• Tiesitkö: Ääkköset ovat vielä pientä – maailmassa on aakkosia, joissa on kymmeniä kirjaimia enemmän kuin suomen kielessä

    Khmerin aakkoset ovat niinkin vaikuttavat kuin 74 kirjaimen mittaiset.
    Suomalaiset eivät ole ainoita, jotka joutuvat vaivaamaan päätään ääkkösten kanssa.
    Suomalaiset eivät ole ainoita, jotka joutuvat vaivaamaan päätään ääkkösten kanssa. Kuva: Pixabay
    Lukemisto|Kulttuuri
    27.6.202322:00
    Tuovi Mäkipere

    Jokainen, jolla on nimessään ääkkönen, joutuu kansainvälisissä yhteyksissä punnitsemaan, miten oma nimi kannattaisi kirjoittaa. Haluttaisiinko juuri tässä lomakkeessa nähdä mieluummin henkilö nimeltä Hamalainen vai Haemaelaeinen?

    Suomea kirjoitetaan latinalaisilla aakkosilla, joka onkin maailman laajimmin käytetty aakkospohjainen kirjoitusjärjestelmä. Klassisessa latinassa tarvittiin vain 23 kirjainta, mutta nykyään englantia ja esimerkiksi indonesiaa kirjoitetaan 26 kirjaimen latinalaisilla aakkosilla, eli meikäläisittäin kirjaimilla A–Z. Sen sijaan suomea ja esimerkiksi ruotsia kirjoitetaan kolme kirjainta laajemmilla aakkosilla, sillä aakkosemme päättyvät ääkkösiin, eli kirjaimiin Å, Ä ja Ö.

    29:n kirjaimen aakkoset eivät ole läheskään laajin valikoima, joka latinalaisista aakkosista on saatu aikaiseksi. Slovakin kielessä latinalaisia aakkosia on venytetty 46 kirjaimen mittaiseksi.

    Maailmassa on kuitenkin monta muutakin aakkospohjaista kirjoitusjärjestelmää kuin meille tutuin latinalainen. Esimerkiksi ukrainaa ja venäjää kirjoitetaan kyrillisillä aakkosilla.

    Maailman pisimpien aakkosten titteliä pitää hallussaan khmer-aakkosto, jossa on hurjat 74 kirjainta. Vaikka näistä kaikkia ei kuitenkaan enää käytetä nyky-khmerin oikeinkirjoituksessa, khmerinopiskelijalla on silti melkoinen savotta opetella kymmeniä kiehkuraisia kirjaimia.

    Khmeriä puhuu noin 13 miljoonaa ihmistä pääasiassa Kambodžassa Etelä-Aasiassa.

    Lähteet: Britannica, Guinnes World Records, Study in Slovakia

    Lisää aiheesta
    • Jopa hyisestä valtamerestä nousevasta kivenmurikasta saattavat valtiot saada riidan aikaiseksi.

      Politiikka | Tiesitkö: Tanskalla ja Kanadalla on kilometri yhteistä maarajaa, vaikka välissä on valtameri

    • Väheksytty ranta-asuste on nyt kuuminta hottia.

      Harrastukset | Tiesitkö: Etelän rantabulevardien asusteyhdistelmä kelpaa nykyään jopa muotiviikoille

    • Vaikka suomalainen ei osaisi yhtään vierasta kieltä, hän osaa todennäköisesti muodostaa suussaan hyvinkin erikoisia äänteitä naksausäänteitä eli avulsiiveja.

      Kulttuuri | Tiesitkö: Moni suomalainen osaa tietämättään naksausäänteitä – käytämme niitä pusun imitointiin ja hevosten komentamiseen

    Artikkelin aiheet
    aakkoset
    kirjoitusjärjestelmät
    suomen kieli
    khmerin kieli
    kielitiede
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 3

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 4

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 5

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten

    • 6

      Piha ja puutarha | Näin voit pilata nurmikkosi syksyllä ‒ väärä leikkauskorkeus johtaa pahimmillaan ruskeaan kevätpihaan

    • 7

      Historia ja perinne | Ryssäntie kertoo karun tarinan hetkestä, jolloin Suomi vallattiin ja liitettiin Venäjään – ”Näitä paikannimiä on sensuroitu erityisen paljon”

  • Lisää aiheesta Koneviestissä
    Krista taittaa Koneklassikot-kirjan toisen osan yhdessä Koneviestin AD:n Elina Varpuluoman kanssa.

    Koneviesti | Krista Kahilainen jatkaa Koneviestin kesätaittajana

  • Ensimmäinen työkeikka vei kesätoimittajan pienkuormaintesteihin Haapajärvelle ja Nivalaan.

    Koneviesti | Koneviestin toimitukseen kesävahvistusta