Mediatietojen mukaan masto oli kaatunut kovassa tuulessa henkilön päälle, joka kuoli myöhemmin sairaalassa saamiinsa vakaviin vammoihinsa samana päivänä.

    Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Pekka Kantola esitti tiedotteessa järjestäjien puolesta surunvalittelut menehtyneen läheisille.

    Suviseurojen pelastuspäällikkö Sami Hiltunen sanoi haastattelussa MT:lle, että lievästi loukkaantuneita oli muutama, joille oli tullut ruhjeita tuulessa lentäneiden tavaroiden vuoksi. Lisäksi ilmoitettiin omaisuusvahingoista esimerkiksi asuntoautoihin kovan tuulen heittäessä tavaroita.

    Suviseurojen kuolemantapauksen jatkoselvityksestä ei ole vielä päätetty, kertoo Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) STT:lle.

    Otkes kertoi viestipalvelu X:ssä tehneensä poliisin tekniikan kanssa paikkatutkintaa tapahtuma-alueella. Pohdinnassa on, ollaanko alueelle menossa uudelleen myöhemmin.

    Lisää aiheesta
    • Voimakas myrskytuuli iski Pudasjärven Suviseuroihin lauantaina kello 12.30 aikaan. Kentältä noussut hiekka sumensi maisemaa.

      Sää | Suviseuroja pidetään turvallisena tapahtumana, mutta luonto yllätti – suru kannetaan yhdessä

    • Rajuilmi iski Pudasjärven lentokentälle Suviseuroihin noin kello 12.30 lauantaina.

      Sää | Yksi nainen kuollut Suviseuroissa ukkosmyrskyssä saamiinsa vammoihin – MT:n tiedot: noin 40-vuotias nainen jäi rakenteen alle

    Maallikkojen puheissa näkyi erityisesti Suviseurojen tämänvuotinen tunnuslause:  ”Olenko minä sinulle rakas?” Lause kumpuaa Raamatusta Johanneksen evankeliumista.
    Maallikkojen puheissa näkyi erityisesti Suviseurojen tämänvuotinen tunnuslause: ”Olenko minä sinulle rakas?” Lause kumpuaa Raamatusta Johanneksen evankeliumista. Kuva: STUDIO TIMO HEIKKALA OY

    Hyvin iso osa Suviseurojen kävijöistä on Kemppaisen mukaan teini-ikäisiä ja nuoria aikuisia.

    ”Monet nuoret jotka eivät ole enää uskossa, haluavat käydä täällä ja tavata toisiaan”, Kemppainen sanoo.

    Kemppaisen mukaan vanhoillislestadiolaisen liikkeen haasteena on sitouttaa nuoria pitkäaikaisesti paikallisten rauhanyhdistysten toimintaan. Nykynuoret eivät koe hänen mukaansa pitkäjänteistä sitoutumista omaksi jutukseen.

    Häneen mukaansa isosiksi on ollut kuitenkin paljon innokkaita halukkaita SRK:n järjestämille rippileireille.

    ”Myös Suviseuroissa näkee lasten ja nuorten innokkuuden tulla vapaaehtoisiin työvuoroihin. Jäätelölaukkumyynti ja pizzalaatikoiden valmistus on suosittua hommaa.”

    Torstaina alkaneet Suviseurat Pudasjärven lentokentällä päättyvät maanantaina päivällä.

    Nuoria kävelemässä seura-alueella Pudasjärven lentokentällä ukkosmyrskyn alkaessa.
    Nuoria kävelemässä seura-alueella Pudasjärven lentokentällä ukkosmyrskyn alkaessa.  Kuva: STUDIO TIMO HEIKKALA OY
    Lisää aiheesta
    • 23-vuotias kempeleläinen vanhoillislestadiolainen Eveliina Mattila on lähdössä ensimmäistä kertaa Suviseuroihin seurustelevana.

      Kulttuuri | Eveliina luottaa raskauden ehkäisyssä Jumalan tahtoon: ”Ei ole Jumalan sanan mukaista, jos otetaan lasten hankinta omiin käsiin”

      Tilaajalle
    • Suviseurat järjestetään kesäkuun viimeisenä viikonloppuna Pudasjärvellä. Kuva vuoden 2022 Suviseuroilta.

      Yhteiskunta | Loppuviikosta alkavissa Suviseuroissa tapahtuu sellaista, mitä ei ole ennen nähty

    • Vanhoillislestadiolaisten vuotuista kesäjuhlaa seurattiin vuonna 2022 yli 80 maasta etäyhteyden välityksellä.

      Radio ja TV | ”Hengellisillä kesäjuhlilla näkyy ilmiö, jota ei ole kaupallisissa tapahtumissa”, paljastaa Kirkkopalvelujen kehityspäällikkö

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta