Suomi saastuttaa luovuuden lähteensä

Huippuartistit 2023 -kisan tuomarina sain taas havaita, kuinka hyvät edellytykset Suomella olisi kasvattaa talouttaan musiikilla. On vaikeaa ymmärtää, miksi täällä panostetaan oppimiseen, kun oppineille ei löydy kotipesää, jonka avulla he voisivat maksaa ”opintovelkansa” kotimaalleen. Edes tohtori ei ole tuottava ennen vuosien kouliintumista tehtäväänsä.

Henkinen omaisuus on Suomessa luokiteltu arvottomaksi. Siksi sen jalostamisestakaan ei synny Suomelle arvonlisää.

Perustuslaki takaa työn ja elinkeinon yhdenvertaisuuden, mutta silti luova työ on vailla oikeusturvaa. Tämä siksi, että niihin investoiminen saadaan kokonaan vähentää veroista. Kuka voi tehdä tai teettää arvotonta työtä?

Musiikkialaa hallitsee 95,2-prosenttisesti kolmen ulkomaisen levy-yhtiön upporikas rahavalta. Valtiojohto on kuunnellut vain heidän monikansallista etujärjestöään. Muu on ”kapinamielipidettä”.

Parhaimmillaan musiikilla oli Suomessa maailmanennätystason kotimaisuusaste. Siitä on tultu 30 vuotta pelkkää alamäkeä ja nyt maailmanennätys on ulkomaisilla levy-yhtiöillä. Musiikki ei ole kotimaista, jos sen omistus ei ole sitä. Ei pidä syyllistää voittajia voitosta, mutta kun näin ei ole. Eron synnyttää kotimaisen vastavoiman ja monimuotoisuuden puute. Markkinoista on sulanut ainakin kaksi kolmasosaa.

Monelta meni aamukahvi väärään kurkkuun, kun Hesari kertoi Warnerin saaneen 1,2 miljoonaa euroa koronatukea. Jotta vältytään puhumasta rakenteellisesta korruptiosta, olisiko syytä korjata vääristyneet rakenteet ja asenteet?

Warner on venäläisen oligarkin vuonna 2011 ostama yritys, joka tahkoaa vuosittain miljardeja pääosin aiempien omistajiensa, kuten meillä Fazerin, maksamalla työllä. En lietso boikotointeja, mutta miksi kenenkään pitäisi hyväksyä taiteilijoiden ja kotimaisten levy-yhtiöiden boikotteja mediassa ja viranomaispalveluissa?