• Alma-koira ahmaisi puisen jäätelötikun ja joutui leikkaukseen – "Tästä lähtien meidän perheessä tarjotaan jäätelö lautaselta"

    Kesällä koira saattaa nielaista esimerkiksi maissintähkän, grillivartaan tai kalanperkeitä. Tällaisissa vaaratilanteissa tulee ottaa yhteys eläinlääkäriin.
    Alma joutuu käyttämään kauluria, jottei se nuole saamaansa kipulaastaria tai leikkaushaavaa. Koira on toipunut jo hyvin, mutta ennen leikkausta omistajat valmistautuivat pahimpiin mahdollisiin uutisiin.
    Alma joutuu käyttämään kauluria, jottei se nuole saamaansa kipulaastaria tai leikkaushaavaa. Koira on toipunut jo hyvin, mutta ennen leikkausta omistajat valmistautuivat pahimpiin mahdollisiin uutisiin. Kuva: Tiina Vaattovaara / Lukijan kuva
    Lukemisto
    1.8.201822:00
    Laura Kuivalahti

    Kahdeksanvuotias saksanpaimenkoira Alma joutui viime viikolla ikävään tilanteeseen ahneuden iskiessä. Torstaina Alma seurasi vierestä, kun hänen omistajansa nauttivat lämpimän kesäpäivän jäätelövälipalaa. Alman omistaja, vaalalainen Tiina Vaattovaara antoi lapselleen luvan tarjota Almalle jäätelöpuikon rippeet, kuten perheessä on usein tapana.

    "Alman teki niin kovasti mieli jäätelöä, että se vaan lipaisi tikun samalla sisään. Yritimme ottaa sitä kiinni, mutta ei sille voinut mitään, se meni liukkaasti", Vaattovaara kertoo.

    Omistaja ei usko koiran nielaisseen tikkua tarkoituksella, luultavasti vain helteinen sää teki viileästä herkusta erityisen houkuttelevan.

    Vanhoja oppeja noudattaen Vaattovaara alkoi syöttää Almalle reiluja annoksia ruokaa, jotta tikku kulkisi koiran suolistossa helposti. Eläinklinikalta neuvottiin myös antamaan Almalle parafiiniöljyä.

    Yrityksistä huolimatta tikku ei tullut ulos luonnollista tietä. Kun kotikonstit eivät auttaneet, vietiin lemmikki eläinlääkärille lauantaina.

    Röntgenkuvista selvisi, että Alman suolisto oli ärtynyt ja perna oli suurentunut. Koska jäätelötikku on puinen, ei se näkynyt kuvissa eikä sitä pystytty paikantamaan. Se oli kuitenkin selvää, että leikkausta ei voinut välttää.

    Leikkausaika saatiin Ouluun, ja sisäelimiä ärsyttänyt tikku löytyi koiran mahalaukusta.

    Vaattovaaran mukaan Alma on toipunut leikkauksesta hyvin. Koska vatsalaukkua ei saa vielä turhaan venyttää, on lemmikille annettu pieniä ruoka-annoksia monta kertaa päivässä. Ruokaa Alma sai aluksi tunnin välein, nestettä kaksi kertaa tunnissa.

    "Onneksi lapset ovat vielä kesälomalla, päivystämme yhdessä", Vaattovaara kiittelee.

    Almalla on hänen mukaansa ollut huonoa tuuria, sillä koiran maha on leikattu auki kolmen vuoden aikana kolme kertaa. Ensin tuli kohtutulehdus, sitten kumipallon riekale eksyi suuhun ja nyt vielä jäätelötikku.

    "Meinasin ehdottaa jo vetoketjua Alman vatsaan", Vaattovaara jo vitsailee koko perhettä järkyttäneestä kolmannesta leikkauksesta.

    Se ainakin on varmaa, että Alma ei saa enää nuolla jäätelötikkuja puhtaaksi. Tästä lähtien jäätelömaistiaiset tarjoillaan koiralle lautaselta, ilman tikkua.

    Oulun eläinklinikan neuvot, jos koira nielaisee jäätelötikun tai muun vierasesineen:

    – Älä luota koirasi aikeeseen vain vähän lipaista jäätelöäsi, se haluaa sen kokonaan.

    – Mikäli koira kuitenkin pääsi nielaisemaan tikun, ota yhteyttä eläinlääkäriisi mahdollisimman pian. Jos eläinlääkäriasemalla on tähystysmahdollisuus, ovat mahdollisuudet saada tikku leikkauksetta ulos sitä paremmat, mitä nopeammin hoitoon päästään.

    – Älä yritä oksettaa koiraa. Tikku tulee muotonsa vuoksi melko epätodennäköisesti ulos, ja voimakas oksentaminen lisää todennäköisyyttä sille, että vierasesine aiheuttaa vaurioita mahalaukun seinämään.

    – Jos koira on iso, voidaan eläinlääkärin harkinnan mukaan myös kokeilla, tulisiko tikku omia aikojaan läpi. Tällöin koiralle annetaan mahdollisimman kuitupitoista ruokaa suuren ulostevolyymin aikaansaamiseksi. Älä kuitenkaan kokeile tätä ottamatta ensin yhteyttä eläinlääkäriin, joka arvioi tilanteen. Jos koiran vointi tikun poistumista odotellessa heikkenee, on myös aina syytä ottaa uudelleen yhteyttä eläinlääkäriin.

    – Jäätelötikkujen lisäksi kesällä herkästi vaaratilanteita koiran kanssa aiheuttavia ruokia ovat muun muassa maissintähkät, grillivartaat ja kalanperkeet. Mikäli epäilet koirasi syöneen näitä tai mitä tahansa muuta sopimatonta, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten