


Saarijärven seurakunnassa Keski-Suomessa muhii iso riita hautausmaan talvihoidosta – tai hoitamattomuudesta.
Erityisen kiivaana keskustelu käy Karstulassa, jonka seurakunta yhdistettiin vuodenvaihteessa Saarijärveen. Kun aiemmin hautausmaalla risteili yhdeksän talvella hoidettua käytävää, nyt siellä on vain yksi. Noin 600 metriä leveällä hautausmaalla on siis kahlattava tai lapioitava, jos tahtoo viedä omaisensa haudalle kynttilän.
Kari Kemppainen on valinnut jälkimmäisen.
"Jännä, että seurakuntaa ei tunnu kiinnostavan kiinnosta ihminen ja omaiset sen jälkeen, kun vainaja laitetaan hautaan."
Kemppainen on toiminut aiemmin Karstulan seurakunnan talouspäällikkönä. Hän sanoo tietävänsä tasan tarkkaan, että rahat riittävät talvisin kunnossapitoon, jos ne laitetaan riittämään.
Kemppaisen äänenpanot ovat maltillisimmasta päästä, kun lukee paikallisen Puskaradion kommentteja netissä. Monet uhkaavat eroavansa kirkoista, jos vastinetta kirkollisveroille ei ala tulla.
Kirkollisveron varassa hautausmaiden hoito ei kuitenkaan ole. Valtio tukee tänä vuonna seurakuntia 118,5 miljoonalla eurolla, joka on tarkoitettu hautausmaiden perusylläpitoon – myös aurauksiin ja hiekoituksiin – sekä kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten kunnossapitoon ja väestörekisterijärjestelmän ylläpitoon ja kehittämiseen. Tuen peruste on, että hautaus ei katso vakaumusta.
Valtion tuki jaetaan seurakunnille kunnan pääluvun mukaan, tarkalleen 19,79 euroa per asukas. Hautausmaita on kuitenkin eri seurakunnissa vaihtelevasti.
Saarijärven seurakunta saa valtiolta tukea 300 000 euroa vuodessa yhdeksän hautausmaan hoitoon. Reilut 300 000 euroa vuodessa saa myös Pirkkalan seurakunta, ja kunnassa on vain yksi hautausmaa.
Pirkkalan seurakunnan talousjohtaja Pekka Elomaa sanoo, että Pirkkalassa hautausmaan pääkäytävät aurataan ja hiekoitetaan mutta ei jokaista käytävälinjaa.
”Eipä tuo valtion avustus taida riittää missään, ei edes Pirkkalassa. Pelkästään kiviaidan korjaaminen pieneltä matkalta voi maksaa kymmeniä tuhansia.”
Elomaan mukaan Pirkkalan seurakunta käyttää kirkollisverotuloja hautausmaiden ja niillä olevien rakennusten ylläpitoon, mikä on hänen mielestään aivan perusteltua.
"Kuolemaan liittyy suuria tunteita. Hautausmaa on myös käyntikortti ja kirkon näkyvä julkisivu. Jos sen kunto ei ole asiallinen, palautetta tulee kyllä nopeasti."
Karstulan seurakunnan entinen talouspäällikkö Kemppainen toteaa, että valtion tuki itsenäiselle seurakunnalle – noin 70 000 euroa – riitti aiemmin hautausmaan hoitoon. Muutos tuli seurakuntaliitoksen jälkeen.
Seurakuntapastori Olli-Pekka Kaukometsä Karstulan kappeliseurakunnasta ei tahdo arvioida, kuinka Karstulassa aiemmin hoidettiin hautausmaita.
"Menemme Saarijärven seurakunnan ohjeistuksen mukaan. Seurakunnan varat, jotka käytämme hautausmaan hoitoon, vaikuttavat myös muuhun seurakunnan toimintaan."
Hän lisää, että seurakuntien pitäisi käyttää kirkollisveroja hautausmaiden hoitoon vain äärimmäisessä hädässä ja peruskunnossapito on hoidettava valtion antamalla avustuksella.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon keskusrahaston johtaja Juha Tuohimäki on toista mieltä. Hän sanoo, että mikään ei silti estä seurakuntia käyttämästä kirkollisveroja myös hautausmaihin.
"Eihän raha ole mitenkään korvamerkittyä. Jokaisessa seurakunnalla on kirkkovaltuusto, joka päättää budjetista. Heillä on päätösvalta, mihin rahaa ohjataan", hän sanoo.
Hän kertoo, että valtion tuki on kattanut hautausmaiden hoitokulut melko hyvin. Seurakunnat tekevät vuosittain selvityksen rahojen käytöstä valtiolle. Esimerkiksi vuonna 2020 hautausmaiden kunnossapitoon upposi 120,4 miljoonaa euroa, kun valtion tuki kyseisenä vuonna oli 115,6 miljoonaa euroa.
Saarijärven pitkäaikainen kirkkoherra Jarmo Autonen pitää hautausmaiden nykyistä hoitotasoa riittävänä ja tasapuolisena kaikille seurakuntalaisille.
"Yhteinen talous tarkoittaa, että seurakunnan kaikkia hautausmaita on hoidettava samalla tavalla. Saarijärven kirkkovaltuustossa on edustajat jokaisesta pitäjästä, joten selkeä ja yhteinen päätös tämä on ollut."
Karstulassa tämä tarkoittaa muutaman pääreitin avaamista ja hiekoittamista. Hautajaisten aikana toimitaan niin, että hautausurakoitsija avaa saattoreitin. Perusteellisemmin käytäviä aukaistaan kahtena päivänä, pyhäinpäivänä ja jouluna.
Tasapuolisuuteen pyritään Autosen mukaan, mutta pientä eroa on. Seurakunnan alueella olevat yhdeksän hautausmaata ovat erikokoisia, mikä vaikuttaa aurauksen määrään. Samoin talvihoidon taso on Saarijärvellä hieman muita kattavampaa, sillä taajama on muita isompi ja hautauksia on sen vuoksi enemmän.
Lue lisää:
Tältäkin voi jouluinen hautausmaa näyttää
Saarikalmistot ovat perinteisiä kummituspaikkoja - Katso 7 kiehtovaa kohdetta