• Kissan sosiaalisuus uudessa ympäristössä voi yllättää omistajankin: ”Moni luulee, ettei oma kissa pysty olemaan muiden kanssa”

    Kissahotellin pitäjän mukaan kissat voivat kotona puolustaa tonttiaan mutta hoitolassa suhtautua lajitovereihin suopeasti.
    Kissahotelli Hyrinässä kissat saavat halutessaan viettää aikaa myös yhteistiloissa.
    Kissahotelli Hyrinässä kissat saavat halutessaan viettää aikaa myös yhteistiloissa. Kuva: Vesa Laitinen
    Lukemisto|Lemmikit
    16.7.202221:00
    Tuulikki Viilo

    Kirkkonummen Lapinkylässä sijaitsee poikkeuksellinen paikka. Yli 100-vuotias hirsitalo, joka toimii nykyisin kissahotellina.

    Omien tilojensa lisäksi eläimillä on Kissahotelli Hyrinässä käytössään yhteistiloja.

    Kissan sosiaalisuus hoitolassa yllättää joskus omistajatkin, kertoo kissahotellin pitäjä Tiina Tuovinen. ”Moni luulee, ettei oma kissa pysty olemaan muiden kanssa."

    Kotona kissa saattaa puolustaa tonttiaan, mutta hoitolassa ollaan ei-kenenkään maalla, hän muistuttaa. "On täysin eri asia tuoda kissa hoitolaan, jossa reviiriä ei tarvitse puolustaa.”

    Kissat saavat tutustua toisiinsa aluksi verkon läpi. Jo sen sujumisesta voi päätellä, kannattaako yhteiseloa yrittää. Ketään ei kuitenkaan sosiaalisuuteen pakoteta, Tuovinen tähdentää.

    Hiljattain yhtä kissaa haettiin takan päältä tikapuiden avulla, kun se juoksi karkuun sitä hakemaan tullutta omistajaansa. ”Leikit olivat pahasti kesken.”

    Yhteiset tilat tuovat myös tautiriskejä. Hoitolaan tulevien kissojen rokotteiden ja madotuksen on oltava kunnossa, Tuovinen toteaa.

    Rokote ei kuitenkaan ole suojana 100-prosenttinen, hän jatkaa. Kissaflunssan voi saada esimerkiksi kiipeilypuusta.

    ”Täytyy koputtaa puuta, että siltä on vältytty. Desinfioimme yhteistilojakin säännöllisesti.”

    Lue lisää:

    Lemmikkihoitolat ponkaisivat hiljaisien vuosien jälkeen hulinakesään – Tiina Tuovinen jätti kiireisen päivätyönsä ja muutti kissahotellin pitäjäksi metsän keskelle yli 100-vuotiaaseen hirsitaloon

    Tiina Tuovisen oma koti sijaitsee samassa pihapiirissä kissahotellin kanssa.  Tuovisen omat maatiaiskissat eivät pääse Hyrinän tiloihin, etteivät ne ottaisi sitä reviirikseen. ”Ne kävelevät asiakkaiden mukana hovimestareina ja saattavat pötkötellä oven pielessä.”
    Tiina Tuovisen oma koti sijaitsee samassa pihapiirissä kissahotellin kanssa. Tuovisen omat maatiaiskissat eivät pääse Hyrinän tiloihin, etteivät ne ottaisi sitä reviirikseen. ”Ne kävelevät asiakkaiden mukana hovimestareina ja saattavat pötkötellä oven pielessä.” Kuva: Vesa Laitinen
  • Mainos: Nordea Private Banking
    <em id="emphasis">Hevoset ovat Johanna Riihijärvelle tärkeä vastapaino yrittäjän kiireisessä arjessa. Tallilla vietetyt hetket tarjoavat aikaa pysähtyä, kun Liikun kasvu pitää arjen vauhdikkaana. Kuva Sanni Alaraasakka.</em>

    Liikun perustaja Johanna Riihijärvi tavoitteli vapautta – vauraus seurasi perässä

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 5

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 6

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten