• Lukiolaisten nokkamiehet: ”Lukio on kunnalle vetovoimatekijä”

    Lukiolaisten liiton väistynyt ja uusi puheenjohtaja vaativat lukiolta laatua, maksuttomuutta ja mahdollisuutta käydä kotoa käsin.
    ”Junan tuoma” Pietu Heiskanen oppi vuoden aikana vaikuttamista Helsingissä. ”Laadukas lukio kuuluu kaikille, asuinpaikasta riippumatta”, hän tähdentää.
    ”Junan tuoma” Pietu Heiskanen oppi vuoden aikana vaikuttamista Helsingissä. ”Laadukas lukio kuuluu kaikille, asuinpaikasta riippumatta”, hän tähdentää. Kuva: Kari Salonen
    Lukemisto
    26.1.201811:07
    Eija Mansikkamäki

    ”Tässä työssä on pääsy täällä ääneen, enemmän kuin olisi ajatellut.”

    Näin tuumii lukiolaisten omaa etujärjestöä Lukiolaisten liittoa vuoden 2017 luotsannut Pietu Heiskanen.

    Joensuusta kotoisin oleva nuori mies oli aktiivinen jo yläkoulu- ja lukioaikana, ja tarttui liiton tehtävään viime vuoden alussa. Keväällä hän kirjoitti ylioppilaaksi.

    ”En ehtinyt pyrkiä keväällä minnekään”, hän myöntää, mutta opiskelupaikan hakeminen ei ollut tukien saamiseksi pakollistakaan, koska puheenjohtajan työstä maksetaan palkkio.

    Hänestä ”pakkopyrkiminen työmarkkinatuen karenssin välttämiseksi ei ole kenenkään etu”, sillä nyt pääsykokeisiin lampsii myös motivoitumatonta väkeä.

    Tänä keväänä hänkin pyrkii opiskelemaan, Helsingin tai Itä-Suomen yliopistoon oikeus- tai yhteiskuntatieteitä lukemaan. Syksyllä hän on ehdolla maakuntavaaleissa. Puolue on keskusta.

    Vuosi lukiolaisten äänitorvena on opettanut vaikuttamista. Hänen viestinään on ollut, että lukio­laisten mielestä lukio- ja korkeakoulujen pääsykoeuudistus ovat hyviä ja että toisen asteen opiskelun pitäisi olla aidosti ilmaista.

    Lukio maksaa keskimäärin 2 600 euroa, kirjat 2 000 euroa. Osa kunnista tarjoaa ne ja osa tietokoneen.

    ”Puhutaan maksuttomasta lukiosta, mutta se on valetta. Kunnalle lukio on vetovoima­tekijä, mutta osa panostaa vähemmän ja osa enemmän. Laadukas lukio kuuluu kuitenkin kaikille asuinpaikasta riippumatta”, Heiskanen linjaa, mutta ei anna kilometrirajaa.

    Laatua on monipuolinen kurssitarjonta, ja lukiolaiset kannattavat myös tiivistä korkea­kouluyhteistyötä ja oikeutta erityisopetukseen.

    ”Puolet ikäluokasta menee lukioon, joten se ei ole vain eliitin oikeus.”

    Korkeakoulujen uusi valintamenettelykin kelpaa.

    ”Pääsykokeista ei olla luopumassa kokonaan. Jos ylioppilaskokeiden arvosanat eivät riitä, mennään pääsykokeisiin”, Heiskanen sanoo.

    Sukupuolineutraaliutta hän kuitenkin toivoo. Ainevalinnat erottelevat lapsia jo peruskoulussa, eivätkä esimerkiksi kaikki lahjakkaat valitse luonnontieteitä. Muutoksessa avainasemassa olisivat opinto-ohjaajat.

    Heiskasen työtä lukiolaisliiton johdossa jatkaa tämän vuoden alusta turkulainen Alvar Euro. Hän tuli tehtävään liittokokouksessa eri puolelta Suomea kuin edeltäjänsä ja kuuluu eri puolueeseenkin, kokoomukseen. Hän on jo nähnyt vaikuttamista muun muassa Turun kaupunginvaltuustossa.

    Hän haluaa lukiouudistukseen erityisopetuksen ja oppiaineiden tasavertaisuuden.

    ”Uskonnon ja terveystiedon erityisasema laissa pitää poistaa. Niitä on pakko opiskella, vaikka maailmassa muuten tapahtuisi mitä”, Euro paheksuu.

    Jopa historia ja matematiikka ovat vapaaehtoisempia kuin nämä kaksi, jotka estävät Eurosta lukion uudistumisen.

    Kalleus ei saa estää opiskelua, ja kattava lukioverkko on tärkeää säilyttää.

    ”Joka kunnassa ei tarvitse olla lukiota, mutta lukiota on voitava käydä kotoa käsin. Pelkkä verkko-opetus ei riitä, tarvitaan myös lähiopetusta.”

    Euron oma lukiomatka on ollut kolmisen kilometriä, ja maksimina itselleen hän olisi pitänyt reilun tunnin matkaa.

    Hänestä sähköinen arviointi etenkin ylioppilaskokeissa lisää alueellista tasa-arvoa eikä ylioppilastutkinnon painottaminen estä tavallisen oppilaan jatkoon pääsyä.

    Euro kirjoitti ylioppilaaksi viime keväänä. Hän ei pyrkinyt minnekään vaan vietti välivuoden Turun Alkossa. Armeijasta hänellä on vapautus jalkavaivojen vuoksi, joten keväällä ovat edessä valtiotieteellisen pääsykokeet.

    Euron urahaaveena oli alun perin kontrabasistin ammatti. Hän soittaa ja golfaa edelleen, mutta politiikka näyttää vievän mennessään. Maakuntavaalit jäävät kuitenkin väliin.

    Politiikka lienee veren­perintöä, sillä Euron isä Kalle on ollut ehdolla eurovaaleissa. Erikoinen sukunimi juontaa 1930-luvulle, jolloin nimi Erving haluttiin suomalaistaa.

    Lue lisää:

    Opetusministeri lupaa: ”Lukiorahoitusta ei enää leikata”

    Opetusministeri: Koulutuksen tasa-arvo toimii Suomessa – "Etäopetus ei voi korvata aikuisen läsnäoloa"

    Artikkelin aiheet
    lukio
    Lukiolaisten liitto
    koulutus
    tasa-arvo
    pääsykokeet
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten