• Veikkaus lottokuponkien virheistä: "Lupaamme selvittää tapauksen"

    MT toi esiin virheet lottokuponkien automaattitarkastuksissa. Lähdemme selvittämään asiaa, viestintäjohtaja Pekka Ilmivalta sanoo.
    Vuosittain Veikkaukselle kertyy lunastamattomia voittoja noin 7 miljoonaa euroa.
    Vuosittain Veikkaukselle kertyy lunastamattomia voittoja noin 7 miljoonaa euroa. Kuva: Jaana Kankaanpää
    Lukemisto
    14.8.201614:24
    Maria Pohjala

    Veikkauksen viestintä- ja vastuullisuusjohtaja Pekka Ilmivalta pitää MT:n nostamaa kokemusta lottokuponkien voitonmaksun häiriöistä harmillisena. Hänen mukaansa tapahtuma tulee selvittää, jottei se toistu.

    "Me lähdemme Veikkauksessa selvittämään asiaa."

    Ilmivallan mukaan ensin tärkeintä on selvittää häiriöiden laajuus ja se, mistä ne johtuvat.

    "Tämä kuulostaa koneen järjestelmän virheeltä. Niiden, joilla on oikeus voittoon, tulee se myös saada", hän painottaa.

    Ilmivalta sanoo, että jos kyse on Veikkauksen omasta järjestelmäongelmasta, yhtiö aloittaa tarvittavat toimenpiteet niiden korjaamiseksi.

    "Automaattitarkastuksen täytyy olla virheetön ja siihen pitää voida luottaa."

    Artikkelin aiheet
    Veikkaus
    lotto
    järjestelmävirhe
    voitonmaksu
    veikkaus viestintäjohtaja
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 7

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja