• Kirja-arvio: Pirkko Saision uusin tarjoaa lukijalle lahjan, jota tämä ei osannut lainkaan odottaa

    Pirkko Saision Epäröintejä tuo mieleen Jouko Turkan Aiheita-teoksen.
    Pirkko Saisio: Epäröintejä – Tunnustuksia rakkaudesta, kirjoittamisesta ja esiintymisestä. 261 sivua. Siltala.
    Pirkko Saisio: Epäröintejä – Tunnustuksia rakkaudesta, kirjoittamisesta ja esiintymisestä. 261 sivua. Siltala. 
    Lukemisto
    27.5.201913:07
    Anelma Järvenpää-Summanen

    ”Kaikki kirjoittamiseni perustuu siihen, että se mikä voi tapahtua jollekin toiselle, voisi tapahtua minulle”, näin Pirkko Saisio (s. 1949) avaa uuden teoksensa ja jatkaa: ”Paitsi nuorena kuoleminen. Se ei voi enää tapahtua minulle.”

    Siinä on ydin siitä, miksi Saision teokset vakuuttavat konkreettisuudellaan. Aina läsnä on vahva, koetun tuntuinen psykologinen näkökulma: tunne-elämän liikkuvuus, kaikki se, mikä johtaa tapahtumisen monimuotoisuuteen.

    Ensisilmäyksellä uutuus tuo mieleen Jouko Turkan Aiheita (Otava, 1982). Vastaavuutta niissä onkin, mutta Pirkko Saisio rajaa ja kehittelee ideoitaan pidemmälle ja syvemmälle. Turkan teos on nimensä mukaisesti aiheitten luetteloa.

    Useita versioita Saisio kehittelee teemasta, joka kiteytyy repliikkiin: ”En minäkään ollut, ennen kuin tapasin sinut.” Eri päähenkilöt lumoutuvat sattumoisin kohtaamastaan ihmisestä. Kokemus on niin voimakas, että aiempi minuus järkkyy.

    Näissä episodeissa kyse on lähes poikkeuksetta naisten välisestä rakkaudesta, mutta tunnehan sinänsä on yleispätevä. Minulle ne toivat muistumia ranskalaisen Marguerite Durasin romaaneista, patoutuneen intohimon mestarillisista kuvauksista.

    Entä mikä erottaa taiteen viihteestä? Sen Saisio määrittelee hienosti.

    Viihde pyrkii miellyttämään lukijaa. Taide tarjoaa vastaanottajalle lahjan, jota vastaanottaja ei osannut lainkaan odottaa.

    Juuri tällaisia ennakoimattomia ja kiinnostavia lahjoja Pirkko Saision teokset ovat.

    Artikkelin aiheet
    Pirkko Saisio
    kirja-arvio
    Epäröintejä
    kotimainen kirjallisuus
    taiteen ja viihteen raja
  • Mainos: Suomen Ajoneuvopantti Oy

    Lainaa traktoria vastaan – uusi mullistava rahoituspalvelu tarjoaa joustavuutta maatilan menoihin

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Kulttuuri | Laulajatähti Noora Louhimo kärsi pitkään juurettomuudesta ja rajun koulukiusaamisen arvista: ”Nykyään voin analysoida itseäni paremmin”

    • 6

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 7

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi