• Nuorten tupakointi vähenee, mutta nuorten miesten nuuskaaminen lisääntyy

    Alle 13-vuotiaiden arkeen tupakka ja alkoholi eivät joitain poikkeuksia lukuun ottamatta kuulu.
    Tutkimuksen mukaan joka kymmenes suomalaisista 16–18 -vuotiaista tupakoi päivittäin.
    Tutkimuksen mukaan joka kymmenes suomalaisista 16–18 -vuotiaista tupakoi päivittäin. Kuva: LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI
    Lukemisto
    28.6.201715:12
    STT

    Suomalaiset nuoret tupakoivat entistä vähemmän, mutta samaan aikaan 18-vuotiaiden nuorten miesten nuuskaaminen on lisääntynyt edelleen, selviää Nuorten terveystapatutkimuksesta.

    Tutkimuksen mukaan joka kymmenes suomalaisista 16–18-vuotiaista tytöistä ja pojista tupakoi päivittäin. Vielä vuosituhannen alussa noin joka kolmas 16–18-vuotias tupakoi.

    Nuuskan kokeileminen ja käyttäminen ovat lisääntyneet kaikissa ikäryhmissä vuosituhannen alusta, mutta viimeisen kahden vuoden aikana ainoastaan 18-vuotiaiden poikien nuuskan käyttö on jatkanut nousuaan.

    Yhä harvemmassa kodissa sauhutellaan, kun myös vanhempien tupakointi on edelleen vähentynyt. Kodin sisätiloissa tai perheiden autoissa ei juuri sallita tupakointia, mutta osassa kodeista sallitaan parveketupakointi.

    Yli kaksi kolmasosaa nuorista ei ole nähnyt äitinsä tupakoivan koskaan. Vastaavasti hieman yli puolet nuorista ei ole nähnyt isänsä tupakoivan, mutta noin viidesosa kertoo isänsä nuuskaavan.

    Raittiiden nuorten osuus lisääntyi ja alkoholin käyttö sekä humalajuominen vähenivät vuosituhannen alusta vuoteen 2015 asti. Kahden viime vuoden aikana raittiiden nuorten osuus ei ole enää kasvanut, eikä alkoholin käyttö tai humalajuominen vähentynyt.

    Alkoholin käyttö oli kuitenkin edelleen hieman harvinaisempaa kuin neljä vuotta aikaisemmin.

    Osa alaikäisistä kertoo onnistuneensa itse ostamaan alkoholia kaupasta, mutta yksikään ei ollut itse ostanut juotavaa Alkosta. Pääasiassa joku muu ostaa juomat alaikäisille, ja yleensä kyseessä on kaveri tai tuttu.

    Alle 13-vuotiaiden arkeen tupakka ja alkoholi eivät joitain poikkeuksia lukuun ottamatta kuulu.

    Tampereen yliopiston tekemään tutkimukseen vastasi 4 058 12–18 -vuotiasta nuorta. Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittama tutkimus on toteutettu joka toinen vuosi vuodesta 1977 lähtien.

    Artikkelin aiheet
    nuorten terveys
    tupakointi
    nuuska
    alkoholin käyttö
    Nuorten terveystapatutkimus
  • Mainos: Omalla Maalla LKV

    Loppuvuosi metsätilan myyjän kannalta: hintataso tapissa, lievä lasku alentuneen puunhinnan myötä mahdollinen

  • Osaston luetuimmat
    • 1

      Koti | Mikä on paras ansa kotona pörrääville pikkukärpäsille? MT testasi viisi seosta: Voittaja on selvä eikä se ole ketsuppi

    • 2

      Historia ja perinne | Anni Reuterille selvisi väitöskirjaa tehdessä sukulaisten karu kohtalo Stalinin vainoissa – isovaarin kerrottiin kuolleen sydänkohtaukseen, mutta todellisuudessa hänet teloitettiin

    • 3

      67 kiloa kalaa yhdessä kilpailussa – lue kilpaonkijan tärpit ongintaan

    • 4

      Verhoile vanha tuoli itse – ei vaadi erityistaitoja

    • 5

      Hyvinvointi | Milloin alkoholin käyttö muuttuu liialliseksi? Uusi testi on lahjomaton ja paljastaa ongelman usein riittävän ajoissa

    • 6

      Piha ja puutarha | Nyt on oikea hetki leikata puita ja pensaita – omenapuille syysleikkaus voi olla jopa hyödyksi

    • 7

      Piha ja puutarha | Näin otat pelargonista pistokkaat ensi kesän kukkaloistoa varten