• Käärijän ääntä parannettiin teknisesti viisujen alkukarsinnoissa suositulla autotunella, mutta finaalissa se ei enää ollut sallittua – voiko kenestä tahansa tulla hyvä laulaja teknologian avulla?

    Autotune on päivän sana musiikkipiireissä. Samalla se herättää kysymyksen, tarvitseeko enää osata laulaa ja voiko huonokin laulaja muuttua tekniikan avulla kultakurkuksi?
    Nykyään valtaosa radiossa kuultavasta musiikista on käsitelty autotunen avulla. Kuvassa vinyylilevy.
    Nykyään valtaosa radiossa kuultavasta musiikista on käsitelty autotunen avulla. Kuvassa vinyylilevy. Kuva: Petteri Kivimäki
    Lukemisto|Musiikki
    10.2.202406:00
    Kolumni
    Riku-Matti Akkanen

    Popmusiikissa yleistynyt autotunen käyttö herättää toistuvasti keskustelua musiikkipiireissä ja laajemminkin. Kirjainyhdistelmä ei välttämättä ole kaikille tuttu, joten selvennetään.

    Autotune on amerikkalaisen Antares-teknologiayhtiön vuonna 1997 lanseeraama laulun sävelkorkeuden epätarkkuuksien korjaamiseen tarkoitettu tietokoneohjelma, jota käytetään pääasiassa äänitysstudioissa.

    Puhekielessä autotune-termillä kuitenkin viitataan mihin tahansa virekorjaukseen käytettyyn laitteeseen.

    Autotunesta puhuttaessa kysymys on yleensä sama: Tarvitseeko artistin osata enää edes laulaa, kun tietokone korjaa virheet?

    Vastaus kysymykseen ei ole lainkaan yksinkertainen, ja laitteen käyttöön liittyy myös paljon väärinkäsityksiä.

    Yksinkertaistettuna, autotune eli virekorjain ei tee huonosta laulajasta hyvää.

    ”Autotune on vain semmoinen efekti. Miksi ihmeessä raahaisimme studioon ihmisen, joka ei osaa laulaa, kun on niitä, jotka osaavat”, muistutti Aikakone-yhtyeestä tuttu tuottaja-muusikko Maki Kolehmainen haastattelussa vuonna 2013.

    Hän vertasi myös autotunea maanteiden asfaltointiin. Virekorjaimella voidaan korjata ”tasoittamalla” pieniä virheitä, mutta ammottavia monttuja sillä ei pystytä täyttämään.

    Virheiden korjaamisen lisäksi autotunea käytetään studiossa myös erilaisiin tehokeinoihin, kuten nopeisiin siirtymiin eri sävelkorkeuksien välillä.

    Luultavasti ensimmäinen virekorjainta julkisesti hyödyntänyt sävellys oli amerikkalaisen poptähden Cherin vuonna 1998 julkaistu menestyskappale Believe.

    Ainakaan häntä ei voida syyttää laulajana epävireiseksi harrastelijaksi. Cher on äänialaltaan kontra-altto, joka on syvin ja samalla kaikkein harvinaisin naisääni. Tunnetuista poppareista samaa äänityyppiä edustavat esimerkiksi Annie Lennox ja Toni Braxton.

    Mainittakoon, että viime vuonna Euroviisuissa Suomea edustanut Käärijäkin käytti kilpailuissa toiseksi sijoittuneen Cha cha cha -kappaleen studioversiossa autotunea. Ylen Uuden Musiikin Kilpailun ja Euroviisujen lavalla autotuneen turvautuminen ei ole sallittua.

    Laulun keinotekoiseen käsittelyyn päädytään usein siksi, etteivät äänittäjät halua jättää onnistunutta laulusuoritusta pelkästään vokalistin vastuulle. Siksi laulu mieluiten prosessoidaan huolellisesti ennen kappaleen julkaisua.

    Moni merkittävä tulkitsija on kuitenkin laulutaidoiltaan kaukana täydellisestä. Esimerkiksi 1960-luvun legenda Bob Dylan lauloi ikimuistoiset klassikkonsa nenäänsä ja jopa raakkuen.

    Toisaalta taas oikeasti taitava laulaja Irwin Goodman opetteli honottamaan dylanmaisesti ollakseen uskottava protestilaulaja.

    Joskus pientä epävireisyyttä käytetään tehokeinona vaikkapa punkrockissa, jossa korostuu vahva itseilmaisu.

    Teknologian avulla virheistä täysin siistitty laulu voi pahimmillaan kuulostaa lähes robottimaiselta.

    Kirjoittaja työskentelee Osuustoiminta-lehden toimituspäällikkönä.

    Lisää aiheesta
    • ”Hurahtaminen on mulle normaalia. En lähde pelaamaan golfia, koska sitten en varmasti muuta tekisikään. Olen tyyppiä kaikki tai ei mitään", Riku Pääkkönen sanoo.

      "Ilman Blind Channelia en välttämättä voisi toteuttaa haaveitani ravien saralla" - Levy-yhtiön johtaja hurahti hevosiin

    • Cyan Kicks, Sexmane, Sara Siipola, Jesse Markin, Windows95man, Sini Sabotage ja Mikael Gabriel x nublu kilpailevat paikasta Eurovision laulukilpailuun.

      Radio ja TV | UMK-videot pyörivät jo Ylen kanavilla, mutta nähdäänkö voittaja viisufinaalissa?

    • Vaihtelu tekee terää!

      Radiokanavien toistuvat soittolistat kiusaavat traktorikuskeja – kokeile vaihteluksi MT:n toimittajien koppihittejä

  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja